Kehnäsieni

(Rozites caperatus) 

Erikoistietoa:

Kehnäsienen ulkomuoto muuttuu huomattavasti eri kehitysvaiheissa. Ruuanlaittoon se on parhaimmillaan, kun sienet ovat nuoria ja niiden lakki muistuttaa kelloa tai munaa.

Käsittely:

Tuoreena myytävät kehnäsienet paloitellaan ostajan toiveiden mukaisesti. Kuivaus sopii paremmin nuoremmille sienille sillä vanhemmat sienet saattavat muuttua kuivatessa kitkerän makuisiksi. Nuoret kehnäsienet voi käyttää kokonaisina, mutta vanhempien jalka kannattaa poistaa, koska se on kuituisen sitkeä. Kotikäyttöön tarkoitetut sienet voidaan hauduttamisen jälkeen pakastaa omassa nesteessään.

Kehnäsienisalaatti

400 g kehnäsieniä

2 dl vettä

1 kpl kasvisliemikuutioita

2 rkl sitruunamehua

Kastike:

4 rkl öljyä

½ tl basilikaa

1 tl persiljaa

1 rkl soijakastiketta

Ohje:

Lisää kiehuvaan veteen kasvisliemikuutio ja pilkotut kehnäsienet. Anna niiden kiehua noin 5 minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon sitruunamehua. Sekoita salaattikastikkeen ainekset keskenään ja kaada se hieman jäähtyneiden sienien sekaan.

 

(Mikael Sjölund)