Ajankohtaista

Luovuus varhaiskasvatuksessa -seminaari ja työpaja

Alkamisaika: perjantai 13. huhtikuuta 2012, 10.00

Päättymisaika: perjantai 13. huhtikuuta 2012, 14.30

Paikka: Mattilanniemi, Agora Center, Lea Pulkkisen sali (4. krs)

Jyväskylän yliopiston Agora Center järjestää ”Luovuus varhaiskasvatuksessa” -seminaarin. Tilaisuus on avoin kaikille; mukaan toivotaan erityisesti varhaiskasvatuksen alueella toimivia henkilöitä sekä alan opiskelijoita. .

Tilaisuus liittyy Creativity in Preschool Education (CREANET) -hankkeeseen. Ohjelma on kaksiosainen, ja osioista voi osallistua molempiin tai vain toiseen. Aamupäivän seminaariosuudessa kerrotaan hankkeen tuloksista ja ensimmäisen vuoden aktiviteeteista sekä esitetään erilaisia näkökulmia luovuuteen varhaiskasvatuksen alueella. Teemoja lähestytään erityisesti 2000-luvun taitojen sekä median ja teknologian näkökulmasta.

Seminaariosuuden puheenvuorot:
- CREANET-hankkeen tuloksia (tutkijatohtori Tuula Nousiainen ja tutkimusavustaja Inka Kotsalainen, Agora Center, JY)
- 2000-luvun taitojen oppiminen ja arviointi (yliopistotutkija Arto Ahonen, Koulutuksen tutkimuslaitos, JY)
- Uusi työyhteisö luovaa toimintakulttuuria rakentamassa median ja teknologian avulla (varhaiskasvatuspäällikkö Pia Kola-Torvinen ja päiväkodin johtaja Raija Toikka, Tampereen kaupunki)
- Mitä merkitsee teknologiakasvatus varhaisvuosina? (lehtori Leena Turja, Varhaiskasvatuksen laitos, JY)

Iltapäivän työpajaosuudessa pohditaan interaktiivisesti luovuuteen ja varhaiskasvatukseen liittyviä teemoja ja ideoidaan hyviä käytänteitä luovuuden edistämiseen varhaiskasvatuksessa.

Tervetuloa!


Tarkempi ohjelma ja ilmoittautumimislomake (to 5.4. mennessä) löytyvät alla olevan linkin kautta:

http://bit.ly/creanetseminaari

Lisätietoja

Tuula Nousiainen
tuula.j.nousiainen@jyu.fi
0400 247697
    kuuluu seuraaviin kategorioihin: