- Aktiivisemmin voisi mielestäni ehdotella
suoraan gradunaiheita. Niitä voisi tavallaan "myydä" opiskelijalle,
joka ei varmasti tiedä omaa kiinnostustaan. Myös yhteydenotto suoraan
opiskelijaan, joka on "jäänyt junasta", olisi paikallaan. Itse olen
tällainen tapaus. Tiedän pystyväni suorittamaan opintoni loppuun, mutta
aikaa ei tahdo löytyä, eikä rahaa. Patistaminen on tietysti ehkä hieman
vierasta toimintaa yliopistokuvioissa, mutta joskus tuntuu, että kun
muukaan ei enää auta siihen että saisi tutkinnon tehtyä.
- En tiedä miten asian laita on, mutta gradun tekemisestä
voisi pitää info tilaisuuksia, jossa käytäisiin mahdollisuuksia tehdä
gradu esim. jollekkin laitoksen yhteistyökumppanille tai yritykselle.
Muutenkin henkilökohtaisesti gradun tekeminen jollekkin yritykselle
toteuttamalla jokin ohjelma kiinnostaa, joten tähän suuntaan
laitokselta olisi mukava saada apua. Tälläisiä mahdollisuuksia varmasti
on ja paljonhan se on itsestä kiinni, mutta aika vähän niistä tiedän
vailla olenkin "gradua vaille" valmis. En tiedä onko mahdollista, mutta
todella mielenkiintoinen tapa tehdä gradu olisi tehdä jokin
ohjelmistoprojekti jollekkin yritykselle ryhmässä. Gradu voitaisiin
myydä ja jokainen gradun tekijä keksittyisi johonkin
ohjelmitsosuunnittelun alueeseen ja sitten yhdessä tuotettaisiin
toteutus ohjelmasta tai suunnitelma. Periaatteessa siis kuten tällä
hetkellä on sovellusprojektit, mutta ehkä vielä laajemmassa
mittakaavassa.
- Enpä ole tuollaisia asioita koskaan pohtinut eikä ne nyt pahemmin kiinnosta paitsi tuo pro gradu ja sen aloittaminen :)
- Graduseminaarissa
voisi olla enemmän ryhmätyöskentelyä, siten, että muut lukisivat gradua
läpi ja antaisivat palautetta siitä. Nyt Graduseminaari jää
pinnalliseksi. Pienryhmiä lisää ja enemmän tapaamisia. Samoin se voisi
kestää pidempään, eli esim. 6kk.
- Gradusta, sen tekemisestä ja aloittamisesti, on hyvin
vähän jos ei ollenkaan tietoa tietotekniikanlaitoksen www-sivuilla ja
opinto-oppaassa.
- Joku yleinen tietopaketti näistä olisi kyllä tarpeen, esimerkiksi opiskeluja aloittaessa. Käytännön esimerkki valaisisi kovasti.
- Kandintutkielmaa
tehdessä kannattaa vaatia siltä jo osittain samoja elementtejä kuin
gradun teossa. Tarkoitan tällä sitä, ettei kandintutkielmasta tulisi
läpihuutojuttu, "kunhan jotain saa kasaan"-työ. Tällöin Iso G ei ole
niin iso ku osa ongelmista on selvitetty jo kandivaiheessa.
- Olen jo tehnyt gradun, puuttuu vain muutama kurssi.
- Olisi hyvä, että korpista löytyisi laajemmat ohjeet tai linkit sellaisiin noista erilaisista seminaareista ja töistä.
- Opintoneuvontaan lisäpainoa siihen, miten ja missä vaiheessa kandin tekeminen kannattaa aloittaa.
- Paremmat
ohjeet siitä mistä/keneltä kandiaiheita voi kysyä ja että voiko
kandityötä aloittaa tekemään ennen kandiseminaarin käymistä, ja pitääkö
kandityön aihe olla selvillä kun menee kandiseminaarikurssille.
- Tiedän pro gradu suurin piirtein mikä pro gradu on, ja
miksi pro gradu pitää tehdä mutta en tiedä tavoista ja menettelyistä
miten se tehdään "oikein".
Vähän sama homma muiden kohdalla. Tiedän mitä ne on, ja miksi ne ovat,
mutta en tiedä mikä on oikea menettely niiden kohdalla.
- mitä
saa ja ei saa tehdä tutkielman puitteissa ei ole selitetty tarpeeksi
selkeästi.
Tutkielman määritelmää ei ole määritelty tarpeeksi, jouduin itse
useasti kysymään ohjaaltani yksityiskohtia.
Oman tutkimuksen merkitystä ja hyödyntämistä tutkielmassa ei selitetty.
Aihe-ehdoituksia liian suppeasti. Firmojen tarjoamia gradu/tutkielma
töitä ei ole missään kätevästi esillä (vrt linkin uudistuneet sivut).
|