|
13.6.1983, Peru, Iguitos, Explorama Lodge
Leg. Mikko Raatikainen
Pituus
61 mm
Jalokuoriaiset (heimo Buprestidae) ovat etenkin trooppisten alueiden
hyönteisiä, mutta myös Suomen lajistoon kuuluu 31 jalokuoriaislajia.
Nimitys jalokuoriainen viittaa kuoriaisten sateenkaaren väreissä
kimaltelevaan väritykseen. Jalokuoriaiset ovat pahiten taantuneita
kovakuoriaisiamme, ja etenkin kulometsien lajisto on taantunut
voimakkaasti.
Mikko Raatikainen s. 2.2.1932, k. 18.7.1995
Raatikainen toimi Jyväskylän yliopiston biologian professorina,
opetusalana ekologia ja luonnonhoito vuosina 1972-1995 sekä
Jyväskylän yliopiston museon luonnontieteellisen osaston johtajana
vuosina 1988-1995 ja koko museon johtajana vuosina 1990-1995. Mikko
Raatikainen sekä hänen puolisonsa Terttu Raatikainen olivat museon
luonnontieteellisen osaston näyttelytoiminnan käynnistäjiä (museon
luonnontieteelliset kokoelmat avattiin yleisölle 8.2.1980).
Raatikainen on kartuttanut luonnontieteellisen osaston kokoelmia
merkittävästi tutkimustoiminnallaan. Hänen merkittävimmät
lahjoituksensa olivat vuoden 1995 kaskaskokoelma (29 500 näytettä),
sekä Mikko Raatikaisen kuolinpesän kymmeniä tuhansia
hyönteisnäytteitä kattanut lahjoitus vuonna 1995. Osaston
kokoelmissa on myös hänen diakuviaan ja kirjallisuutta.
Lähteet:
Hyvönen. M.-L. ja Vuorinen
Pirjo: Opiksi ja huviksi. Jyväskylän yliopiston museo 100 vuotta.
Jyväskylän yliopiston museon julkaisuja 12. 2001.
www.environment.fi
(Suomen sepät ja jalokuoriaiset -kirjahanke)
Jyväskylän yliopiston museon
toimintakertomukset vuosilta 1994-1995
|