
Yritys- ja sidosryhmäpäivä on Jyväskylän yliopiston järjestämä verkostoitumistilaisuus, jossa pääsevät esille yritysten ja sidosryhmien osaaminen ja tarpeet sekä yliopiston tutkijoiden osaaminen. Päivässä myös opiskelijat pääsevät tutustumaan alansa toimijoihin ja toimijat mahdollisiin tuleviin työntekijöihinsä. Päivä sisältää perinteisen messualueen lisäksi teemoiteltuja puhesessioita, joissa yritykset, sidosryhmät ja tutkijat voivat esittäytyä yleisölle.
Päivässä ovat mukana kaikki Jyväskylän yliopiston tiedekunnat: humanistis-yhteiskuntatieteellinen, informaatioteknologia, kasvatustieteet ja psykologia, liikuntatieteellinen, matemaattis-luonnontieteellinen ja kauppakorkeakoulu.
Jos haluat vastaanottaa tapahtuman markkinointiviestintää, pääset liittymään sähköpostilistalle alta.
Osallistuminen
Edullisemmat early bird -hinnat ovat voimassa 17.8. asti.
Ilmoittautuminen jatkuu tuon jälkeen normaalihinnoin aina 17.9. saakka.
Hissipuhe-ehdotukset tulee kuitenkin jättää 10.8. mennessä. Katso lisätietoja alla olevista osallistumisohjeista.
Osallistuminen yrityksille/sidosryhmille
Osallistuminen yliopiston henkilöstölle sekä opiskelijoille
Yrityspäivä järjestetään Jyväskylässä, Kongressikeskus Paviljongissa (Lutakonaukio 12). Käytössämme on hallit A ja C1. Sisäänkäynti Lutakonaukion sisäänkäynnistä tai Kongressi-sisäänkäynnistä.
Tarkemmat saapumisohjeet ja pysäköintiohjeet löydät Paviljongin sivuilta Saapuminen ja pysäköinti - Paviljonki


7.55 Ilmoittautumispiste avautuu näyttelyrakentajille
8.00-9.00 Näyttelyn rakennus
8.40 Ilmoittautumispiste avautuu muille kävijöille
9.00-9.15 Tapahtuman avaus
9.20-10.35 Teemasessio 1: Kriisejä kestävä yhteiskunta & Kuvantamis- ja mittausteknologiat (lavat 1&2)
10.40-12.45 Lounas (lounaan aikana lava 1 FORTHEM Grand Prix)
12.45-14.00 Teemasessio 2: Huomisen hyvinvointi & Data, digitalisaatio ja tekoäly (lavat 1&2)
14.00-14.30 Kahvitauko
14.30-15.25 Teemasessio 3: Pelit ja pelillistäminen & Puhdas energia ja vihreät teknologiat (lavat 1&2)
15.30-16.00 Maljat ja teema: Kumppanit menestystekijänä, tapahtuman päätös
17-20.30 Illallinen

Antero Holmila
Antero Holmila pitää keynote-puheenvuoron teemassa Kriisejä kestävä yhteiskunta.
Antero Holmila työskentelee Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitoksella historian professorina. Hänen erikoisalaansa on toisen maailmansodan jälkeinen aika, kylmä sota monimuotoisine ilmiöineen ja kriisit historiassa. Hänen viimeaikaisia tiedettä popularisoivia teoksia ovat Suomalaisten kylmä sota (2023) ja Martti J. Karin kanssa yhdessä kirjoitettu Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii (2023), joka julkaistiin viron kielellä talvella 2025. Antero luotsaa myös syksyllä 2025 alkavaa Globaali Eurooppa -maisteriohjelmaa.

Tuomas Koivumäki
Tuomas Koivumäki pitää keynote-puheenvuoron teemassa Kuvantamis- ja mittausteknologiat.
Tuomas Koivumäkion monialainen lääketieteellisen tekniikan asiantuntija jainnokas sairaalafyysikkokouluttaja. Hän toimii Sairaala Novassa Keski-Suomen hyvinvointialueella ylifyysikkona sekä Jyväskylän yliopiston lääketieteellisen fysiikan dosenttina. Kliinisen sairaalatyön lisäksi hän on tehnyt tutkimusta isotooppilääketieteessä sekä sädehoidossa. Tuomaksen työssä korostuu toiminta sillanrakentajana teknologian ja potilastutkimusten sekä -hoitojen välillä. Hän tekee myös aktiivisesti yhteistyötä niin sairaaloiden, korkeakoulujen kuin yritysten kanssa.

Maria Ritola
Maria Ritola pitää keynote-puheenvuoron teemassa Data, digitalisaatio ja tekoäly.
Maria Ritola on suomalainen teknologiayrittäjä ja tutkija, joka keskittyy tietotyön tulevaisuuteen tekoälyn aikakaudella. Iris.ai-tekoäly-yrityksen yhtenä perustajana Maria on vuosien ajan kehittänyt tapoja, joilla tekoäly valjastetaan laajentamaan inhimillistä älykkyyttä ja vauhdittamaan innovaatioiden syntyä. Marian työssä korostuu ihmisen ja koneen älyn yhdistäminen erityisesti tiimityössä.
Maria on kysytty puhuja aiheista, jotka liittyvät tekoälyyn yksilö- ja tiimityön tukena, tietotyön tulevaisuuteen, menestyvien tiimien rakentamiseen sekä tekoälyn eettisiin kysymyksiin. Hänen näkemyksensä painottavat työn inhimillistä ulottuvuutta menestystarinoiden takana. Maria on pitkän linjan tekoäly-yrittäjänä taitava kuromaan umpeen kuilua tekoälyn monesti abstraktien teknisen kysymysten ja käytännön välillä, mikä tekee hänen puheenvuoroistaan helposti lähestyttäviä laajalle yleisölle.
Maria on toiminut useiden hallitusten jäsenenä ja osallistuu säännöllisesti julkiseen keskusteluun teknologiatrendeistä, muun muassa Ylen Aamun Jälkidigi-ohjelman vakiovieraana.

Janne Kotiaho
Janne Kotiaho pitää keynote-puheenvuoron teemassa Huomisen hyvinvointi otsikolla Kohti planetaarista hyvinvointia: jalanjäjistä kädenjälkiin, viherpesusta kompensaatioon.
Janne Kotiaho on ekologian professori ja ylitiedekuntaisen Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin johtaja Jyväskylän yliopistossa, jossa hän johtaa noin 15 henkistä luontojalanjäljen laskentaan keskittyvä tutkimusryhmää. Kotiaho on toista kauttaan Suomen Luontopaneelin puheenjohtaja ja toimii myös Suomen hallituksen tieteellisenä neuvonantajana kansainvälisissä luonnon monimuotoisuutta koskevissa sopimusneuvotteluissa. Kotiaho on myös pitkäaikainen Koneen Säätiön hallituksen jäsen.

Wanda O Rly
Wanda O Rly pitää keynote-puheenvuoron teemassa Pelit ja pelillistäminen otsikolla Play Means Business - Games And Game Technologies To Drive Other Industries
Wanda O Rly (Valtteri Lahti) on viihteellisen tiedeviestinnän ja pelialan ammattilainen sekä esiintyvä taiteilija. Hän on Jyväskylästä ponnistavan terveyspeliyrityksen Psyon Games perustajajäsen ja operatiivinen johtaja. Psyon Games on alansa johtava ja useasti palkittu yritys joka kehittää peliratkaisuja globaaleihin terveyshaasteisiin johtavien lääkeyritysten sekä kansanterveysorganisaatioiden kuten WHO, Gavi, The Gates Foundation ja Girl Effect kanssa.
Tämän lisäksi Wanda kehittää Keski-Suomalaista pelialaa Peliosuuskunta Expan hallituksen puheenjohtajana. Expa on amerikkalaisen Epic Gamesin virallinen yhteistyökumppani ja on Suomen ainoa ja maailman pohjoisin Unreal Authorized Training Center, joka tarjoaa paljon kysyttyä koulutusta Unreal Engine -pelimoottorin käyttöön pelinkehityksessä, mallintamisessa, simulaatioissa, arkkitehtuurissa, markkinoinnissa, virtuaalituotannoissa, live-lähetyksissä ja monessa muussa käyttötarkoituksessa.

Anni Mikkonen
Anni Mikkonen pitää keynote-puheenvuoron teemassa Puhdas energia ja vihreät teknologiat.
Anni Mikkonen on toiminut Suomen Uusiutuvat ry:n (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimitusjohtajana vuodesta 2009. Hänen aikanaan yhdistyksen ja tuulivoiman merkitys Suomen energiasektorilla on kasvanut merkittävästi.
Anni on yksi Suomen johtavista tuulivoima-asiantuntijoista. Hänellä on maisterin tutkinto ympäristötieteiden ja yritysten ympäristöjohtamisen maisterin tutkinnot Jyväskylän yliopistosta.

Pasi Raiskinmäki
Pasi Raiskinmäki summaa tilaisuuden päätöspuheenvuorollaan teemassa Kumppanit menestystekijänä.
Pasi Raiskinmäki, FT, toimii Jyväskylän yliopiston vararehtorina, vastuualueenaan yliopiston yhteiskunnallinen vuorovaikutus — mukaan lukien kumppanuudet, tutkimusyhteistyö, innovaatiotoiminta ja jatkuva oppiminen.
Hänellä on vahva tausta sekä akateemisesta tutkimuksesta että tutkimushallinnosta. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli Jyväskylän yliopistossa tutkimuspalveluiden kehittämispäällikkönä, ja aiemmin myös JAMKissa, VTT:llä sekä Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella, jossa hän myös väitteli tohtoriksi.
Vararehtori Raiskinmäki edistää aktiivisesti yhteistyötä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä julkisten ja yksityisten toimijoiden välillä. Hänen työnsä painottaa kansallisten ja kansainvälisten TKI-verkostojen merkitystä sekä uusien toimintamallien kehittämistä sidosryhmäyhteistyöhön.

Teemat ja hissipuhujat
Viime aikoina globaali poliittinen tilanne on ollut äkillisessä muutoksessa ja politiikan pelisäännöt muuttuvat nopeasti. Lisäksi vain muutama vuosi sitten koronavirus sai koko maailman polvilleen ja muutti sosiaalisia toimintatapoja niin työelämässä kuin arjessa. Miten kriiseihin tulisi varautua ja varmistaa yhteiskunnan resilienssi erilaisten horjuttavien muutosten edessä?
Puhetta johtaa varadekaani Tapio Litmanen. Session pääkieli on suomi.

Antero Holmilan keynotepuheenvuoron jälkeen kuulemme hissipuheenvuoroja seuraavasti:
- Ville Matikainen (Nammo Vihtavuori Oy), Tutkimus pohjoismaisen huoltovarmuuden tukena
- Pekka Koskinen (Jyväskylän yliopisto), Turvallisuusteknologian DI-koulutus
- Päivi Pirkkalainen (Jyväskylän yliopisto), Siirtolaisuuden tutkimus ja sosiaalinen kestävyys
- Arto Hautala (Jyväskylän yliopisto) Machine learning models for predicting health-care costs: case exercise-based cardiac rehabilitation
- Ilkhom Khalimzoda (Jyväskylän yliopisto)Internationals as Cultural Bridges: From Adaptation to Innovation in Finnish Workplaces
- Anniina Runtuvuori-Salmela (Jyväskylän yliopisto), Yhteistyö on vaikuttavuuden ydin
- Sanna Laakso (Jyväskylän kaupunki) Kokonaisturvallisuudesta kasvua Keski-Suomeen
Ihmisiä ja ilmiöitä mitataan sekä monitoroidaan jatkuvasti. Murtunutta jalkaa ei kipsata tai leikata ilman röntgenkuvausta. Samaan tapaan ilman mitattua ja tutkittua tietoa ei tehdä päätöksiä esimerkiksi tuotteiden kehityksessä. Tässä teemasessiossa tutustutaan monenlaisiin menetelmiin, joita erilaisten asioiden mittaamiseen ja kuvantamiseen käytetään. Mittaamisen lisäksi automaattiset, esimerkiksi tekoälyyn pohjaavat kuvien analysointimenetelmät tuovat apua suurien kuvamäärien tulkitsemiseen.
Puhetta johtaa asiantuntija Tuula Palmén. Session pääkieli on englanti.

Teemassa kuulemme Tuomas Koivumäen keynote-puheenvuoron lisäksi hissipuheenvuoroja seuraavasti:
- Taija Juutinen (Jyväskylän yliopisto), Novel ultrasound imaging techniques for tendon health
- Maria Sukanen (Jyväskylän yliopisto), Ultrasound Tissue Characterization (UTC) for assessing equine tendon integrity in racing trotters
- Francesco Cenni (Jyväskylän yliopisto), Mapping skeletal muscle properties in children and young adults with cerebral palsy
- Paavo Penttilä (Jyväskylän yliopisto) Multiscale characterization of materials using X-rays
- Jussi Auvinen (CSC - Tieteen tietotekniikan keskus), Supertietokone LUMI yritysten kehittymisen tukena
- Kimmo Kinnunen (Jyväskylän yliopisto), Imaging and measurement possibilities in the Nanoscience Center
- Aku Ursin (Itä-Suomen yliopisto), FAME – Flagship of Advanced Mathematics for Sensing, Imaging and Modelling
- Lauri Ylinen (Jyväskylän yliopisto), How Math Helps Us See the Unseen
- Harri Piitulainen (Jyväskylän yliopisto), Automated network stimulation revolutionizes the brain research and treatment?
- Marianne Taipale (Jyväskylän yliopisto), Musiikin kuuntelu stressin lievittämisessä: monimenetelmäinen koeasetelma nuorille aikuisille
- Emmi Matikainen-Tervola (Jyväskylän yliopisto), Ikääntyvien kävelyn muuttujien mittaaminen – laboratoriosta kohti todellista elinympäristöä
- Perttu Rönkkö (Harvia) Harvia Sauna IoT – Transforming Sauna Atmosphere & Health Measurement Data into Actionable Insights
Tulevaisuuden hyvinvointi edellyttää moninäkökulmaista tarkastelua, monipuolisia ratkaisuja ja ennakoivia toimenpiteitä. Miten ennaltaehkäisemme mielenterveysongelmia ja ikäihmisten toimintakyvyn heikkenemistä, jotta palveluiden tarve ei kasva hallitsemattomasti?
Keskustelemme siitä, miten torjua sairauksia, jotka johtuvat liikkumattomuudesta, yksinäisyydestä sekä bakteereista ja viruksista ja jotka voivat aiheuttaa kansainvälisiä kriisejä. Käsittelemme myös sitä, miten mahdollistamme elämän pallollamme myös tulevaisuudessa.
Puhetta johtaa professori Vesa Linnamo. Session pääkieli on suomi.

Janne Kotiahon keynote-puheenvuoron Kohti planetaarista hyvinvointia: jalanjäjistä kädenjälkiin, viherpesusta kompensaatioon. jälkeen kuulemme hissipuheenvuoroja seuraavasti:
- Taiga Rautiainen (Green Care -keskus Könkkölä ry) Lisää luontohyvinvointia ja kestävyysosaamista sote-sektorille
- Laura Karavirta (Jyväskylän yliopisto) Kuntotesti jokaisen taskuun
- Anssi Lipsonen (HUR)Maailman suurin HUR esteetön kuntosali avattiin Kanadaan
- Anna Tirkkonen (Jyväskylän yliopisto) Gerastenian tunnistaminen sähköisistä potilastiedoista
- Rehna Sotto (Jyväskylän yliopisto) Shall shift workers go dark?
- Kirsi Leskinen (Jyväskylän yliopisto) Työturvallisuutta ei ole ilman monipuolista viestintää
- Joona Taipale (Jyväskylän yliopisto) Toisten toiseudesta
- Pinja Päivänen (Jyväskylän yliopisto) Työn merkityksellisyys, uudelleenajateltuna
- Johanna Rantanen (Jyväskylän yliopisto) Mielekkäästä työstä mielen hyvinvointia mutta miten?
- Taija Lappeteläinen (Jyväskylän kaupunki) Uusi Hipposkeskus innovaatioiden alustana
Digitalisaation myötä dataa syntyy ja kerätään kaikkialla: sitä kerätään niin ihmisistä, erilaisista laitteista kuin teollisuuden prosesseista. Dataa ja erilaisia tekoälymenetelmiä voidaan hyödyntää monin tavoin liiketoiminnassa, organisaatioiden päätöksenteossa tai vaikkapa yksilön hyvinvoinnin edistämisessä.
Keskustelemme esimerkiksi siitä, miten kvanttilaskenta voi tulevaisuudessa tehostaa datan analysointia ja käytettävyyttä entisestään ja kuinka digitalisaatio ja tekoäly voivat auttaa esimerkiksi kestävyyssiirtymässä. Miten ratkoa haasteita, jotka liittyvät esimerkiksi isojen tietomassojen vinoumiin tai yhteiskuntien ja ihmisten kasvavaan riippuvuuteen digitaalisista infrastruktuureista?
Puhetta johtaa hallintopäällikkö Joni Kultanen. Session pääkieli on englanti.

Maria Ritolan keynote-puheenvuoron jälkeen kuulemme hissipuheenvuoroja seuraavasti:
- Jouni Flyktman (IQM Quantum Computers) IQM Quantum Computers – Finland’s pioneer in quantum computing
- Juha Harju (Woolman Oy), From data chaos to Intelligent Commerce – AI as a bridge between data and actions
- Jarkko Hautala (Niilo Mäki Instituutti) CECO -project supports education export
- Samuli Pekkola (Jyväskylän yliopisto), Digitalisaatio on muutakin kuin tekniikkaa
- Jussi Jokinen (Jyväskylän yliopisto), Multiobjective optimization of interaction design
- Tiia Suomivuori (Jyväskylän yliopisto), Meaningful Digital Evolution (MDE) - Cultivating Purpose and Productivity in the AI Age
- Geoff Luck (Jyväskylän yliopisto), AUDISSION: Predictive modelling for the advertising industry
- Ville Heilala (Jyväskylän yliopisto) Miten tekoäly voisi vahvistaa parhaita puoliamme?
- Lauri Haapanen (Jyväskylän yliopisto) Tekoäly journalismissa: innovoiden, ei vain tutkien
- Hanna Heinonen (KONE Oyj),Driving Digital Change with a Human Touch
- Riikka Simpura (Jyväskylän yliopisto), Koodirunous ihmisen ja koneen välissä
- Viivi Korpela (Jyväskylän yliopisto), Rethinking digital inclusion with older adults
Pelit ja pelaaminen ovat valtava kansainvälinen teollisuuden ala ja kasvava markkina. Pelillistämistä hyödynnetään yhä enemmän eri yhteiskunnan sektoreilla ja e-urheilun ammattilaiset ovat aikamme uusia supertähtiä. Pelit ja pelaaminen myös muokkaavat maailmankuvaamme ja kulttuuriamme. Miten pelejä ja pelillistämistä voidaan hyödyntää liiketoiminnassa, koulutuksessa tai tutkimuksessa? Mitä mahdollisuuksia pelit tuovat hyvinvoinnin edistämiseen tai tiedonvälitykseen?
Puhetta johtaa apulaisprofessori Pekka Mertala. Session pääkieli on englanti.

Session avaa Wanda O Rlyn keynotepuheenvuoro Play Means Business - Games And Game Technologies To Drive Other Industries. Hissipuheenvuoron tämän jälkeen pitävät:
- Tuomas Roininen (Peliosuuskunta Expa), Expa Game Business Co-operative Unreal Authorized Training Center 11/2024 by Epic Games -What Then?
- Raine Koskimaa (Jyväskylän yliopisto), Peliala kohtaa kyberturvallisuuden
- Anna Lukkari (Jyväskylän yliopisto), iWall-liikuntapelien fyysinen kuormittavuus
- Jukka Varsaluoma (Jyväskylän yliopisto)
Ilmaston lämpeneminen kiihtyy, ja Pariisin ilmastosopimuksen tavoite lämpötilan nousun rajaamisesta 1,5 asteeseen näyttää yhä mahdottomammalta saavuttaa. Jotta kehitys saadaan kääntymään oikeaan suuntaan, globaalit kasvihuonepäästöt tulee saada kuriin nopeasti. Miten tämä tapahtuu? Mitä suunnanmuutos vaatii sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti ja teknisesti?
Puhetta johtaa ylipistonlehtori Mikko Vesisenaho. Session pääkieli on suomi.

Anni Mikkosen keynote-puheenvuoron jälkeen kuulemme hissipuheenvuoroja seuraavasti:
- Timo Rouvinen (Metsä Group), Hiilijalanjäljen pienentäminen rakennusteollisuudessa
- Sirpa Tenhunen (Jyväskylän yliopisto), Arvoista toimintaan -työpajat Suomen metsien kestävyyssiirtymän vauhdittajana
- Toni Hemminki (Alva-yhtiöt Oy), Vihreän siirtymän kääntöpuoli
- Mashiur Rahman (Jyväskylän yliopisto) EU Decarbonisation in Times of Crises: Exploring Social Innovations and Enhancing an Equitable Twin Transitions (DeCrises)
- Terhi Kuikka (Jyväskylän yliopisto), Vety osana vihreää siirtymää
Yhteistyöhön ja verkostoitumiseen keskittyvät puheenvuorot ohjattiin uuteen minisessioon Kumppanit menestystekijänä. Sessiossa ei ole aluksi keynote-puheenvuoroa, vaan session päättyy vararehtori Pasi Raiskinmäen pitämään koko tapahtuman päätöspuheenvuoroon. Nostamme myös maljan tapahtumalle!
Puhetta johtaa vararehtori Pasi Raiskinmäki. Session pääkieli on suomi.

Hissipuheen pitävät:
- Mika Fisk (Jyväskylän Yritystehdas Oy), There is Strength in Numbers - The Startup Factory’s Services for Staff and Students
- Mari-Pauliina Tervo (kirjailija, Sirimaan salaisuus), Sirimaan salaisuus matkalla maailmalle
- Maria Kuoksa (AuHippu), AuHippu neurokirjon nuorten tukena
- Katja Kröger (Kielo Jyväskylä), Kielo - Tilat lähellä tutkimusta, osaamista ja yhteistyömahdollisuuksia
- Pirkko-Liisa Vesterinen (Keski-Suomen Yrityskummit ry),Yrityskummit onnistumisen tukena
- Viivi Sakkara (Keski-Suomen kauppakamari),Keski-Suomi – Parhaat palat löytyvät keskeltä

Illan juontaja Anna Roikonen
Illan kulkua johdattelee sujuvasti eteenpäin Anna Roikonen.
Anna toimii Jyväskylän yliopistolla JYU.Edun projektipäällikkönä ja EDUCA-lippulaivan koordinaattorina. Hän on kasvatustieteen maisteri, jonka sydäntä lähellä on erityisesti opettajuus ja varhaiskasvatus.

Esiintyjä Bilebändi Buumi
Illallisella tunnelmaa nostattaa ja tanssijalkaa vipattaa Bilebändi Buumi.
Bilebändi Buumi on nelihenkinen cover-yhtye, joka soittaa suosittuja kappaleita bilemusiikista perinteisempään tanssimusiikkiin. Bändi koostuu neljästä ammattimuusikosta, joilla kaikilla on keikkakokemusta vuosien takaa. Palveluihin kuuluu live-esitykset yksityistilaisuuksiin, yritystapahtumiin, häihin ja muihin tapahtumiin.
Kokoonpano
- Elina Häyhä - Laulu/Koskettimet
- Atte Leppikangas - Kitara/Laulu
- Juuso Ratilainen - Basso/Synabasso
- Jere Jolkkonen – Rummut
