Ajankohtaista

Uuden sukupolven IT-pohjaisia palveluja – Tekes tukemaan logistiikan optimointia

Tekes on myöntänyt merkittävän rahoituksen Jyväskylän yliopiston tietotekniikan laitoksen CO-SKY-tutkimushankkeelle. Hanke kehittää IT-palveluja logistiikkajärjestelmien suunnitteluun, optimointiin ja käytännön toteuttamiseen ja on esimerkki uudesta IT-palvelupohjaisesta liiketoiminnasta.

- Valitsimme logistiikka-alan strategiseksi kehityskohteeksi jo kuusi vuotta sitten, sillä vaikka logistiikan toimintojen osuus on yli 15 % Suomen bruttokansantuotteesta, systemaattinen yliopistotasoinen tutkimustoiminta puuttuu alalta, kertoo informaatioteknologian tiedekunnan dekaani Pekka Neittaanmäki. - Logistiikan optimoinnilla on valtava säästö- ja tehostuspotentiaali. Jo prosentin parannus merkitsee 300 miljoonaa euroa säästöinä.

Hankkeen tarkoituksena on tuoda optimointilaskentaa helposti saataville ja integroida sitä laajasti eri toimijoiden järjestelmiin. Tavoitteena on rakentaa Jyväskylään koko Suomen logistiikkatarpeita palveleva osaamiskeskus ja sen jälkeen myydä palvelua maailmanlaajuisesti.

CO-SKY-hanke koostuu kolmesta tutkittavasta kokonaisuudesta. Ensimmäisessä tarkastellaan logistiikan suunnittelun tarpeisiin soveltuvia laskennallisia menetelmiä. Toinen tutkii helppokäyttöistä verkkopohjaista palvelujärjestelmää, jolla tieteellistä laskentaa tuodaan käytäntöön aiempaa laajemmin. Kolmannen kohteena ovat uudet oppivat optimointimenetelmät.

- Palvelukeskeiset ratkaisut avaavat mahdollisuuden tarjota tieteellistä laskentaa toimijoille, joilla ei ole ollut siihen pääsyä. Uskomme, että hankkeella edistetään erityisesti julkisen ja pk-sektorin työkaluja logistiikan tulevaisuuden haasteisiin, sanoo tutkijatohtori Tuukka Puranen tietotekniikan laitokselta.

Tekes myönsi ensimmäisessä vaiheessa hankkeelle puoli miljoonaa euroa ja mahdollisuuden jatkorahoitukseen. Hanke on ensimmäisiä Tekesin uudessa Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoitusinstrumentissa.

Lisätietoja:

Dekaani Pekka Neittaanmäki, 040 550 7005, pekka.neittaanmaki@jyu.fi

Tutkijatohtori Tuukka Puranen, 045 887 7211, tuukka.puranen@jyu.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: