Kirjallisuus >> Antiikki >>

Sapfo ja rakkaus

Sapfo ja rakkaus

Antiikin Kreikan kuuluisimpia runoilijoita oli Sapfo (n. 600 eKr), joka vaikutti Lesboksen saarella ja piti siellä naisten koulua. Ja rakasti sekä miehiä että naisia.

Ylhäisnainen Sapfo perusti runouden, musiikin ja tanssin koulun ”Muusain kodin”. Meren äärellä, kauniissa puutarhassa hän perehdytti nuoria ylhäisönaisia paitsi runouden ja tanssin, myös seurustelun ja rakkauden taitoihin. Siellä Muusain kodin naiset osallistuivat erityisesti Afroditen kulttimenoihin. Kreikkalaisilla oli kaksi rakkauteen liittyvää jumaluutta, toinen oli miehisempi Eros ja liittyi usein homoseksuaaliseen rakkauteen. Afrodite taas oli jumalatar, jonka lahjat liittyivät myös kauneuteen, ja hänen katsottiin suosivan naisia.

Lesbos saaren kulttuuri oli vapaamielistä sikäli, että perheiden ja sukujen sopimukset eivät täysin säädelleet ihmisten välistä rakkautta. On sanottu, että rakkauslyriikka syntyy Lesbos saarella juuri siksi, että siellä rakkaus liittyi vapaaseen kiintymykseen – ja tunteisiin joita perheauktoriteetti ei hallinut.

Sapfo oli saarella niin arvostettu runoilija, että hänen kuvaansa lyötettiin jopa rahoihin. Lukemattomat perheet lähettivät tyttärensä Sapfon kasvatettavaksi.

Toisaalta Ateenassa tällaista naista halveksittiin. Ateenassa vain ”julkinen nainen” saattoi esiintyä tällä tavoin. Siellä ei voitu käsittää Sapfon kaltaista hahmoa. Tästä ehkä johtuu, että kreikkalaisissa komedioissa Sapfo oli yleinen pilkan kohde, häntä kuvattiin seksinjanoisena naisena.

Kaikesta huolimatta itse Platon ylisti Sapfoa sanoen: ” Väittävät väärin: yhdeksän muusain on määrä. Lesboon Sapfo on kymmenes muusa.”

Sapfon runoista ei ole säilynyt kuin fragmentteja, hänen tiedetään kirjoittaneen 9 000 säettä, seitsemässä kirjassa. Häneltä on säilynyt vain yksi Afroditelle omistettu hymni. Hänen tunnetuin runonsa on lähes kokonainen oodi joka on omistettu eräälle häitään viettävälle Sapfon entiselle oppilaalle. Runossa Sapfo on selvästi mustasukkainen miehelle joka saa hänen rakastamansa naisen puolisokseen.

Se kuuluu jumaliin se mies joka kanssasi istuu
Joka kuulee sinun ihanan äänesi läheltä,
ja sinun naurusi
ja sinun lempesi
ja sinun rakkautesi
Sinun
naurusi
sydän säikähtää rinnassani kun katson sinua en
mitenkään
saa ääntä suustani (Kun näen sinut äkkiä)
Kieleni tärisee, tuli juoksee ihoni alla, en näe mitään
korvissa suhisee, hiki kohoaa pintaan,
paikkani vapisevat, olen
keltaisempi
kuin ruoho,
Kohta kuin kuollut
Mutta kaikki on kestettävä sillä . . . .

(suom. Saarikoski)

Sapfon häälauluista on vaikea sanoa onko kyse lesborakkaudesta vai rituaalista. Naisten esittämissä häälauluissa oli tapana ylistää morsiamen kauneutta, ja valittaa että sulhanen ei arvosta tarpeeksi kuinka suuri lahja hänen vieressään on. Naisten oli tapana valittaa ja vastustaa avioliittoon siirtymistä. Muusain koulussa kuitenkin vastustettiin erityisen radikaalisti, Sapfon johdolla avioliitto esitettiin rakkauden vastakohdaksi. Kun nainen siirtyy miehen luo ja miehen sukuun, hänellä ei ollut enää oikeutta ruumiiseensa ja tunteisiinsa. Siksi kerrotaan, että Sapfo naisineen saattoi joskus ryöstää naisen takaisin jos tätä pidettiin erityisen huonosti.