Ajankohtaista

Väitös: 16.1. Suomalaiset noidat 1700-luvulla: Taikojia öisillä hautausmailla (Lahti)

Alkamisaika: lauantai 16. tammikuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: lauantai 16. tammikuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320

Emmi Lahti
Emmi Lahti, kuvaaja: Sanna Pajunen
FM Emmi Lahden Suomen historian väitöskirjan "Tietäjiä, taikojia, hautausmaita. Taikuus Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti Johanna Ilmakunnas (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Petri Karonen (Jyväskylän yliopisto).

Emmi Lahti tutki suomalaisia 1700-luvun jälkipuoliskon taikuus- ja noituusoikeudenkäyntejä laajalla ja aiemmin vähälle huomiolle jääneillä aineistoilla. Lahden tutkimus perustuu Vaasan hovioikeuden alaisten tuomiokuntien yhteensä 174 taikuus- ja noituusoikeudenkäyntiin.

Taikuus oli kriminalisoitu vasta vuoden 1734 yleisessä laissa, mutta jo aikaisemmin taikuuden harjoittamisesta saattoi joutua tuomiolle noituudesta määrittävien lakien mukaan. Taikuus itsessään ja taikojan apuun turvautuminen olivat viranomaisten näkökulmasta rikoksia uskontoa ja yhteiskuntaa vastaan. Aikalaisten arkipäiväinen taikuus – kuten erilaiset suojautumistaiat sekä sairauksien parantaminen maagisten riittien avulla – joutui tulilinjalle valtiovallan taistelussa oikean uskonopin puolustamiseksi.

1700-luvun jälkipuoliskon oikeudenkäynneistä suurin osa koski sairauksien parantamista, varastetun omaisuuden palauttamista, oikeudenkäyntiin vaikuttamista sekä rakkauden herättämistä. Näiden ohella syytteitä nostettiin myös jonkin verran noituudesta sekä kerran jopa liitosta paholaisen kanssa.

Taikakeinoja oli monenlaisia, mutta peräti puolet jutuista oli sellaisia, joissa vahvistusta taikatekoon käytiin hakemassa kirkkomaalta, kirkoista ja haudoista.

- Esimerkiksi alttaripöydän puremisen uskottiin auttavan hammassärkyyn, vainajan jäänteiden viiltelyn suojaavan ruumiinrangaistukselta sekä kirkon seinästä vedettyjen naulojen paljastavan varkaan, Lahti luonnehtii.

Tällaiset taiat pohjautuivat yleisempiin vainajiin ja pyhään liittyviin käsityksiin, jotka ohjasivat aikalaisten suhdetta yliluonnolliseen ja esi-isiin. Teloitettujen ruumiiden käyttö magiassa muuttui Suomessa 1700-luvun jälkipuoliskolla kristillisesti haudattujen vainajien jäänteiden hyödyntämiseen. Kristillisen kirkon käsitykset tuomiopäivästä sekä sielun ja ruumiin kohtalosta kuoleman jälkeen vaikuttivat aikalaisten käsityksiin siitä, keitä haudassa lepäsi, ja miten heidän apuunsa saattoi turvautua.

 

Noita oli Suomessa lähes aina mies

Yleisen käsityksen mukaan noitaa on pidetty tavallisesti naisena, joka lensi jollain apuvälineellä noitasapattiin juhlimaan paholaisen kanssa. Tämä kuva ei vastaa väitöskirjan havaintoja, joiden mukaan 1700-luvun jälkipuoliskon suomalaisista taikuudesta syytetyistä miehiä oli peräti 85 %. Noitamies on aikaisemmin liitetty itäiseen Suomeen, mutta Lahden tutkimuksen mukaan mies harjoitti taikuutta ja noituutta sekä idässä että lännessä. Taikuus sinällään ei ollut sukupuolittunutta, mutta taikuudesta syyttämisen mahdollinen sukupuolittuneisuus liittyi aikalaisten käsityksiin muun muassa kotitalouden työnjaosta, jossa miehillä ja naisilla oli tietyt tehtävät. Miehisyyden määrittelijät, kuten luterilaisen kirkon käsitykset hyvästä isännästä, eivät silti murtuneet, vaan pikemminkin hautausmailla taikovat miehet edustivat miehisiä piirteitä ottaessaan haltuun vaarallisia voimia.

Tapausten samankaltaisuus kaikkialla tutkimusalueella kertoo perinteiden voimasta, maailmankuvan samanlaisuudesta erilaisine vivahteineen ja uskomuksista, jotka olivat yhteisesti jaettuja eri puolilla maata. Lisäksi tutkitut taikuus- ja noituustapaukset kertovat esivallan ja kansan suhtautumisesta ja sen asteittaisesta muutoksesta. Tutkitut taikuus- ja noituusoikeudenkäynnit 1700-luvun jälkipuoliskolla täydentävät suomalaisesta noituudesta ja taikuudesta saatua kuvaa sekä vahvistavat aiemminkin esille tuodun käsityksen siitä, että tapauksia käsiteltiin vielä sata vuotta suurten noituusprosessien jälkeen. Usko noituuden ja taikuuden vahingoittavaan – ja hyvää tekevään – voimaan ei hävinnyt noituusoikeudenkäyntien vähentyessä.

Lisätiedot:

Emmi Lahti, puh. 050 536 4654, emmi.ma.lahti@jyu.fi (parhaiten klo 8-16 välillä)

Viestintävastaava Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, tiedotus@jyu.fi, josta saa väittelijän kuvan sähköisessä muodossa.

FM Emmi Lahti kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin Linnan lukiosta vuonna 1999. Historian opinnot hän aloitti Joensuun yliopistossa vuonna 1999, josta hän siirtyi Suomen historian pääaineopiskelijaksi Jyväskylän yliopistoon vuonna 2000. Lahti valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2007, jonka jälkeen hän on toiminut eri tahojen rahoittamana apurahatutkijana väitöskirjansa parissa vuosina 2008–2015.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities numerona 279, 247 s., Jyväskylä 2016, ISSN: 1459-4323, ISBN: 978-951-39-6465-8. Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Linkki väitöskirjan pdf-versioon:  https://jyx.jyu.fi/dspace/handle/123456789/48290

 

Cunning folk, practitioners of magic and cemeteries: Magic in late 18th Century Finland

In late 18th-century Finland, everything from the remains of human bodies taken from graves and nails from churches were used to practise magic. In this dissertation I study witchcraft (trolldom) and magic (vidskepelse) trials handled in late 18th-century Finland. Previously, this era has not been rigorously studied in research on Finnish witchcraft and magic.

My primary sources are judicial materials, specifically the protocols of the Wasa Court of Appeal and the original (konseptituomiokirja) lower court protocols under its jurisdiction. I identified 174 cases concerning witchcraft or magic which were handled between 1754 and 1800. The first aim of this study is to analyse the role of magic in the everyday lives of people from the 18th century. My main focus is on cemetery magic and the motives behind these actions. Secondly, I analyse the role of men accused of witchcraft and magic, focusing on the “dominance” of men. Thirdly, I present geographical, structural, and temporal factors: for example, who the accused and the accusers were, their gender, social status and in which areas magic trials were handled. Magic and witchcraft were seen to be crimes against the Lutheran church and religion, against which the authorities were obliged to fight. Half of the cases I studied handled magic practiced at cemeteries and churches, and I found that only men practiced magic at these sites. Cemetery magic and its prevalence in the cases is a new result. Criminalizing magic influenced the amount of men (and women) accused of practicing magic and witchcraft. The vast number of men, 85% of all the accused in late 18th-century Finland, is the result of several components, but male dominance is also strongly linked, in my view, to the tradition and stereotype of the Finnish male witch.

The results of this research contribute to our knowledge of Finnish witchcraft and magic trials. Furthermore, they reinforce the notion that these trials continued well after the end of the great witch-hunts, just as belief in the power of witchcraft and magic persevered even after the number of cases declined.

 

 

Lisätietoja

Emmi Lahti
emmi.ma.lahti@jyu.fi
040 805 4685
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,