Ajankohtaista

Presidentti Martti Ahtisaari 23.11.2007: Nato-optio on illuusio

Kahdeksas Martti Ahtisaari -luento Jyväskylän yliopiston juhlasalissa, perjantaina 23.11.2007 kello 18.15

Esitelmä kokonaisuudessaan löytyy liitteenä tiedotteen lopusta.

OTTEITA PRESIDENTTI MARTTI AHTISAAREN LUENNOSTA

Liittoutuako vai ei? Suomi on jo liittoutunut. Se toteuttaa yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa osana Euroopan unionia. Se ei tarkoita sitä, ettei Suomella olisi myös omaa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Mutta sotilaallisesti emme ole liittoutuneet. 

Suomessa sanottiin menneinä vuosina, että meidän turvallisuuspoliittinen linjamme on vakaa ja olemme kaikenlaisten spekulaatioiden ulkopuolella. Nyt linjaa on tarkistettu niin, että spekulointi sillä liittoutuuko Suomi vai ei, on jokapäiväinen keskustelun aihe. Näin ylläpidetään epävarmuutta sen suhteen, miten Suomi tulisi reagoimaan jos maamme turvallisuustilanne kohdallamme muuttuisi. Näyttää siltä, että jotkut keskustelijat näkevät tässä keinon voimistaa asemaamme: liittoutumisen mahdollisuus - tuo kuuluisa NATO-optio - toimisi ennalta ehkäisevänä puolustusmekanismina. Sellainen ajattelu on vierasta todellisuudelle. On hyvin epätodennäköistä, että Suomen hallitus haluaisi kiristää jotain hypoteettista tilannetta uhkaamalla liittoutua. Yhtä epätodennäköistä on, että muut haluaisivat liittoonsa maata, joka on jo konfliktin partaalla. NATO-optio on
illuusio, jos ajatuksena on, että palovakuutus otetaan vasta sitten, kun tuli jo kytee nurkan alla.

EU:n sisäistä yhteenkuuluvuutta tiivistettävä


Euroopan unioni on talousyhteisö, mutta ei pelkkä talousyhteisö. Se on myös poliittinen yhteisö ja sellaisena arvoyhteisö. On luonnollista, että historiallisista ja kehitysvaiheiden eroista johtuen emme aina tulkitse yhteisiä arvoja aivan samalla tavalla. Eivät kansallisvaltiot vielä ole hävinneet varsinkaan kansalaisten ajattelussa. Tämä kuvastuu selkeästi siinä miten eri EU-valtiot vaalivat omia etujaan. Energia-asioissa se näkyy ehkä kaikkein selkeimmin. Tietoisuus siitä, että energian kulutus kasvaa maailmassa varsinkin uusien menestyvien
teollisuusvaltioiden lisätarpeiden vuoksi on lähtökohta. Vakavat kriisit alueilla, joissa on suuria energiavaroja vaikeuttavat saatavuutta ja nostavat hintoja. Seurauksena on, että pyrkimykset Euroopan unionin yhteisen energiapolitiikan aikaansaamiseksi ovat vaikeuksissa. Aivan helppoa ei yhteisen energiapolitiikan aikaansaaminen ole siitäkään syystä, että eri jäsenmaiden asemat vaihtelevat suuresti. Ranska luottaa ydinvoimaan, niin kuin Suomikin, mutta sekä Ruotsi että Saksa ovat ilmoittaneet luopuvansa siitä.

Eräät EU-maat ovat itse suuria kaasun ja öljyn tuottajia, toiset taas kokonaan tuonin varassa. Eräät tuovat etupäässä Pohjois- ja Länsi-Afrikasta toiset taas Venäjältä. Näissä oloissa yhteisen linja luominen on todella vaikea tehtävä. Toisaalta - ellei yhteistä linjaa synny, keskenään kilpailevat ostajat jäävät myyjien armoille niin
hintojen kuin saatavuudenkin osalta. Myyjät ovat ainutlaatuisessa asemassa. Ne ovat keränneet huikeita rahastoja öljyn ja kaasun hintojen ollessa huipulla. Ne etsivät varoilleen mahdollisimman tuottavia sijoituskohteita. Tähän saakka monille sellainen sijoituskohde on ollut Yhdysvaltojen alati kasvava valtionvelka. Dollarimääräiset arvopaperit ovat kuitenkin menettäneet paljon alkuperäisestä arvostaan dollarin heikentyessä. Rahastot ovat yleensä valtion määräysvallassa. Silloin ei kauppa välttämättä ole vain kauppaa vaan myös politiikkaa. Kortit ovat todella jaettu uudelleen ja ne ovat nyt niiden käsissä, joilla on öljy- ja kaasuviennin luomaa ainutlaatuista varallisuutta.

Tämä asetelma ei koske vain öljyn ja kaasun viejiä. Kiina on ollut Yhdysvaltojen budjettivajeen tärkein rahoittaja jo pitkään. Sekin alkaa vähitellen miettiä miten monipuolistaa sijoituksia ja turvata ne nykyistä
paremmin. On painetta siirtyä dollarimääräisistä sijoituksista muihin valuuttoihin. Juuri se seikka, että rahastot ovat valtion määräysvallassa herättää läntisissä teollisuusmaissa levottomuutta. Niiden käyttäminen poliittisiin tarkoituksiin on ilmeinen riski. Tästä syystä monessa maassa halutaan rajoittaa vieraan pääoman toimintavapautta. Talouden strategisiksi katsottuja sektoreita halutaan suojata vieraalta pääomalta. Tämä kuvastuu siinä, että esimerkiksi Yhdysvallat torjui sijoitukset satamalaitoksiinsa, kun sijoittajana olisi ollut Lähi-Idän valtion rahasto. Samanlaista omien strategisten sijoituskohteiden suojelua tapaa eri puolilla Eurooppaa. Siten on estelty Venäjän öljy-yhtiöiden rajoituksetonta levittäytymistä jakeluverkkoineen EU-alueelle. Päätökset vaihtelevat, koska ne ovat kansallisia.

Kaikki tämä osoittaa sen, että olisi kaikki syy tiivistää Euroopan unionin sisäistä yhteenkuuluvuutta .On  etsittävä sellaisia ratkaisuja, jotka tekevät unionista politiikaltaan yhtenäisen neuvottelukumppanin
taloudellisesti voimakkaille ja poliittisesti keskitetyille vieraille valtioille. Niin kauan kun kussakin jäsenvaltiossa  ajatellaan vain omia lyhyen aikavälin intressejä tässä ei eteenpäin päästä.

Kiinan pääkysymys on luonnonvarojen saannin turvaaminen


Näyttää selvältä, että Aasian suurvaltojen taloudellinen menestys muuttaa aivan olennaisella tavalla maailmankuvaamme. Vielä vajaat kolme vuosisataa sitten Kiina oli teknis-taloudellisessa mielessä kehityksen
kärjessä ja sitä se oli silloin ollut jo tuhansia vuosia. Nyt Kiina on palaamassa historialliseen rooliinsa. Se on kiistatta joka mittapuulla asiaa arvioiden todellinen suurvalta, mutta se näyttää olevan samalla myös kansainvälisissä suhteissaan maltillinen toimija. Pääkysymys on taloudellisen kasvun kannalta välttämättömien
luonnonvarojen saannin turvaaminen. Tämä määrittää Kiinan suhtautumisen myös kansainvälisen politiikan avainkysymyksiin enemmän kuin mikään muu tekijä. Kiina vahvistaa kyllä myös sotilaallista voimaansa. Sen se tekee ennen muuta turvatakseen kauppareittinsä. Kyse ei ole ulospäin suuntautuvasta voimapolitiikasta vaan konkreettisten etujen valvonnasta.

Venäjälle syntymässä autoritaarinen malli


Venäjä kuuluu ryhmään, jota siellä luonnehditaan "suvereeniksi demokratiaksi".  Se on jotain muuta kuin länsimainen demokratia. Myös maan markkinatalous on jotain muuta kuin meille tuttu markkinatalous.
Valtion ohjaava käsi tuntuu raskaana varsinkin luonnonvarojen käyttöä ohjattaessa.  Venäjällä on alettu keskustella siitä, että maailmaan saattaa syntyä kaksi keskenään kilpailevaa markkinatalouden mallia.
Ensimmäinen on länsimainen markkinatalous, johon liittyy myös perinteinen demokraattinen hallitustapa. Toinen, edellisen rinnalle syntyvä on autoritaarinen malli, jossa poliittinen vallankäyttö on voimakkaasti keskitetty, mutta talous toimii pääasiassa markkinatalouden tapaan. Tämän mallin kannattajat korostavat, että autoritaarinenkin malli saattaa kuvastaa kansan tahtoa, vaikka kansalaisten poliittiset oikeudet olisivat edelliseen malliin verrattuna suppeampia. Monet merkit viittaavat siihen, että juuri tällainen malli on Venäjälle syntymässä.

Ei ole mitenkään itsestään selvää että se olisi taloudelliselta suorituskyvyltään sen heikompi kuin moniarvoiset demokraattiset markkinataloudet. Niin kauan kun talouden rakenne on sellainen, että kasvu saa voimansa ennen muuta laajamittaisesta luonnonvarojen hyödyntämisestä malli saattaa toimia hyvinkin. Mutta toimiiko se
myös silloin, kun kasvu perustuu tiedon jalostamiseen ja laajoihin, eläviin ulkomaisiin suhteisiin, missä luovuus on keskeisessä asemassa, sitä emme tiedä.  

Amerikkalaisten ahdinkoa helpotettava


Yhdysvaltojen viimeaikaiset turvallisuuspoliittiset vastoinkäymiset, jotka ovat aiheutuneet voimakkaasta ylireaktiosta terroritekoihin ovat aikaansaaneet suorastaan vahingoniloa eri puolilla Eurooppaa, meilläkin.
Sellainen reaktio on epäkypsä ja vahingollinen. Yhdysvalloissa ymmärretään kyllä se, että vakavia virheitä on tehty ja että niiden korjaaminen on välttämätöntä. Jos Euroopassa käyttäydytään tavalla, joka entisestään loitontaa amerikkalaisia Euroopasta, toiveet siitä, että heidät saataisiin mukaan tuiki tarpeellisiin yhteisiin
hankkeisiin kuten Kioton sopimukseen taitavat huveta. Tässä tilanteessa on hyviä syitä pyrkiä helpottamaan amerikkalaisten ahdinkoa eikä suinkaan iloita heidän vakavista vastoinkäymisistään.

Tietoja Martti Ahtisaari -luennosta:


Kahdeksannen Martti Ahtisaari -luennon järjestivät Keski-Suomen henkisen maanpuolustuksen liitto ry, Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän yliopisto ja sanomalehti Keskisuomalainen.

Aiempien Martti Ahtisaari -luentojen pitäjinä ovat olleet ministeri Max Jakobsson, valtioneuvos Harri Holkeri, Ruotsin pääministeri Göran Persson, Viron tasavallan presidentti Arnold Rüütel, pääministeri Matti
Vanhanen
ja presidentti Tarja Halonen.

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Anu Mustonen, Jyväskylän yliopisto, 050 564 9022,
(014) 260 1054, anu.mustonen@adm.jyu.fi

Viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki, 050 5487 422,
(014) 624 365, helina.maenpaa@jkl.fi

Luento kokonaisuudessaan liitteenä.

    kuuluu seuraaviin kategorioihin: