Ajankohtaista

Väitös: 29.4.2016 Uhraamisrituaalit olivat osa 1600-luvun ihmisten pyhäpäivien viettoa (Kuha)

Alkamisaika: perjantai 29. huhtikuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: perjantai 29. huhtikuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320

Miia KuhaFM Miia Kuhan Suomen historian väitöskirjan "Pyhäpäivien vietto varhaismodernin ajan Savossa (vuoteen 1710)" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti Raisa Toivo (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Kustaa H. J. Vilkuna (Jyväskylän yliopisto).

Miia Kuha tutki väitöskirjassaan maaseudun tavallisten ihmisten uskonnollista elämää. Tutkimus käsittää niin rahvaan osallistumisen kirkkovuoden virallisten pyhäpäivien viettoon kuin kirkon ulkopuolisten pyhien vieton, joka aikakaudella tuomittiin taikauskon harjoittamisena.

Kekri ja Ukon vakat kuuluivat 1600-luvun savolaisten vuoteen

1600-luvun Ruotsin valtakunnassa uskonnonharjoitusta ei pidetty ihmisten yksityisasiana, ja valtio vaati uskonnollista yhdenmukaisuutta. Käytännössä uskonnollista elämää säätelivät myös paikallisyhteisön normit ja perinteet. Savon maakunnassa rahvas vietti paitsi virallisia kirkkovuoden pyhäpäiviä, myös katoliselta ja esikristilliseltä ajalta periytyviä juhlia, kuten Yrjön päivää huhtikuussa, Ukon vakkoja alkukesän kylvöaikaan, Olavin päivää heinäkuussa sekä kekriä loka-marraskuun vaihteessa.

Luterilainen uskonnonharjoitus ja vanhemmat uskonnolliset perinteet kietoutuivat yhteen rahvaan pyhäpäivien vieton käytännöissä. Kirkkovuoden suurimpina juhlapäivinä moni matkusti viemään uhrilahjoja uhrikirkkona tunnetun kirkon alttarille. Uhrilahjoina saatettiin viedä esimerkiksi oravannahkoja ja jopa kokonaisia oravia. Kodeissa järjestettyihin uhriluonteisiin juhliin, jotka liittyivät vanhempien pyhäpäivien viettoon, kerääntyi kotitalouden omaa väkeä sekä usein heidän lisäkseen taloon kutsuttuja vieraita. Pidoissa juotiin runsaasti olutta ja syötiin yhteinen ateria, josta saatettiin ensin ottaa uhrattava osa erilleen. Esimerkiksi Olavin päivään ja kekriin liittyi lammasuhriateria, joka valmistettiin ja syötiin tiettyjä muotoja noudattaen. Myös nämä kirkon ulkopuolella vietetyt juhlat saivat kristillisten vaikutteiden myötä uusia muotoja. Uhripidoissa saatettiin laulaa kirkossa opittuja virsiä ja lukea rukouksia esimerkiksi karjan menestystä pyytäen.

Valtio pyrki kirkon avulla kontrolloimaan väestöä tiukasti. Esimerkiksi säännöllinen kirkossakäynti oli laissa määritelty velvollisuus. Papiston tehtävä oli opettaa alamaisille luterilaisen uskonnon perusteita ja sen mukaista ajattelua. Rahvas ei kuitenkaan omaksunut kirkon opetusta sellaisenaan, vaan se kietoutui niihin käsityksiin, joita ihmisillä vanhastaan oli esimerkiksi pyhästä ja ihmisen suhteesta korkeampiin voimiin. Suuret pyhäpäivät käsitettiin erityisiksi ajankohdiksi, jolloin oli tärkeää käydä kirkossa ja ehtoollisella sekä suorittaa kotitalouden piirissä tiettyjä rituaaleja. Näin luotiin yhteys pyhään ja varmistettiin yhteisön elämän jatkuvuus.

Uskonnollinen elämä oli vapaampaa syrjäseuduilla

Savon maakunnan tarkastelu osoittaa monia huomattavia eroja suhteessa aiempaan tutkimukseen, jossa on käsitelty pitkälti valtakunnan keskusalueita. Valtiovallan ja kirkon harjoittaman kontrollin mahdollisuudet olivat rajalliset, kun siirryttiin syvemmälle sisämaahan. Moni sisämaan asukas asui kaukana lähimmästä kirkosta ja osallistui jumalanpalvelukseen vain vuoden suurimpina pyhinä. Valtakunnan periferiassa uskonnolliset perinteet saattoivat säilyä kauemmin ja muotoutua vapaammin kuin keskusalueilla.

Laajaan tuomiokirja- sekä tarkastuspöytäkirja-aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että reformaation jälkeen tiukentunut kurinpito ja uudet uskonnolliset vaikutteet synnyttivät uudenlaisia kulttuurisia merkityksiä ja käyttäytymistapoja, jotka kuitenkin usein poikkesivat esivallan ihanteista ja tavoitteista. Säilyttääkseen vaikutusvaltansa ihmisten elämässä kirkko joutui hyväksymään käytäntöjä, jotka eivät kuuluneet sen periaatteisiin. Rahvaan pyhäpäiviin liittyvät käytännöt ja rituaalit keskittyivät tutkimuskaudella yhä suuremmassa määrin kirkolle, mutta myös kirkko ja maallinen esivalta joutuivat joustamaan tässä prosessissa. Kirkko ei myöskään syrjäyttänyt tarvetta uhraamiselle ja muille rituaaleille kotitalouden piirissä, metsissä ja kaskimailla.

Lisätietoja:

Miia Kuha, miia.p.kuha@jyu.fi, puh. 040 805 4910

Viestintävastaava Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, tiedotus@jyu.fi, josta saa väittelijän kuvan sähköisessä muodossa.

Miia Kuha on kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion Kallaveden lukiosta 2002. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2009 Jyväskylän yliopistosta pääaineenaan Suomen historia. Kuha on työskennellyt vuoden 2010 alusta lähtien Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella eri tahojen rahoittamana apurahatutkijana.

Julkaisun tiedot

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities numerona 286, 189 s., Jyväskylä 2016, ISSN: 1459-4323 (nid.) ISSN: 1459-4331 (PDF), ISBN: 978-951-39-6597-6 (nid.) ISBN: 978-951-39-6598-3 (PDF). Painettua teosta saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Teos on luettavissa sähköisenä JYX-julkaisuarkistossa.

Abstract

The Observance of Holy Days in Early Modern Savo (Eastern Finland)

In this dissertation, I study the observance of holy days among the peasantry in the early modern province of Savo, located on the eastern periphery of the Swedish kingdom (today Eastern Finland). I examine the practices, norms and meanings related to the observance of holy days both within and outside the Church, and analyse the changes and continuities in the post-reformation period. As the main sources of the study, I use district court records and visitation records mainly from the period 1639–1712. I analyse the cases with a micro-historical perspective and an anthropological approach.

The lived religion of the peasantry was constituted especially through practices that were connected to annual holy days, both those officially celebrated and those officially denounced as superstition. The religious practice of the peasantry was shaped in the normative framework defined partly by Church and state and partly by the local communities. It was important for most peasants to attend church and take Communion on great holy days, even though in an agrarian area characterized by a scarce inhabitation and long distances, they were not able to make the long journey to church every Sunday.

The practices and rituals related to the observance of holy days were increasingly concentrated on the church, but even the ecclesiastical and secular authorities had to bend in this process. The teachings of the Church were not understood as such, but merged in the popular mind with older ideas of the sacred and the relationship of people with the divine. To maintain its authority in the lives of the laity, the Church was forced to accept practices that were not in accordance with its doctrines. Nor was the Church able to replace the need for sacrificial practices and other rituals in the households. Traditional festivities and rituals officially condemned as superstition survived at least until the 18th century. To secure the continuity of life and a good relationship with the sacred, people held on to their traditions and celebrated holy days in a manner similar to that of their ancestors.

 

Lisätietoja

Miia Kuha
miia.p.kuha@jyu.fi
+358408054910
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,