Korut, aseet ja ornamentiikan muutokset

KATSO KUVAT LAITOKSEN KUVAMATERIAALISTA:

• KUVA S 1:38 Työkaluja ja aseita, esiroomalainen rautakausi, 100 eaa.-50 jaa., Pernaja.
  
• KUVA S 1:42 Kansainvaellusajan kultariipuksia. Vas. Ylh. Lilla Jore, Bohuslän, 300-400-l., muuta 400-500-l. Keskellä brakteaatti (mitalia muistuttava riipus) Gotlannista.
  
• KUVA S 1:43 Eläinornamentiikalla koristeltu miekankahva, loistomiekka, merovingiaika, 600-luku, kullattua pronssia, Eura, (Kansallismuseo).
  
• KUVA S 1:49 Soikeita kupurasolkia Hämeestä, Savosta ja Karjalasta, ristiretkiaika.
  
• KUVA S 1:50 Hopeisia hevosenkenkäsolkia, ristiretkiaika, 1000- ja 1100-l. Ylemmät Karjalasta, kasviornamentiikkaa, alinna leimakoristeinen solki Koskelta.
  
• KUVA S 1:51 Hopeinen risti, ristiretkiaika 1000-luku, hautalöytö Maarian Taskulasta.
  

VOIT KATSOA KUVIA MYÖS TEOKSESTA ARS SUOMEN TAIDE 1, s. 24-25.

Rauta oli muita materiaaleja kestävämpi ja monipuolisempi aines aseiden ja työkalujen valmistuksessa. Huomattava osa kauden esinelöydöistä on kuitenkin muista metalleista valmistettuja koruja. Korujen tyylipiirteiden pohjalta on kehitetty aikakauden kronologiaa.

Naisten koruja olivat ranne- ja kaularenkaat, riipukset, sormukset ja helmet. Miesten koruina olivat sormukset sekä vöiden ja aseenkantimien soljet ja helat. Vaatekappaleiden kiinnityksessä käytettiin neuloja ja solkia. Ajalle tyypillinen koru oli vaatesolki. Vaatteiden kiinnityksessä käytettyjen kupurasolkien muoto muuttui rautakauden kuluessa pyöreästä soikeaksi.

Suuri osa rautakauden koruista valettiin pronssiin, mikä mahdollisti pienimuotoisen sarjatuotannon. Joskus pronssikorut kullattiin ja joissakin pronssikoruissa esiintyy emalointia. Skandinaviasta on löytynyt myös kulta- ja hopeakoruja. Hopeakorut yleistyivät Suomessa kuitenkin vasta viikinkiajalla. Metallikorujen ohella rautakaudella käytettiin lasimassahelmiä. Osa rautakauden koruista on tuontitavaraa, osa kotimaassa valmistettua.

Korujen koristelussa vaikutti germaaninen eläinornamentiikka eri muodoissaan kansainvaellusajalta kristinuskon tuloon saakka. Tämän tyylin ornamentiikassa eläimen siluettikuva peittää esineen pinnan symmetrisesti. Esittämistapa noudattaa enemmän koristelun kuin anatomian sääntöjä; eläin tavallaan pirstoutuu dekoraatioksi. Toistuvia elementtejä ovat eläimen pää, vartalo, etu- ja takaraajat. Vanhemman kansainvaellusajan eläinornamentiikka on kaavamaista ja jäykkää. Toisen vaiheen esittämistapa on dynaamista ja nauhamaista. Eläimen tai eläinten osat ovat kietoutuneet toisiinsa ja ne täyttävät koko pinnan.

Eläinornamentiikan tilalle tuli 1000-luvulta alkaen kasviaiheita. Kasviornamentiikka levisi Skandinaviaan kristinuskon myötä ja Suomeen se tuli todennäköisesti Gotlannin kautta. Köynnökset ja palmetit koristivat soikeita kupurasolkia. Uusi aihepiiri oli myös kristillinen kuvasto. Krusifiksit ja pyhäinjäännöslippaat olivat myös uusia esinetyyppejä Pohjolassa.

Rautakauden työkalujen sekä aseiden muotoon vaikuttivat pääasiassa käyttötarkoitus ja materiaali. Kansainvaellusajan loppupuolelta lähtien on havaittavissa tietoista pyrkimystä koristeelliseen ulkonäköön. Tämä ilmenee aseiden teräosien pidentymisenä sekä kahvojen koristeluna. Koristelu tehtiin mm. takomalla tai kaivertamalla. Ns. loistomiekkojen kahvaosia on myös kullattu. Aseiden koristelussa esiintyy eläinornamentiikkaa sekä kristinuskon myötä omaksuttuja kasviaiheita ja kristillistä symboliikkaa. Suomesta löydetyt aseet ovat suurelta osin tuontiesineitä, joten niiden koristelu kuvaa aseiden valmistusmaiden muotokieltä.