Ajankohtaista

Väitös: 5.3.2016 FM Susanne Ylönen (Humanistinen tiedekunta, taidekasvatus)

Alkamisaika: lauantai 05. maaliskuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: lauantai 05. maaliskuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, S212 (Vanha juhlasali/Old Festival Hall)

FM Susanne Ylösen taidekasvatuksen väitöskirjan "Tappeleva rapuhirviö. Kauhun estetiikka lastenkulttuurissa" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti, lehtori Max Ryynänen (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopisto).

Susanne Ylönen, kuvaaja: Heidi Kosonen

FM Susanne Ylösen taidekasvatuksen väitöskirjan ”Tappeleva rapuhirviö. Kauhun estetiikka lastenkirjallisuudessa” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti, lehtori Max Ryynänen (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Söpöä, karmivaa, hauskaa ja inhottavaa

Kuvakirjojen kauhut voivat olla naiivin söpöjä, inhottavia, naurettavia ja karmivia tai jopa filosofisia. Niistä voidaan innostua tai huolestua ja ne saatetaan arvottaa niin vaarallisiksi kuin myös lapsellisiksi. Siihen millaisina kuvakirjojen kauhut koetaan vaikuttavat paitsi kirjoissa käytetyt kerronnalliset keinot, myös vastaanottajien tunneherkkyys ja yleisön lapsuutta ja kauhua koskevat asenteet ja käsitykset.

Nämä diskurssit ja niiden piirissä käytetyt esteettiset valinnat ovat Ylösen taidekasvatuksen oppiaineeseen kuuluvan tutkimuksen keskiössä. Tutkimus etsii vastauksia siihen, miten kauhua merkityksellistetään alle kouluikäisille lapsille suunnatuissa kuvakirjoissa ja niitä ympäröivässä puheessa. Erityisesti Ylöstä kiinnostaa se, minkälaisia esteettisiä lähestymistapoja tämän merkityksellistämisen piirissä käytetään.

Ylentäviä ja alentavia tulkintoja

Tutkimusta varten Ylönen haastatteli päiväkotiopettajia, 5-7-vuotiaita lapsia sekä kirjailija Hannele Huovia ja kuvittaja Jukka Lemmettyä. Lisäksi hän tarkasteli kuvakirjojen kauhuelementtejä.

Kuvakirjoista löytyi esimerkiksi olemassaoloa pohtivaa kauhua, sekä toiminnallista ja psykologista kauhua. Esitystavat puolestaan vaihtelevat ylentävistä kaunistaviin ja kaunistavista alentaviin, eli esteettisesti härmistäviin, tyylivalintoihin. Esteettisen härmistämisen käsitteen tuominen suomalaisen taiteen ja kulttuurintutkimuksen kentälle onkin yksi Ylösen tutkimuksen keskeisimpiä saavutuksia.

– Esteettinen härmistäminen on alentavaa ja konkretisoivaa. Härmistämistä edustaa esimerkiksi se, kun kuolemaa käsitellään naurettavasti liikkuvien, mätänevien zombien kautta sen sijaan, että sitä kaunisteltaisiin tai ylevöitettäisiin, kuten hautausrituaaleissa tai traagisissa sankaritarinoissa tehdään, Ylönen selventää.

Härmistämisen käsite on lainattu luonnontieteistä. Kulttuurintutkimuksen piirissä sitä on aiemmin käytetty esimerkiksi amerikkalaisen taiteentutkimuksen saralla. Esteettisenä terminä se on kuitenkin vielä varsin vähän tunnettu ja nyt se on paitsi suomennettu, myös tuotu lastenkulttuurin piiriin, jossa se liittyy esimerkiksi karnevalistiseen hullutteluun.

Pelon hallintaa

Erilaisten lähestymistapojen ymmärtäminen on tärkeää, jotta kauhua koskevalle yhteiskunnalliselle keskustelulle tyypillisiä vastakkainasetteluja saadaan purettua.

Kasvattajat, lapset ja tekijät saattavat esimerkiksi puhua kauhusta keskustellessaan samasta kokemuksesta. Koetuille ”väristyksille” annetaan kuitenkin erilaisia positiivisia ja negatiivisia arvolatauksia, koska eri ihmiset arvottavat niitä eri asemista käsin. Lisäksi mielihyvän tai mielipahan ilmauksilla on usein erilaisia sosiaalisia tavoitteita. Olennaista olisi huomata se, milloin eri puhujien lähestymistavat risteävät.

Kasvattajien harjoittama huolipuhe esimerkiksi turvautuu usein esteettisen ylevöittämisen mekaniikkaan, aivan kuten itse kauhugenre tekee. Se maalaa kuvaa vaaroista, jotka vaanivat potentiaalisesti kaikkialla ja se pyrkii herättämään kuulijoissaan kauhua. Käytännössä näin herätettyä kauhua käytetään lapsuuden ja kulttuurisen kentän hallinnoinnissa.

Huolipuheen keskiössä olevat lapset saattavat puolestaan reagoida tällaiseen puheeseen sitä vastustavasti. Vertaiskulttuurien piirissä muiden roskaksi leimaamat sisällöt voivat saada välinearvoa ryhmän jäsenten yhteenkuuluvuuden rakentajana. Jos ei tajua asian viehätystä tai ei omaa asiaan kuuluvaa tietoa, ei kuulu joukkoon. Tieto lisää hallinnan tunnetta.

– Hyvän esimerkin tarjoaa esimerkiksi musta huumori. Lastenkulttuuri on täynnä mahdollisesti loukkaavaksi koettavissa olevia vitsejä ja parodiariimejä. Huumori vaatii asiasisältöjen ja tyylikeinojen hallintaa. Pitää osata mennä piikikkäästi iholle samalla kun pitää itsensä käden mitan päässä siitä mikä häiritsee, Ylönen summaa.

Lopulta esteettinen härmistäminen lisääkin hallinnan tunnetta pelottavien asioiden äärellä.

Lisätietoja

Susanne Ylönen, sucoylon@student.jyu.fi 050-3234749

Viestintäharjoittelija Hanna Koskinen, hanna.ka.koskinen@jyu.fi, 040 805 4483

Susanne Ylönen valmistui ylioppilaaksi 2001 Jyväskylän Lyseon lukiosta ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2009. Hän on työskennellyt tohtorikoulutettavana taiteiden- ja kulttuurintutkimuksen laitoksella vuodesta 2010.

Tutkimusta ovat rahoittaneet Suomen Tiedeseura, Jyväskylän yliopisto ja Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities 282, 259 s., Jyväskylä 2016, ISSN: 1459-4323. ISBN:978-951-39-6551-8 (nid.). Teos on luettavissa sähköisenä Jyväskylän yliopiston kirjaston JYX-julkaisuarkistossa. (T-rak. avoinna arkisin 10-17). Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi sekä yliopistokauppa Sopista (T-rak. avoinna arkisin 10-17).

Abstract

Horror in picture books aimed at children appears in many forms and may be interpreted in multiple ways. It may include ghosts and monsters, nightmares and existential fears, or, violence and content labelled as “difficult”. These elements may be portrayed and interpreted as intellectually challenging and up- lifting, as cute, normal and ”not really frightening”, or as something violent and harmful or possibly empowering. In other words, cultural horror and the ways in which we discuss or use it may aim to shock, to reassure, or to entertain. The chosen way of meaning making depends on and reflects the social positioning and performative aims of the producer or interpreter.

In this study, the aesthetic field of horror is discussed through a grid that combines aesthetic and discursive choices. Methodologically, the study proceeds through a conceptual mapping of the aesthetic field of horror, as well as semiotic close readings of three picture books and a discourse analytical examination of a small set of interview data. The aesthetics of horror are discussed through a three-part topography that includes an uplifting approach termed “aesthetic sublimation”, a beautifying approach called “aestheticizing” and a degrading or comical approach termed “aesthetic sublation”. Combined with a sensitivity to discourses such as “risk talk”, “peer cultural meaning making”, “psychologizing” and “cutification”, this topography provides us with a grid that deepens our understanding of the phenomenon of cultural horror in general, and its manifestations in children’s culture, in particular.

Keywords: horror, aesthetics, children’s culture, picture books, aestheticizing

Lisätietoja

Apurahatutkija Susanne Ylönen
sucoylon@student.jyu.fi
+358503234749
kuuluu seuraaviin kategorioihin: