Näyttelyn useissa teoksissa esiintyvään ellipsiin ihastuin jo kouluaikoina, kun se piirrettiin paperille kahden neulan ja lankalenkin avulla. Ellipsin viehätys piilee siinä, että sillä on sinällään syvyysulottuvuutta. Onhan se ympyrä nähtynä vinosti. Ellipsin avulla muodostuu mielenkiintoinen voimakkaasti jatkuvaa liikettä, ajattomuutta, ilmentävä komponentti, varsinkin, kun sen keskelle asennetaan sille vastakohtainen, jokin konkreettinen, pysähtynyt, luonnonmukainen tai muotoiltu aihe.

Ellipsin ehkä tunnetuin ja täydellisin ilmentymä esiintyy Saturnus-planeetan ympärille kiertyvässä renkaassa, joka näkyy maahan ellipsin muotoisena. Teoksessa Näköisreliefi Saturnuksesta huipentuu näin näyttelyn perusteema; litteä kontra pyöreä muoto.

Jotkut teokset ovat vuosia kestäneiden kehittelyjen tuloksia. Biisoni-teoksen ensimmäinen versio on vuodelta 1959, mallina Korkeasaaren biisoni. Teoksien Kuinka suuret neliöt, Mietteissä (=tulevaisuuden haave) ja Sanat eivät pysty kertomaan ensimmäiset luonnokset on tehty vuonna 1961.

Teoksen Credo (minä uskon) ebenholzinen ristiosa on vuodelta 1968, jolloin valmistuin arkkitehdiksi Oulun yliopistossa (diplomityönä kirkko, konserttitalo, planetaario, teatteri). Uskonnollis-filosofisten pohdintojen seurauksena (merkiksi siitä, että Kristus ei ole enää ristillä) kaksiulotteinen rangaistusväline muotoutui viimein kolmiulotteisen koordinaatiston malliksi, absoluuttisen järjestyksen symboliksi.

Teoksissa Aniara, Uponnut katedraali ja Oi niitä aikoja olevat (onneksi talteen sieppaamani) runkosiivut ovat asuintaloni pihalta kaadetusta 170-vuotiaasta petäjästä. Aikaperspektiivi on konkreettinen, kun vuosirenkaista voi suoraan lukea millaiset vuodet ovat toisiaan seuranneet vuosikymmenien saatossa. Mitä leveämpi kasvulusto sen parempi on ollut ravinnon saanti ja kasvua tukevat kesäsäät. Alkuvuosikymmenet näyttävät kovin kivuliailta!

Meditaatio kuvaa syvässä meditaatiossa tapahtuvaa itseensä sukeltamista. Meditaatiossa sukelletaan itsensä kautta tuntemattomiin ulottuvuuksiin. Meditaatio ja unet ovat olleet tärkeimmät työvälineeni uusien ideoiden aikaansaattamiselle.

Mustarastaan laulun idea syntyi YLE1:n tämän vuoden ensimmäisen väliaikalinnun laulusta kello kuuden aikaan aamulla. Laulussa on jotain ihmeellistä, universaalia.

Kuule kuinka . . . ! on musiikkikappale kiinnitettynä puisen säleikön muotoon siten, että sävelkorkeus on sidottu puusäleiden pituuksiin ja sävelkesto säleiden leveyksiin, käyttäen musiikin loogista matematiikkaa. Mitä matalampi on nuotti, sen pitempi säle, ja mitä pitempi nuotti sen leveämpi säle. Teos on siis ”Kuule, kuinka soitto kaikaa…” puinen partituuri.

Joidenkin teoreetikkojen mukaan mustan aukon, Madon reiän kautta vastakkaiset avaruudet ovat yhteydessä toisiinsa.

Opportunisti on oikeastaan omakuva. Sana tarkoittaa Suomalaisen sivistyssanakirjan mukaan oman edun nimissä toimivaa, tilanteen hyväksi käyttäjää, joka tunnen tavallaan olevani, kun olen järjestänyt tämän näyttelyn, ja ihmiset katsomaan sitä.

Lentokonevanerirakenteiset nojapyörät Ziphy 1, Ziphy 3 ja Lulla 1 ovat kokeilujen, erehdyksien ja onnistumisienkin kautta suunniteltuja ja rakennettuja ihmisvoimalla liikkuvia kulkunevoja. Voiman siirrossa ja pyörissä on käytetty polkupyörän standardiosia. Suunnittelussa olen internetin kautta saanut ympäri maailmaa vinkkejä muilta rakentajilta, jotka ovat rakentaneet lähinnä metallirakenteisia nojakkeja.

Ziphy 1 ja Ziphy 3 ovat 3-pyöräisiä nojapyöriä, joissa etupyörä on vetävä ja takapyörät kääntyvät ohjattaessa. Lulla 1 on kaksipyöräinen, etupyörä on ohjaava ja takapyörä vetävä. Kaikissa nojakeissa on 21 vaihdetta ja kahdet jarrut. Pitkillä matkoilla ovat nojapyörät mukavampia kuin polkupyörät. Takapuoli ei väsy ja olo on rento.

Pikku-Sakari talvisodan aikaan on piirretty perhekuvasta, joka on otettu 1940 Haukiputaalla 10-henkisen perheen ollessa siellä evakossa. Olen kuvassa kaksi vuotta vanha. Kuva haluaa kertoa, että aina on mahdollista saavuttaa onnellinen lapsuus ja oman elämän eheytyminen tekemällä töitä itsensä kanssa.

Apoteoosi on ylistyslaulu elämälle. Jännitteinen kaari on vastakohtana vapaalle muodolle. Olemisen taakan alta pilkistää ilon ja toivon lähde, tai kuten Kaarlo Sarkia sanoo: ”Kaunis kasvaa alta tuskan paineen. . .”

Koska useimpien veistosten ideat ovat syntyneet meditaatiossa, unessa tai unen ja valveen rajamailla, niiden sisältämä viesti, selviää minulle itsellekin usein vasta myöhemmin usein esim. keskustellessa muiden ihmisten kanssa.

Veistoksen Aniara on löytänyt kotiin salaisuus perustuu Harry Martinssonin kirjaan ”Aniara”, jossa Maasta lähtenyt, joukon ihmisiä sisältänyt avaruusalus eksyy radaltaan ja harhailee päämäärättömästi avaruudessa.

Tämän näyttelyn toteuttamisen, kaksi vuotta kestäneen itsensä kehittämisen intensiivijakson, ja ei vähintään 4-vuotiaan tyttärenpojan kanssa viikoittaisen leikkimisen ansiosta, koen, että päämäärätön harhailuni halki vuosikymmenien on päättynyt. Keskustaa kiertävän loputonta kiertämistä kuvaavan ellipsin katkaisu pysäyttää liikkeen, ja Aniara löytää kotiin.

Veistos Madon reikä kuvaa myös tätä. Sen voi nähdä perhosena ja sen kotelona, jossa toukka muuttaa muotonsa ja josta perhonen herää, oikoo siipensä ja nyt lentää.

Veistoksen Seppelöity keskustan betoninen hahmo kuvaa maapalloa. Ihmisten holtiton ja järjetön käyttäytyminen ihanaa asuinsijaansa, sinistä planeettaa, kohtaan saa Äiti Maan tuskissaan vääntelehtimään melkein tunnistamattomaan muotoon. Arvostuksen ja kiitollisuuden osoitukseksi Hänen sietämiskyvylleen ja, että Hän jaksaisi edelleen, on Hänet veistoksessa seppelöity.

Raamatun mukaan Jaakob näki unta, jossa hän paini Jumalan kanssa. Minun maailmassani Jumala on luonto, jonka osana myös ihmisetkin ovat. Veistos Jaakobin paini kuvaa ihmisen ja luonnon välistä kamppailua. Ihminen luulee välistä selättäneensä luonnon, mutta esim. tsunami-onnettomuus taas kerran osoitti, kuinka pieni on ihminen luonnonvoimien edessä.

Uponnut katedraali kuvaa kirkon tulevaisuutta. Veistoksen keskusta, katedraali, on kaadetun kotipetäjän kiila, joka muodostuu petäjän rungon juureen sitä kaadettaessa. Katedraalin harjan piikit ovat muotoutuneet rungon revetessä kannosta. Uppoavaa katedraalia ympäröivä ellipsi on tsunami, joka syntyy katedraalin upotessa.

Kirkko ei vastaa alkuunkaan nykymuodossaan Ihmiseksi kehittymisen tarpeita ja ellei se radikaalisti muutu, sen merkitys edelleen pienenee, ja koko kirkkolaiva vähitellen uppoaa. Ainoastaan pitkä traditio ja ihmisiin juurrutettu tuntemattoman pelko pitävät sitä vaivalloisesti pinnalla. Syvässä meditaatiossa ihminen voi sukeltaa tuntemattomaan ja havaita, että ei siellä ole mitään pelättävää, mitä nyt vähän ihmisen omia mörköjä. Kun kuolemaakin pitää parhaana ystävänään, ei sitä silloin pelkää.

Kiitos elämästä, Äiti.
Pari riviä tein kirjaimia tänään.
Siinä kaikki. Olen onnellinen.
(Lauri Viidan runo Onni sikermästä Onni, 1965)