PESÄPALLON VUOSIKYMMENET



ALUSSA OLI TAHKO - JA HENKI

LAJIN SYNTY

YHTENÄINEN KANSA

PAIKALLISUUS ON VOIMAA

KOKO KANSAN PELI





Alussa oli Tahko - ja Henki


Suomalaisen urheilun ja liikuntakasvatuksen uranuurtaja
Lauri "Tahko" Pihkala työhuoneessaan 1970-luvulla.



Tahkon teesit

"Meidän on pyrittävä rakentamaan urheiluelämämme entistä laajemmalle pohjalle. Meidän on tehtävä urheilu kansalaiskasvatuksen osaksi."

Urheilu on väline
- Kansallisen eheyden etsinnässä
- Itsenäisyyden hankinnassa ja turvaamisessa
- Maanpuolustuskyvyn lujittamisessa
- Kansan fyysisen terveyden parantamisessa
- Nuorison kasvatuksessa

"Opettajat! Kun te alatte käydä toivottomiksi poikien kanssa, joilta ei näytä järki juoksevan eikä kiusanteon halu loppuvan, viekää heidät urheilemaan! Silloin te näette, että järki kehittyy pallomailaa hallitessa."

Urheilu opettaa ja kasvattaa
- Yhteistoimintakykyä ja vastuuntuntoa
- Päättäväisyyttä ja itsenäisyyttä
- Selvätuntoisia kunnon suomalaisia
- Järjestyneen yhteiskunnan jäsenyyteen

"Maassa, jossa on vallalla ehdoton pallonlyöntipeli, pojat paremmin löytävät yhteisiä etuja pallon käytössä ja oppivat sovittelemaan etujen ristiriitaisuuksia."

"Pyhä kansallispeli on nykyhetken välttämättömyys, me emme pyri valloit tamaan muita maita, meillä on tekemistä säilyäksemme tässä maassa. Siihen kyetäksemme tarvitsemme kansallispelin, joka pyhittää lapsemme tätä maata varten."




Hannes sytytti kipinän - Tahko heitti tuohia tuleen




Hannes Kolehmainen "juoksee Suomen maailmankartalle" Tukholman olympialaisissa.
Jean Bouin kukistuu 5000 metrin juoksun loppukirissä. Urheilusta tulee ase itsenäisyyspyrinnöissä.

Suurmenestys Tukholman olympialaisissa 1912 nostatti Suomessa kansallisen itsetunnon aallon. Sortovallan alla elänyt ja itsenäisyydestä haaveillut kansakunta sai toivoa paremmasta huomisesta. Pieni sisukas kansa pystyisi vaikka mihin, kuten Hannes Kolehmainen Tukholmassa.

Olympiahuuma vaikutti ratkaisevasti pallonlyönnin kohtaloon Suomessa. Kuinka niin? Eihän olympialaisissa lyöty palloa? Olympialaisethan ovat yksilölajien ja yleisurheilun juhlaa. Selitys löytyy Tahko Pihkalan ajatuksenjuoksusta. Tukholman jälkeen se oli vaiheessa "olympialaiset ovat ase!"

- Urheilu on väline itsenäisyyspyrinnöissä
- Itsenäisyyttä ajetaan olympian näyttämöllä
- Siellä pitää menestyä
- Menestys vaatii tehokasta valmennusta
- Mikä on maailman paras valmennuskonsti?
- Se on pallonlyönti
- Siinä juostaan vimmatusti, heitetään lujasti

Tahkon johtopäätös oli, että suomalaista pallonlyöntiä pitää kehittää kilpailullisemmaksi ja yritteliäämmäksi amerikkalaisen baseballin tapaan. Niinpä Tahko aloitti sinnikkään työn pallonlyönnin elvyttämiseksi ja pelasti pelin kuihtumiselta. Työnsä pohjaksi hän valitsi vanhan kansanpelin, kuningaspallon.