Ajankohtaista

Väitös: 18.9.2015 Vapaaehtoistyö on edelleen tärkeää lastensuojelussa (Moilanen)

Alkamisaika: perjantai 18. syyskuuta 2015, 12.00

Päättymisaika: perjantai 18. syyskuuta 2015, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, Vanha juhlasali, S212

Johanna Moilanen, kuvaaja Tarja Vänskä-Kauhanen
Johanna Moilanen, kuvaaja Tarja Vänskä-Kauhanen
YTM Johanna Moilasen sosiaalityön väitöskirjan ”Tutkimus lastensuojelun tukihenkilötoiminnan muutoksista – Relationaalinen näkökulma” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä YTT, dosentti Pirkko-Liisa Rauhala (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Mikko Mäntysaari (Jyväskylän yliopisto).

Johanna Moilasen tutkimus tekee näkyväksi, kuinka tukihenkilötoiminta on asemoitunut osana julkisvallan ja kolmannen sektorin sekä myös markkinoiden välisiä suhteita. Tänä päivänä tukihenkilöpalvelua tai sitä muistuttavaa toimintaa tarjoavat kuntien ohella esimerkiksi useat lastensuojelujärjestöt.

Väitöstutkimuksessa kysytään, mikä merkitys maallikko- ja vapaaehtoistoiminnalla on ollut viime vuosikymmenien sosiaalityössä ja erityisesti lastensuojelussa. Tutkimus pureutuu kunnallisessa lastensuojelussa toteutetun tukihenkilötoiminnan muutoksiin 1970-luvulla sekä 2000- ja 2010-luvuilla. Moilanen on käyttänyt aineistoina asiakasasiakirjoja, muita dokumenttiaineistoja sekä ryhmä- ja yksilöhaastatteluja.

Tukihenkilötoimintaa käytetään arvioiden mukaan lastensuojelun avohuollossa melko laajalti. Se toteutetaan kunnan lastensuojeluviranomaisten ja vapaaehtoisten yhteistyönä. Tutkimuksessa analysoitujen paikallisten esimerkkien valossa havaitaan, että merkittävä osa aiemmin kunnallisille lastensuojelun sosiaalityöntekijöille kuuluneista, tukihenkilötoimintaan liittyvistä tehtävistä on siirtynyt lastensuojelujärjestölle. Lapsille se merkitsee moniasiakkuutta eli asiakkuutta suhteessa kunnallisen lastensuojelun sosiaalityöntekijöihin, tukihenkilöpalvelua tarjoavaan järjestöön ja lopulta varsinaisiin tukihenkilöihin.

Tutkimus osoittaa, että ammatillisen sosiaalityön rinnalla vapaaehtoistoiminta on edelleen tärkeää lasten ja perheiden ongelmia ratkottaessa. Tukihenkilö tuo normaalisuutta lasten elämään ja heidän perhesuhteisiinsa. Taustalla on ajatus, että tavallisuuden oletetaan muuntuvan eräänlaisiksi perheresursseiksi, joita esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijät eivät voi lapsille tuottaa. Tutkimuksen mukaan tukihenkilötoiminnassa ajatus ”normaalin” ja ydinperheen tiiviistä yhteydestä on vahva, siitä huolimatta että perhemuodot ovat tänä päivänä moninaisia.

Tutkimuksen tulokset ovat erittäin ajankohtaisia pyrittäessä siirtämään lastensuojelun painopistettä erityispalveluista yleisiin perhepalveluihin. Keväällä 2015 voimaan tulleessa sosiaalihuoltolaissa tukihenkilötoiminta määritellään yleiseksi perhepalveluksi, jonka saaminen ei enää edellytä lastensuojelun avohuollon asiakkuutta. Kun kenties yhä suurempi osa lasten ja perheiden sosiaalipalveluista järjestetään tulevaisuudessa vapaaehtoistyön ja kansalaisaktiivisuuden pohjalta, on tiedettävä, mistä luottamus tukihenkilöihin lastensuojelullista työtä täydentävänä elementtinä kumpuaa. Tutkimuksen perusteella tukihenkilötoiminnassa tarvitaan myös lasten osallistumisen mahdollisuuksien vahvistamista – lasten ääntä tarvitaan pitämään palvelua ajan tasalla.

Tutkimus on saanut rahoitusta Haukkalan lastenpsykiatrisen hoitolaitoksen kannatusyhdistykseltä, Niilo Helanderin säätiöltä ja Jyväskylän yliopiston tohtorikoulutusmäärärahoista sekä Suomen Akatemian rahoittamasta IPS-hankkeesta (Intergenerational partnerships: Emergent forms for promoting children’s well-being).

Johanna Moilanen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kerimäen lukiosta 1994. Hän valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2002. Hän on työskennellyt erilaisissa sosiaalityön tehtävissä mm. Jyväskylän kaupungin sosiaalitoimessa, Etelä-Suomen lääninhallituksessa, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa ja Jyväskylän yliopistossa. Tällä hetkellä Moilanen työskentelee yliopettajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikössä. 

Lisätietoja:

Johanna Moilanen, johanna.s.moilanen@gmail.com puh. 050 5148573,

tiedottaja Anitta Kananen tiedotus@jyu.fi, puh. +358 40 805 4142

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 533, 170 s., Jyväskylä 2015, ISSN: 0075-4625; 533, ISBN: 978-951-39-6278-4 (nid.), 978-951-39-6279-1 (PDF)  Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fie-julkaisuna: https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/46741/978-951-39-6279-1_vaitos18092015.pdf?sequence=1

Abstract

A study on changes to the practice of using support persons in child welfare – A relational point of view

The study focuses on changes to the practice of using support persons in the statutory municipally-organised child welfare by paying particular attention to the genesis of the practice in Finland in the 1970s and its current state in the 2000s and the 2010s. The practice of using support persons serves as a prism for exploring the changing relationships between the welfare state and civil society, professional social work and volunteer work and, eventually, between children and adults.

In the study, complementary theoretical ideas are adopted from several sources: relational sociology of childhood; Foucauldian governmentality research; and, chiefly, Pierre Bourdieu’s relational sociology, especially his concepts of field, capital and doxa. A Bourdieusian approach orientates one to analyse the practice of using support persons as a relational practice located in the child welfare social work field. 

The study applies a longitudinal qualitative research framework and is based on a data set comprised of both historical data and data from the 2000s and 2010s. The historical data includes social work case file records, other forms of documentary data and a social workers’ group interview. The data from the 2000s and 2010s includes both documentary data and thematic interviews of support persons and some experts related to the practice.

The results indicate that the practice of using support persons evolved in the 1970s and has transformed thereafter through struggles between the agents that occupy interrelated positions in the field of child welfare social work. These struggles have been in regard to the field’s legitimate value and the autonomy of the field in relation to other social fields.

The social and cultural resources valued in the practice are today linked with the ‘ordinariness’ which is a part of a familist interpretation of what being a support person contains. The ordinariness, as a specific form of cultural capital, is believed to be convertible into familial resources (capital) which professional social work cannot deliver to children. One conclusion is that the idea of the normality and the naturalness of the nuclear family model is the underlying foundational belief (doxa) of the practice of using support persons in the field of child welfare social work. 

Keywords: practice of using support persons, child welfare social work, voluntary work, history of the Finnish child welfare, relational sociology, child‒adult -relations

Lisätietoja

Johanna Moilanen
johanna.s.moilanen@gmail.com / johanna.moilanen@jamk.fi
050 514 8573
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,