Ajankohtaista

Monitieteinen RECENART-hanke tutkii taideteosten aitoutta

TTang-kauden keramiikkaveistoksen taustaa selsitetään. Kuvaaja: Petteri Kivimäki.ang-kauden keramiikkaveistoksen taustaa selvitetään. Kuvaaja: Petteri Kivimäki.

RECENART® – Research Centre for Art -hanke on tutkimustarpeesta syntynyt suomalainen palveluinnovaatio, joka vastaa taidemarkkinoiden kysyntään. Hanke käynnistyi vuoden 2014 alussa Tekesin ja Jyväskylän yliopiston Tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoituksella. Kokonaisuudessaan RECENART on saanut runsaan 1,1 miljoonaa euroa hankerahaa, siitä 70 % Tekesiltä ja 30 % yliopistolta. Projektille on äskettäin myönnetty jatkoa kesään 2016 saakka.

Kansainvälisen taidemyynnin arvo vuonna 2013 oli noin 47,4 miljardia euroa, ja se on kasvava markkina-alue. Sijoittamisessa on riskejä, sillä suurimpien arvioiden mukaan yli 40 % taidemyynnistä on väärennöksiä. Siksi tutkimuksen ostaminen on yleistynyt taidetta hankittaessa. Teknologiset menetelmät korvaavat ns. konossööriyden eli silmämääräistä arviointia soveltavan taiteentuntijuuden. Laaja-alaista taideteostutkimusta tekeviä tutkimuslaitoksia on vähän, eikä yksikään näistä sijaitse pohjoiseurooppalaisella alueella.

RECENART vastaa tarpeeseen yhdistämällä taidehistorian, kemian, fysiikan ja tietotekniikan huippuosaamista sekä teknologiaa taideteostutkimukseen. Monitieteiseen 13-jäseniseen tutkimustiimiin kuuluu myös kokenut materiaalianalyytikko ja taidekonservaattori. Taidehistoriallisia ja materiaalitieteellisiä menetelmiä sovelletaan mm. maalausten, piirrosten, veistosten ja arkeologisten esineiden sekä keramiikkaesineiden tutkimukseen.

Kilpailuvalttina hankkeella on esinettä vaurioittamattomien tutkimusmenetelmien soveltaminen ja paikan päällä tehtävän teostutkimuksen mobiililaboratorion kehittäminen. Erityisen mielenkiintoisen hankkeesta tekee Jyväskylän yliopiston fysiikan laitoksella huippuunsa kehitetty kiihdytinpohjainen PIXE-materiaalianalytiikka ja poikkeuksellisen hyvän erotuskyvyn TES-PIXE-analytiikka.

Myös hyperspektrikameralle tarjoutuu uusia käyttötapoja taiteentutkimuksessa. Sillä saadaan näkyviin hävinneitä kirjoituksia, signeerauksia ja luonnospiirroksia maalikerrosten alta.

PIXEä käyttämällä on päästy niin tarkkoihin tuloksiin, että vertailumateriaaliin perustuen on voitu osoittaa Tang-astian lasitusuuni ja valmistuspaikka 900-luvun Kiinasta. Hyperspektrikameran avulla on paljastettu alkuperäinen signeeraus, joka myöhemmin oli nimetty toiselle taiteilijalle. Ranskalaisen impressionistitaiteilijan teoksen tekijyysoletusta on voitu vahvistaa monitieteellistä asiantuntemusta yhdistämällä. Keskiaikaisen taideteoksen ajoitus ja valmistuspaikkatiedot ovat saaneet lisävahvistusta. Pilottitutkimuskohteita on saatu mm. Suomesta, Singaporesta ja Saksasta.

Hankkeessa tähdätään kaupallisia tutkimuspalveluita tarjoavan yrityksen perustamiseen. Edeltävään työhön kuuluu kansainvälisten tutkimuspalvelumarkkinoiden kartoitusta ja verkostoitumista alan tutkimuslaitosten ja potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Valmisteilla on taideteosten merkintätuoteinnovaatio, jolla on laajoja sovellusmahdollisuuksia.

Tulevaisuudessa RECENART® palvelee taidekauppaa, museoita, poliisia, tullia, vakuutusyhtiöitä ja suuria taidekokoelmia hallinnoivia suuryrityksiä sekä taiteen ostajia turvaten teoksen aitouden ja merkitsemällä sen täysin uniikilla merkintätuotteellaan.

  • Lisätietoja:

Hankejohtaja, taidehistorian dosentti Hanna Pirinen, hanna.k.pirinen@jyu.fi, puh. +358504285264

Tiedottaja Anitta Kananen, tiedotus@jyu.fi, puh. 040 805 4142

Tekijä

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,