Runebergistä riimuihin: paleografiaharjoitukset
Paleografiaharjoitusten alkusivulle
Harjoitus 3: Katselmuspöytäkirja 23.6.1775 (Liite Viitasaaren käräjien varsinaisasioiden tuomiokirjasta vuodelta 1776, Jyväskylän Maakunta-arkisto)
Tuomiokirjat eli raastuvan- tai - kuten tässä tapauksessa - kihlakunnanoikeuden pöytäkirjat ovat olleet paljon käytettyjä lähteitä 1600- ja 1700-lukujen historiaa tutkittaessa. Paikallishistorioiden kirjoittamisessa niitä on yleensä käyty läpi aina 1700-luuvn puoliväliin saakka. Rajaus johtuu siitä, että mitä pidemmälle 1700-luku kuluu, sitä laajemmiksi käräjäjutut muuttuvat. Tämä johti siihen, että tuomiokirjat alettiin jakaa kahteen sarjaan: varsinaisten asioiden ja ilmoitusasioiden pöytäkirjoihin. Jälkimmäinen sarja sisälsi muun muassa lainhuudatus-, kiinnitys- ja holhousasioita.
Kirjojen laajuutta on selitetty kahdella tavalla. Ensinnäkin syynä on pidetty väestön nopeaa kasvua, mikä alkoi näkyä 1700-luuvn jälkimmäisellä puoliskolla käräjöitsijöiden lisääntyneenä määränä. Kun juttuja tuli lisää, myös käräjät pidentyivät. Siinä, missä 1600-luvulla niistä selvittiin päivässä parissa, seuraavalla vuosisadalla käräjät saattoivat istua yhteen menoon parikin viikkoa. Toinen muutos koskee kirjoitustapaa. Asioita kirjattiin yksityiskohtaisesti ja jonkin yksityiskohdan selvittäminen saattaa viedä useamman rivin. Tämä tarkoittaa sitä, että asiasta saatetaan eksyä hyvin pitkällisesti selittämään sitä, miksi esimerkiksi joku todistaja oli olevinaan jäävi. Toisaalta vanhemmista teksteistä tutut ja lukemista hankaloittavat lyhenteet käyvät harvinaisiksi.
Kuitenkaan 1700-luuvn tuomiokirja-aineisto ei laajuudestaan huolimatta tarjoa niin rikasta ja monipuolista kuvaa elämän eri puolista kuin 1600-luvun aineisto. Tämä selittyy sillä, että käräjien merkitys supistui. Paikkakuntien yleisen hallinnon asioita ei enää käsitelty kihlakunnanoikeuksissa samaan tapaan kuin aikaisemmin, vaan ne siirrettiin pitäjänkokouksien käsiteltäviksi. Tämä koski erityisesti seurakunnallisia asioita kirkon rakentamisesta köyhäinhoitoon.
Kaupungeissa hallinto eriytyi samoihin aikoihin. Raastuvanoikeutta istunutta raatia alettiin kutsua maistraatiksi jo 1600-luvulla. Käytännössä eroa ei tehty, vaan asiat merkittiin samaan tuomiokirjaan. Itse asiassa useissa kaupungeissa kummankin elimen yhteiset pöytäkirjat olivat käytössä 1800-luvulle saakka.
Renovoidut eli hovioikeudelle toimitetut puhtaaksikirjoitetut tuomiokirjat ovat Kansallisarkistossa Helsingissä ja konseptituomiokirjat eli alioikeuksien alkuperäiset tuomiokirjat löytyvät maakunta-arkistoista. Näiden kahden sarjan välillä on joitakin eroja. Vaikka tapaukset kirjattiin kumpaankin alusta alkaen jokseenkin samalla tavalla, konseptituomiokirjoihin sisällytettyjä liitteitä (erilaiset oikeudelle toimitetut asiakirjat) ei kopioitu renovoituihin tuomiokirjoihin.
Vuonna 1864 tapahtui ratkaiseva muutos siinä mitä renovoituun tuomiokirjaan merkittiin. Tästedes siihen kirjattiin vain kiinteän omaisuuden omistusta ja nautintoa, tilusrajoja, maanjakoa sekä perintöä ja testamenttia koskevat asiat. Muista mainittiin vain lyhyesti, mitä ne olivat pitäneet sisällään. Näiltä osin varsinaisasioiden renovoitu pöytäkirja supistui huomattavasti aikaisemmasta. Sen sijaan ilmoitusasioita sisältävät tuomiokirjat kopioitiin edelleen kokonaan hovioikeutta varten. Vuoden 1827 Turun palo iski ilmoitusasioiden renovoituihin tuomiokirjoihin isoja aukkoja.
Kihlakunnanoikeuksien paksujen pöytäkirjaniteiden käyttöä helpottavat ja nopeuttavat käräjittäiset sisällysluettelot, joita on laadittu Kansallisarkistossa ja maakunta-arkistoissa.
Verkkoresurssin tekstinymmärrysharjoituksissa on muutama tuomiokirja-aineistoon perustuva kommentoitu tekstinäyte ja itseopiskeluharjoitus.
Käytetty kirjallisuus:
Mäkelä-Alitalo, Anneli: Vanhat käsialat. Avain Ruotsin ajan asiakirjoihin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1010. SKS 2004.
Suomen historian asiakirjalähteet. Toim. Eljas Orrman ja Elisa Pispala. WSOY & Kansallisarkisto 1994.