Nielulevät - aikaisempi nimitys viherruskolevät - ovat yksisoluisia, siimallisia ja vapaasti yksittäissoluina eläviä levämuotoja. Solut ovat muodoltaan pitkänomaiset tai soikeat ja sivulta katsoen epäsymmetriset. Soluissa on siis erotettavissa selkä- ja vatsapuoli. Eripituisia siimoja on kaksi ja ne lähtevät solun sisään painuneesta ontelosta, ns. nielusta, joka aukeaa solun vatsapuolelle, ei koskaan aivan solun kärkeen. Nielun kohdalla solun vatsapuolella on tavallisesti pitkin solua kulkeva matala uurre. Nielu on selvästi havaittavissa niillä lajeilla, joilla se on valoa taittavien jyvästen, ns. ejektosomien (jyväsistä on myös käytetty nimitystä trikokysti) ympäröimä. Joiltakin lajeilta nielu puuttuu.
Värillisillä nielulevillä on solussa yksi tai kaksi suurta seinämyötäistä värihiukkasta joko solun selkä- ja vatsapuolella (dorsoventraalisesti) tai solun sivuilla (lateraalisesti). Väri on yleensä ruskehtava tai oliivinvihreä johtuen ruskeiden ja keltasävyisten yhteyttämisväriaineiden (karotenoidien) sekä klorofylli a:n ja c2:n määräsuhteista. Soluissa esiintyy myös fykosyaniinia ja fykoerytriiniä, joillakin lajeilla (tosin verraten harvoilla) jopa siinä määrin, että solut saavat luonteenomaisen sinisen tai punertavan vivahteen (esim. Chroomonas-lajit). Yhteyttämisen lopputuotteena syntyvä tärkkelys keräytyy jyväsiksi värihiukkasten kalvojen väliin.
Vaikka soluseinä on ohut ja kettomainen, on elävien solujen muoto jokseenkin pysyvä. Lisääntyessään solut jakautuvat pitkittäissuunnassa kahtia. Suku- ja lajitaksonomia on tässä leväluokassa verraten epävarmalla pohjalla ja tutkimukset tuonevat siihen muutoksia. Nieluleville on esitetty useita erilaisia luokitteluja perustuen niiden erilaisiin ominaisuuksiin, mm. niiden sisältämiin pigmentteihin. Tässä oppaassa kaikki nielulevät luokitellaan Cryptomonadales-lahkoon kuuluviksi.
Aikaisemmin nieluleviin luettiin kuuluviksi myös värittömiä heterotrofisia eli toisenvaraisia sukuja, joilta värihiukkaset puuttuvat. Näistä esim. Katablepharis-lajien systemaattinen asema on epäselvä.
Cryptomonadales
|