Runebergistä riimuihin: paleografiaharjoitukset
Paleografiaharjoitusten alkusivulle
Harjoitus 5.
Katarina Buren mainetodistus vuodelta 1675 (Valtionarkisto, Tukholma)
Mainetodistus oli asiakirja, jossa joku viranomainen, yleensä kotipitäjän kirkkoherra, todisti kyseessä henkilön elämäntavasta ja kunniallisuudesta sekä kristinopin taidosta. Asiakirjan saattoi papin lisäksi allekirjoittaa myös joukko kunniallisiksi tunnettuja pitäjäläisiä. Mainetodistuksia tarvittiin kahdessa tilanteessa. Ensinnäkin silloin kun ihminen muutti paikkakunnalta toiselle ja hänen oli todistettava kunnollisuutensa. Vuoden 1686 kirkkolain voimaanastumisen jälkeen tällainen muuttotodistus vaadittiin säännönmukaisesti. Toiseksi, mainetodistusta tarvittiin jos henkilö matkustavaisena tai paikkakunnalla pitkäänkin asuneena joutui todistamaan taustansa nuhteettomuuden.
Ohessa oleva Katarina (Carin) Buren mainetodistus syntyi jälkimmäiseen tarpeeseen. Se on allekirjoitettu Upsalan arkkipiispa Stigzeliuksen ja tuomiokapitulin nimissä. Asiakirjassa kuvataan Buren elämän nuhteettomuutta niinä vuosina, joina hänen miehensä Peder (Petrus) Fontelius toimi Upsalan yliopiston matematiikan professorina. Verkkoresurssin harjoitustekstien joukosta löydätte toisen Burelle kirjoitetun mainetodistuksen, tällä kertaa hänen kotipitäjästään Norasta. Kysymys on sellaisista liitteistä, joita ei liitetty renovoituihin tuomiokirjoihin, joten niitä ei ole säilynyt kovin paljoa 1600-luvulta. Buren asiakirjojen säilyminen selittyy sillä, että hänen tapauksestaan vedottiin kuninkaaseen, joka siirsi asian Svean hovioikeuteen. Se määräsi kuninkaallisen Tukholman komission – eli kuninkaan ja valtaneuvoston asettaman erikoistuomioistuimen – tutkimaan Buren tapausta. Tapauksesta kertyneet asiakirjat piti toimittaa Tukholman komissiolle, jonka arkistosta ne tänäänkin löytyvät. Oheinen mainetodistus pyydettiin arkkipiispalta esitettäväksi kuninkaalle. Asiakirjan alku kuuluu näin:
Såsom Præp: och Pastor i Gefwele M. Petrus Fon-
telius tillijka medh sin Hustrå H: Carin Rolandsdott[er]
Högtbedröfwat är öfwer den grofwa beskyllning för
Katarina oli Noran kirkkoherra Roland Buren tytär. Hänen miehensä Peder Fonteliuksen saatua Gävlen kirkkoherran viran, perhe muutti kaupunkiin vuonna 1669. Syyt asiakirjan hankkimiselle kehittyivät vuosien kuluessa, mutta Gävlen raastuvanoikeuden pöytäkirjojen mukaan ensimmäiset huhut siitä, että Bure olisi noita ja veisi lapsia öisin Blåkulla-nimiseen paikkaan tuonpuoleisessa maailmassa. Seuraavan vuoden aikana huhut muuttuivat avoimiksi syytöksiksi ja raastuvanoikeus päätti siirtää asian käsittelyn maaherra Carl Sparren johdolla toimivalle kuninkaalliselle Norlannin komissiolle. Komissio kuulusteli syytettyjä, Blåkulla-matkoista kertovia 5–15-vuotiata lapsia ja näiden vanhempia vuoden 1675 alussa. Kuukauden työskentelyn jälkeen se tuomitsi puolenkymmentä naista kuolemaan – Katarina Bure näiden mukana.
Peder Fontelius oli kuitenkin jonkin verran aikaisemmin onnistunut puhumaan vaimonsa vapaaksi ja niinpä he pakenivat Gävlestä. Fontelius meni ensin arkkipiispan puheille Upsalaan, mistä pyysi oheisen mainetodistuksen ja jatkoi sitten matkaansa Tukholmaan vedotakseen siellä korkeinta tuomiovaltaa käyttävään kuninkaaseen. Samaan aikaan Katarina Bure saatiin kiinni ja vietiin Örebron linnaan. Asiaa tutkinut kuninkaallinen Tukholman komissio ilmaisi varovaisena kantanaan, että Bure oli syytön. Hovioikeus antoi vapauttavan tuomionsa vuoden 1676 lopulla ja hänet vapautettiin yli puolentoista vuoden mittaisen vankeuden jälkeen. Hänen tapauksensa sai runsaasti huomiota Ruotsissa ja lisäsi osaltaan skeptisyyttä Blåkulla-syytöksiä ja lapsitodistajien luotettavuutta kohtaan.
