Runebergistä riimuihin: paleografiaharjoitukset
Paleografiaharjoitusten alkusivulle
Harjoitus 2.
Varsinaisten vuorikäräjien pöytäkirja, Savonlinna 7.2.1820 (Kansallisarkisto, Helsinki)
Vanhat ruukkiyhteisöt, kuten muutkin patriarkaaliset tehdasyhteisöt, olivat ympäristöstään erillisiä ja tietyssä mielessä sulkeutuneita yhteisöjä: työntekijät asuivat tehtaan alueella ja patruuna oli järjestänyt heille esimerkiksi oman kirkon, papin, terveydenhoidon, koulut heidän lapsille ja kaupan. Eräänä ruukinyhteisön itsenäisyyden tunnuksena voidaan pitää myös 1600-luvulta aina vuoteen 1856 toimineita vuorioikeuksia. Suomi oli jaettu kolmeen vuorikäräjäpiiriin, jotka kattoivat 1) Uudenmaan, Hämeen, sekä Turun- ja Porin läänit, 2) Vaasan ja Oulun läänit ja 3) Viipurin, Kuopion ja Mikkelin läänit.
Käräjillä käsiteltävät asiat koskivat yleensä ruukkien työntekijöitä. Kunkin piirin ammattikuntien vanhimmat, jotka valvoivat seppien mestari- ja kisällinnäytteiden suoritukset ruukeilla, esittelivät suorittajat vuorioikeudelle, joka sitten myönsi näille todistukset. Työsuhteeseen ottamisen lisäksi vuorikäräjät käsittelivät myös siitä erottamista. Koska ruukkien työvoima oli järjestäytynyt samaan tapaan kuin suurkartanot, palkkajärjestelmä toimi luontaissuoritusten muodossa ja rahaa oli vielä 1800-luvun alkupuoliskolla vain vähän liikkeessä. Tämän seurauksena työntekijälle muodostui helposti velkaa, joka merkittiin vuorikäräjillä hänen todistukseensa ja siirrettiin uuden isännän maksettavaksi. Pöytäkirjojen sivuilta löytyy myös tietoja ruukin alueella asuneista naisista ja lapsista, joiden asemasta ruukkeja koskevat lait ja asetukset eivät määränneet mitään. Kaiken kaikkiaan vuorikäräjien pöytäkirjat kertovat runsaasti, paitsi ruukin työntekijöiden ja heidän isäntiensä suhteesta, myös ruukin arkielämästä ja elämänrytmistä. Viimeksi mainitun osalta ne tavoittavat myös ruukeissa asuneita naisia ja lapsia, joiden asemasta ruukkeja koskevassa lainsäädännössä ja asetuksissa ei ollut mainintaa.
Kaikkia rautaruukkien asioita ei kuitenkaan käsitelty vuorikäräjillä. Siellä olivat esillä vain ne tapaukset, joista ei ollut mainintaa yleisessä laissa tai joista oli säädetty erikseen ruukeista annetuissa laeissa ja asetuksissa. Sellaiset tapaukset, joissa oli osallisena joku ruukkiin kuulumaton henkilö, käsittely siirtyi kihlakunnankäräjille.
Vuorioikeuksien pöytäkirjoja on säilynyt 1600-luvulta lähtien ja ne sisältyvät Kansallisarkistossa säilytettävään Vuorihallituksen arkistoon.
Kirjallisuus:
Laine, Eevert: Suomen vuoritoimi 1809–1884, osa 1: Yleisesitys. Historiallisia Tutkimuksia 31:1. Suomen Historiallinen Seura 1950.
Suomen historian asiakirjalähteet. Toim. Elias orrman ja Elisa Pispala. Kansallisarkisto ja WSOY 1994.
Vilkuna, Kustaa H.J.: Valtakunnan eduksi, isänmaan kunniaksi, ruukinpatruunalle hyödyksi. Suomen rautateollisuus suurvalta-ajalla. Historiallisia Tutkimuksia 188. Suomen Historiallinen Seura 1994.
Vilkuna, Kustaa H. J.: Arkielämää patriarkaalisessa työmiesyhteisössä. Rautaruukkilaiset suurvalta-ajan Suomessa. Historiallisia Tutkimuksia 196. Suomen Historiallinen Seura 1996.