Viherlevien luokkaan kuuluu suunnaton määrä erilaisia ja erimuotoisia leviä. Niitä tavataan - kuten yleensäkin alempia eliöitä - kaikkialla maapallolla: maalla, vesissä, sekä makeissa vesissä että merissä. Taksonomisesti primitiivisimmät viherlevämuodot edustavat sangen huomattavaa ja varteenotettavaa osaa makeiden vesien kasviplanktonissa. Kehittyneemmät, monisoluiset rihmamaiset ja pensasmaiset viherlevämuodot ovat tyypillisiä litoraalin leväkasvillisuuden muodostajia. Useissa leväluokissa on havaittavissa kehittymistä yksisoluisista primitiivisistä rakenteellisesti korkeampaa tasoa edustaviin levämuotoihin, mutta ainoastaan viherlevistä on koko kasvikunnan kehityksen voitu havaita jatkaneen eteenpäin. Jo itse viherleväluokassa kehityksen kulku on erittäin selvä: yksisoluisista siimallisista liikkuvista muodoista ovat kehittyneet siimattomat muodot, näistä taas monisoluiset rihmamaiset muodot ja jo ulkoiselta rakenteeltaan sekä lisääntymistavoiltaan korkeampaa kehitystasoa ilmentävät muodot (suvullinen lisääntyminen, liikkumaton munasolu jne.). Näistä voidaan kehityksen havaita johtavan sammaliin, sammalista sanikkaisiin ja sanikkaisista siemenkasveihin eli kasvikunnan korkeinta kehitystasoa edustaviin muotoihin. Viherleväsolu on tyypillinen kasvisolu, jossa on erotettavissa kaikki normaaliin kasvisoluun kuuluvat osat: soluseinä, solulima, solutuma ja värihiukkaset, jossa on usein myös pyrenoidi. Soluseinä on yleensä melko tukeva ja - kuten korkeammilla kasveilla - sen pääasialliset ainesosat ovat selluloosa ja pektiini. Värihiukkasissa on yleisesti ottaen samat yhteyttämisväriaineet kuin korkeammilla kasveilla: kellanvihreä klorofylli a, sinervänvihreä klorofylli b (joka yleensä levien värihiukkasista puuttuu) ja keltaiset karotenoidit (ß-karotiini ja ksantofyllit). Värihiukkaset ovat erimuotoiset ja -kokoiset lajista ja ryhmästä riippuen. Yhteyttämistulos on - kuten korkeammilla kasveilla - tärkkelys. Viherlevien lisääntyminen voi tapahtua joko suvuttomasti tai suvullisesti. Suvuton (vegetatiivinen) lisääntyminen on tavallista viherlevien primitiivisimmille ryhmille. Tämä voi tapahtua kahdella eri tavalla: a) parveiluitiöitä (zoosporeja) tai b) aplanosporeja tai autosporeja muodostamalla. Parveiluitiöt syntyvät leväsolun sisällä. Solunsisältö jakautuu siimallisiksi soluiksi, jotka emosolun seinämän hajottua vapautuvat. Parveiluitiöillä on leväryhmästä riippuen kaksi tai neljä yhtä pitkää siimaa, tavallisesti niillä on myös punainen silmätäplä (stigma). Aplanosporit syntyvät samoin kuin parveiluitiöt, erona on vain, että ne ovat siimattomia. Kuten parveiluitiöt saavat aplanosporitkin emosolun muodon ja koon vasta sen ulkopuolella. Suuri osa yksisoluisista viherlevistä (Chlorococcales-lahkon edustajat) lisääntyy autosporien avulla. Niidenkin syntyessä solunsisällys jakautuu, mutta tytärsolut, autosporit, saavat jo emosolun seinämien sisällä luonteenomaisen lajikohtaisen solu- tai yhdyskuntamuodon. Suvullisen lisääntymisen ollessa kyseessä syntyy tavallisissa kasvusoluissa tai erityisiksi pesäkkeiksi rakentuneissa muodostumissa sukusoluja (gameetteja). Siimallisina niillä on yleensä kaksi yhtä pitkää siimaa. Munasolut -varsinkin kehittyneemmillä ryhmillä - voivat olla liikkumattomat. Viherlevien luokkaan kuuluu useita lahkoja, joista neljään eli lahkoihin Volvocales, Tetrasporales, Chlorococcales ja Ulotrichales kuuluu myös planktisia ja/tai tilapäisesti planktisia levälajeja.
Tetrasporales
Volvocales
Chlorococcales
Ulotrichales
