Ajankohtaista

Suositut nuorten peliohjelmointikurssit jatkuvat ensi kesänä

TietokonepeliKuvassa oppilaan tekemä kaksinpelattava Alien Empire -peli.

Viiden päivän ohjelmointikurssilla tehdään omia pelejä

Suositut peliohjelmointikurssit jatkuvat taas tulevana kesänä. Nyt sekä yläkoululaiset että toisen asteen opiskelijat voivat ilmoittautua mukaan. Myös aikaisemmin mukana olleet oppilaat voivat tulla kurssille uudestaan. Mukaan kannattaa ilmoittautua heti - paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Nuorten peliohjelmointikurssi on yläkouluikäisille ja toisen asteen opiskelijoille suunnattu viikon mittainen opintojakso, jonka aikana oppilaat tekevät itse suunnittelemansa tietokonepelin. Samalla opitaan ohjelmoinnin alkeita, ja tutustutaan peleihin liittyviin matematiikan ja fysiikan käsitteisiin.

Tähän mennessä oman pelin on tehnyt jo yli 230 oppilasta. Pelin tekeminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta ohjelmoinnista. Pelintekokursseja järjestävät yhteistyössä Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitos ja Agora Center. Kursseja rahoittaa Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö.

Kurssipaikkana on yliopiston Agora-rakennus, mutta aikaisempien kesien tapaan vähintään yksi kursseista pidetään leirimuotoisena Suolahdessa, Keski-Suomen Opistolla. Opetus on maksutonta kaikilla kursseilla. Leirille osallistujat maksavat majoituskulut itse.

Kurssin tavoitteena on pelien tekemisen lisäksi tutustua Jyväskylän yliopistoon ja matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opiskelumahdollisuuksiin, ja kasvattaa nuorten kiinnostusta kouluttautua myöhemmin luonnontieteelliselle alalle. - Kurssi näyttäisi lisäävän kiinnostusta luonnontieteen ja ICT-alojen opiskelua kohtaan, sanoo tohtorikoulutettava Antti-Jussi Lakanen, joka toimii kurssin opettajana.

- IT-tiedekunta on voimakkaasti panostanut nuorten tietotekniikan opiskeluun Jyvässeudulla. Peruskoululaisille suunnattujen kurssien lisäksi tiedekunta on käynnistänyt IT-alan yliopistolukiohankkeen, jossa lukiolaiset voivat suorittaa yliopistokursseja jo kouluaikana, toteaa dekaani Pekka Neittaanmäki.

Lisätietoja:

Professori FT Pekka Neittaanmäki, pn@jyu.fi

Lehtori FT Vesa Lappalainen, vesa.t.lappalainen@jyu.fi, 0400 242 990

Tohtorikoulutettava FM Antti-Jussi Lakanen, antti-jussi.lakanen@jyu.fi, 040 805 3276

 

Ilmoittaudu kurssille:

https://www.jyu.fi/it/laitokset/mit/opiskelu/nuortenkurssi/ilmoittaudu-2012

Kurssin verkkosivut: http://www.it.jyu.fi/nuortenkurssi

http://www.teknologiateollisuus.fi/fi/uutishuone/tiedotteet/2011-12/puoli-miljoonaa-perusopetukseen-ja-oppimisen-kehittamiseen

http://www.it.jyu.fi/nuortenkurssi

    kuuluu seuraaviin kategorioihin: