Martti Silvennoinen

...proudly presents!

Olen lähdössä sosiologipäiville Rovaniemelle maaliskuun loppupuolen kuulakkaassa kevätillassa. Päivien teemana on "Arjen kuvat, sosiologian sanat". Niinpä niin… Ja kuinka ollakaan, noin puolitoista tuntia ennen junan lähtöä havahdun istumassa Jyväskylän rautatieaseman kauniin puutalon kulmaan jo vuosia sitten pykätyssä karaoke-baarissa. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Väkeä lappaa sisään torstai-illan hämärtyessä. Takit narikan portsarille, muutama letkeä huuli ja sitten tiskin kautta pöytiin, tupakit palamaan, katseet lavalle… Kukas se siellä vetää biisiään? Tuntuvat olevan tuttuja keskenään. Tervehdyksiä nimeltä ja kaljatuopin kohotteluja sinne tänne.

Minulla on näköpiirissäni kaksikin tv-monitoria, joissa tekstit kulkevat kuin juna kiskoilla - ja tietenkin estradi, puinen korokelava, kaiken keskus. Mikäs tässä. Leikitään vähän aikaa osallistuvaa sosiologia.

Baaritarjoilija hoitelee hanojensa ääreltä myös kappaleiden valinnat ja kuulutukset, tietenkin kunkin vuorossa olevan toivomuksesta. "Seuraavana meillä on sitten vuorossa Veke!" Hetken odotus... ja sitten kuvaruutuun putkahtaa kappaleen nimi, samalla kun nuorehko, jonkin verran nauttineen tuntuinen, tukevavatsainen mies jo pitelee mikkiä tottuneen oloisesti kädessään. Mitähän sieltä tulee? Metsäkukkia! Tekstin päällä kulkeva punertava juova alkaa kulkea selvästi miehen lauluääntä nopeammin. Sitä se kaljan latkiminen teettää, ajattelen ilkikurisesti. Mutta eikö tuo vain alakin saada temposta kiinni… Kyllä, ja loppu päättyy komeaan resonointiin.

Sitten kuulutetaan vuoroon Pena, jolla alkuillan askel töksähtelee edeltäjäänsä näkyvämmin. Nyt kyllä taitavat palikat seota? Pena ottaa kuitenkin mikin käteensä kuin vanha tekijä. Selvästi ylireteä, ajattelen. Siinä vaiheessa, kun "oon suomalainen" kajahtaa eka värssyn lopussa, mies on pelkkää jänterettä. Suljen silmäni ja kuuntelen liki haltioituneena: "Arjen sanat ja sosiologian kuvat" - vai kuinkas päin se nyt meni. Montakohan kari tapiota tässä maassa lieneekään?

Penan ääni tulee syvältä ja täyttää tilan niin, että jalkani rupeaa naputtamaan lattiaan ja suu alkaa ihan itsestään mumistella tuttuja sanoja. Penan rohkaisupaukuista ei enää näy jälkeäkään. "Suomalainen" päättyy, ja toinen suomalainen kumartaa kohteliaan hillitysti aplodeille. Kun miehen jalka tavoittaa lattian korokkeelta alas, antaa rentoutunut ruumis muistutuksen. Polvi notkahtaa tuntuvasti ja takataskun lompakon alas lerpsauttamat farkut pitää hinata kaksin käsin takaisin vyötärön tuntumaan.

Vuoronsa saavat Minna, Masa, Repe, Tuula ja Kaitsu1. Mikrofoniin tarttumisessa on jokaisella oma taiteilijan otteensa - hitaasti alaspainetun leuan tuntumaan tai räväkästi pari kierrosta ilmassa ympäri - riippuen tulevan kappaleen tunnelmasta. Monitori tarjoaa jakeluaan ja tulkintoja tulee toinen toisensa perään. Olen otettu! Tätähän kuuntelisi koko illan. Olisipa Kuopiosta tuleva juna myöhässä.

Siinä laulujen lomassa alkaa yksi kaveri rähjätä pöydässään häntä hakemaan tulleille. Miksei laula! Bodari-portsari tulee paikalle ja antaa selkeän varoituksen: "Täällä et kyllä meuhua". Hakijat pistävät pipon retuloitsijan päähän ja sanovat pitävänsä huolta. Ja meno jatkuu…

Juna tulee piruvie ajallaan. On pakko lampsia laiturille. Mutta musiikki jää soimaan päähän. Kuka tämän suomalaisten omakseen ottaman psyyken lääkinnän on oikein keksinyt? Japsitko? Siksikö, ettei heidänkään arkinen työ- ja mieskulttuurinsa tunnetusti ole sitä kaikkein hersyvintä lajia. Se nyt ei kuitenkaan liene asiassa tärkeintä. Onko koko homman syvin ydin jossakin perinjuurin vanhassa; arjen ylittämisessä leikin peruselementtien, huimauksen ja jäljittelyn, voimin? Ollaan hyväksytysti, kunnioitetusti ja leikisti tosissaan. Miltähän se tuntuu, kun voi tuoda lukemattomia kertoja kodissakin harjoitellun melodian, sanat ja omatyylisen tulkinnan toisten silmiin ja korviin? Tässä minä laulan teille kaihoa, romantiikkaa, pettymystä - omalla ylpeydelläni. Ei tule tarvetta kädenvääntöön, suukopuun, turpiin vetämiseen. Lauluni ajan olen teille läsnä kuin "arjen sosiologi" - samalla teen arjesta juhlan!

Viite
1. Laulajien nimet on muutettu tai sitten väärin kuultu.

Kirjoittaja on Jyväskylän Kuokkalan Tuulenkylässä asuva tulevaisuuden dosenttisarjan karaokelaulaja.