Nettikasvio

Kuivilla kankailla on runsaasti valoa ja lämpöä, mutta sadevesi läpäisee hiekkaisen maan nopeasti ja vie mennessään myös ravinteet. Valtapuuna kuivalla kankaalla on mänty. Pohjakerroksessa kasvaa jäkäliä ja esim. seinäsammalta. Kuivissa olosuhteissa menestyvät kenttäkerroksen kasvit ovat usein pieni- ja paksulehtisiä, kuten variksenmarja ja kanerva joidenkin kasvien lehdissä on karvapeite, esim. kissankäpälä tai vahapeite kuten puolukalla.

Tuore kangasmetsä

Tuoreet kankaat syntyvät moreenimaille, joissa on myös hienompia aineksia, esim. savea. Nämä hienot ainekset pidättävät kosteutta. Valtapuuna tuoreilla kankailla on kuusi, myös koivuja ja harmaaleppää esiintyy. Tuoreen kankaan kenttäkerroksen lajeihin kuuluvat mm. mustikka, vanamo, talvikit, oravanmarja ja metsätähti. Pohjakerroksessa on paljon sammalia, lajeina esim. metsäkerrossammal ja sulkasammal.

Lehto

Lehdot muodostuvat parhaimmille kivennäismaille, jotka ovat usein kalkkipitoisia. Ravinteita on runsaasti. Lehtojen pääpuulaji on kuusi, muita puulajeja ovat haapa, raita ja koivut. Pensaskerroksessa kasvavat mm. näsiä ja lehtokuusama. Kenttäkerroksen kasveja ovat mm. erilaiset saniaiset, kielo, valkovuokko ja sudenmarja.

Korpi

Korvet ovat usein syntyneet tuoreitten kankaitten soistumisen seurauksena. Valtapuuna korvissa on kuusi, myös hieskoivu ja tervaleppä ovat yleisiä. Kenttäkerroksessa kasvavat mm. mustikka, riidenlieko, vanamo, iso- ja metsäalvejuuri, metsäimarre, talvikit, lakka, kortteet, metsätähti, oravanmarja, seinä- ja kerrossammal, korpirahkasammal ja korpikarhunsammal.

Räme

Rämeet ovat yleisin suotyyppimme. Kitukasvuiset männyt ovat valtapuina. Pohjakerroksen muodostavat erilaiset rahkasammalet, joiden tyviosien lahoamistuotteena syntyy turvetta. Rämeet ovat vähäravinteisia. Keväällä, kun suovesi on vielä jäässä, kärsivät mättäiden kasvit helposti kuivuudesta. Siksi rämeillä kasvaa paljon varpuja, mm. suopursu, puolukka, vaivaiskoivu ja vaivero. Muita rämeen lajeja ovat mm. lakka, raate, tupasvilla, pyöreälehtikihokki, jokasuon-, kangas- ja punarahkasammal, rämekynsisammal, seinäsammal, myös poronjäkäliä esiintyy.

Neva ja letto

Nevat ja letot ovat puuttomia tai vähäpuustoisia, vetisiä soita, joiden turvekerros on hyvin paksu. Kasvilajistossa esiintyvät mm. pitkälehtikihokki, tupasvilla, isokarpalo, jokasuonrahkasammal, pullosara, luhtavilla, luhtakuusio ja raate.

Tunturikangas

Tunturikankaiden kasvillisuus on vaihtelevaa, tavallisia metsävarpuja, sammalia ja jäkäliä esiintyy tunturikasvien lisäksi. Luonteenomaista on paitsi puuttomuus myös kasvipeitteen laikkuisuus ja kasvien mataluus.

Perinnebiotooppi

Perinnebiotoopit ovat perinteisten maankäyttötapojen synnyttämiä kasvupaikkatyyppejä. Perinnebiotooppeja ovat erilaiset niityt, kedot, hakamaat, ahot ja metsälaitumet.

Tuoreet niityt

Tuoreet niityt ovat yleisin niittytyyppimme. Tuoreilla niityillä kasvillisuus on rehevämpää kuin kedoilla, koska maaperä on viljava ja pidättää vettä paremmin. Niittykasvit vaativat paljon valoa ja ne menestyvät paikoilla, joita niitetään. Tuoreet niityt ovat olleet perinteisen maatalouden parhaita heinämaita. Tuoreimpien niittyjen kasveja ovat mm. metsäkurjenpolvi, koiranputki ja hiirenvirna.

Kedot

Kedot ovat kuivia niittyjä, joita esiintyy kuivilla hiekkaisilla tai kallioisilla mailla. Kedoilla kasvaa tyypillisesti matalia ruohoja ja heiniä. Niittykasvit vaativat paljon valoa ja ne menestyvät paikoilla, joita niitetään. Kedoilla kasvavat mm. päivänkakkara ja kissankello. Pitkään laidunnetuilla alueilla on usein lisäksi pylväsmäisiä ja pensasmaisia katajia.

Metsälaidun, hakamaa, aho

Metsälaitumet ovat karjan laiduntamia metsäalueita. Karjan vaikutus kasvillisuuteen näkyy selvästi muun muassa heinien ja ruohojen lisääntymisenä sekä eri puulajien runsautena. Isot muurahaispesät ja runsas sienilajisto ovat myös metsälaitumen piirteitä. Hakamaat eroavat metsälaitumista lähinnä siten, että niiden puusto ja metsäkasvillisuus ei ole yhtä runsasta. Haan puita harvennettiin heinien ja ruohojen kasvun parantamiseksi. Kaskiviljely perustui puuston polttamiseen kaskettavalla alueella. Polttaminen vapautti kasvillisuuteen sitoutuneet ravinteet kylvettävien kasvien käyttöön. Viljelyn jälkeen kaski oli ruohoa kasvava aho, jota käytettiin karjan laitumena tai se metsittyi vähitellen koivu- ja leppävaltaiseksi metsäksi.

Jyväskylän yliopisto | Opettajankoulutuslaitos