Silmälevät ovat yksisoluisia, siimallisia ja yksittäisinä soluina eläviä leviä. Soluketto, jota näillä levillä sanotaan periplastiksi, on muodostunut solua ympäröivistä kierteistä, jotka joillakin lajeilla näkyvät erittäin selvinä. Periplasti voi olla ohut, jolloin elävä solu pystyy uidessaan jatkuvasti muuttamaan muotoaan, tai paksu ja jäykkä, jolloin solu säilyttää pysyvästi tietyn muodon niin elävänä kuin säilötyssä näytteessäkin. Solun etupäässä on nielumainen syvennys, josta siima/siimat lähtevät. Autotrofiset silmälevät ovat väriltään puhtaan vihreät. Nielun vieressä esiintyy aina punainen silmätäpIä (stigma). Värihiukkaset ovat lajista riippuen erimuotoiset ja -kokoiset. Yhteyttämisväriaineet ovat pääasiassa samat kuin viherlevillä (klorofyllit a ja b, karotenoidit), mutta yhteyttämisen lopputuotteena ei ole tärkkelys, vaan sen kaltainen polysakkaridi, paramyloni, joka keräytyy erilaisiksi muodostumiksi (jyväsiksi, sauvoiksi, renkaiksi) värihiukkasten ulkopuolelle (vrt. viherlevien tärkkelys värihiukkasissa). Heterotrofiset silmälevät ovat värittömiä joko siksi, että värihiukkaset ovat menettäneet värinsä, tai siksi, että ne tyystin puuttuvat. Useimmilta värittömiltä muodoilta silmätäplä puuttuu. Kiinteän ravinnon käyttöön erikoistuneilla muodoilla on nieluun liittyvänä ns. sauvaelin (kolme pitkänomaista puikkoa, joista yksi käyrä). Paramylonimuodostumia esiintyy myös värittömillä muodoilla. Silmälevät ovat tyypillisiä makean veden levämuotoja, suolaisen veden muotoja on niiden joukossa niukasti. Ne viihtyvät erityisesti pikkuvesissä, joissa on runsaasti orgaanisia ja/tai epäorgaanisia ravinteita. Niiden yksilö- ja lajirunsaus on yleensä suoraan verrannollinen vesistön ravinteiden määrään. Heterotrofiset muodot ovat luonteenomaisia mm. likaantuneissa vesistöissä ja talviplanktonissa. Kaksi lahkoa, Sphaenomonadales ja Euglenales.
Sphaenomonadales
Euglenales
