Ajankohtaista

Väitös: 13.5.2016 Eriarvoisuus merkittävä syy Suomen 1860-luvun nälänhätään (Voutilainen)

Alkamisaika: perjantai 13. toukokuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: perjantai 13. toukokuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320

Miikka VoutilainenFM, KTM Miikka Voutilaisen taloushistorian väitöskirjan "Poverty, Inequality and the Finnish 1860s Famine" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti Antti Häkkinen (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Ilkka Nummela (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Miikka Voutilainen tutki väitöskirjassaan läntisen Euroopan viimeisen rauhanajan nälkäkriisin, Suomen 1860-luvun nälänhädän eli suurten nälkävuosien yhteiskunnallista, taloudellista ja sosiaalista taustaa.

Aiemman tutkimuksen mukaan nälänhätä johtui erityisesti taantuneesta maataloustuotannosta. Voutilainen ei havainnut tutkimuksessaan todisteita maatalouden tuottavuuden laskusta. Tuottavuus päinvastoin kasvoi 1800-luvun kuluessa. Kasvun hedelmät jakautuivat kuitenkin eriarvoisesti. Uusia tiloja syntyi vähän, jolloin maanomistajat ja -vuokraajat hyötyivät merkittävästi kasvaneesta kokonaistuotannosta.

1850- ja 1860-luvuilla havaittu maatalouden tuottavuuden lyhytaikainen lasku johtui ilmastohäiriöistä, ei maatalouden rakenteellisesta toimimattomuudesta. Näin 1860-luvun nälänhätä oli ennemminkin uuden talousjärjestelmän alku- kuin vanhan maatalouden loppukriisi.

Tuloerot kasvoivat voimakkaasti

Elintason alueelliset erot olivat 1800-luvun puolivälissä merkittäviä. Köyhimmät osat maasta ulottuivat nykyisen Satakunnan alueelta Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Suomenselän seutujen kautta Pohjoiselle Pohjanmaalle. Nämä alueet olivat myös alttiita toistuville kadoille. Maatalouden kyky työllistää kasvanutta sosiaalista alaluokkaa oli vähäistä ja suhdanneherkkää.

Syyskuussa 1867 iskeneet hallat tuhosivat viljasadot laajalti ympäri Suomea. Kato aiheutti voimakkaan tuloshokin, jonka seurauksena keskitulot laskivat valtaosassa maata. Pohjois-Pohjanmaalla ja monin paikoin Itä-Suomessa tilakohtainen keskitulo puolittui vuoden 1865 tasosta. Samanaikaisesti tuloerot kasvoivat. Nälänhädän jälkeen keskitulot eivät yltäneet kriisiä edeltäneelle tasolle, mutta tulonjako tasoittui nälänhätää edeltäneestä tilanteesta merkittävästi.

Kokonaisväestötappion, johon luetaan nälänhädän aiheuttama kuolleisuus ja syntymättä jääneet, Voutilainen arvioi yltäneen 10–12 prosenttiin nälänhätää edeltäneestä väkiluvusta. Noin 1,8 miljoonan väestössä tämä tarkoitti 180 000–220 000 menetettyä ihmishenkeä. Arvio on aiemmissa tutkimuksissa esitettyä korkeampi.

Nälänhädän aikaiset alueelliset kuolleisuuserot olivat huomattavia. Köyhyys lisäsi nälänhätäkuolleisuutta niillä alueilla, joissa joko köyhiä kotitalouksia oli jo valmiiksi paljon tai joissa paikalliset resurssit olivat jo ennen nälänhätää vähäiset. Itsenäiset kotitaloudet suojasivat yksilöitä nälänhädän aikaista sekasortoa vastaan, mutta työnkysynnän keskittyminen harvoihin suuriin kotitalouksiin tarkoitti sitä, että tuloerot lisäsivät kuolleisuutta erityisesti suurtalousalueella Itä-Suomessa.

Nälänhädät eivät ilmaannu tyhjästä

Vaikka syksyn 1867 kato oli keskeinen nälänhädän laukaisija, ei suuria nälkävuosia eikä nälänhätiä yleisemminkään voida selittää yksittäisillä tekijöillä. Nälänhädät eivät tapahdu ilman syviä sosioekonomisia ja yhteiskuntarakenteellisia ongelmia. Lainsäädännölliset ja institutionaaliset tekijät paitsi ylläpitivät, myös voimistivat maaseudun eriarvoisuutta läpi 1800-luvun. Suomen silloisella tulonjaolla hätyyteltäisiin nykypäivän Kolumbian, Guatemalan ja Sierra Leonen tasoa.

Yhteiskunnassa, jossa maaseudun taloudellinen valta rakentui voimakkaasti eriarvoistavan maanomistuksen ja maanvuokrauksen pohjalle, oli helppo ummistaa silmänsä maattoman väestön pahenevalta ruokaturvatilanteelta.

Lisätietoja:
Miikka Voutilainen, miikka.p.voutilainen@jyu.fi, puh. 040 743 8914
Viestintävastaava Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, tiedotus@jyu.fi

Miikka Voutilainen on kirjoittanut ylioppilaaksi Nokian lukiosta 2004. Hän valmistui vuonna 2011 Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan taloushistoria ja kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan taloustiede. Voutilainen on työskennellyt vuoden 2012 alusta lähtien Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella Historiatieteiden valtakunnallisen tohtoriohjelman ja historian ja etnologian laitoksen rahoittamana väitöskirjatutkijana. 

Julkaisun tiedot
Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities numerona 287, 257 s. + artikkelit, Jyväskylä 2016, ISSN 1459-4323; 287 (nid.) ISSN 1459-4331; 287 (PDF) ISBN 978-951-39-6626-3 (nid.) ISBN 978-951-39-6627-0 (PDF) Painettua teosta saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Teos on luettavissa sähköisenä JYX-julkaisuarkistossa.

 

Abstract
This study focuses on the long-term socioeconomic background of the last of the West European peacetime population disasters, the Finnish famine of the 1860s. The study aims to uncover the social and economic processes responsible for the increased vulnerability to crop failures, ultimately triggering the famine.  This is accomplished through econometric analysis and usage of extensive quantitative data sets. Applying methodology and using source material widely absent from the existing Finnish famine historiography, this study seeks to widen the prevailing emphases of the domestic literature and to contribute to international study of historical subsistence crises.

The main findings of the work are the following. Firstly, contrary to the widely held generalization, Finnish agriculture did not exhibit a sustained productivity decline ultimately leading to the famine. The productivity of grain cultivation grew during the 1800s and only decreased in response to the crop failures of the 1850s and the 1860s.  Secondly, legislation concerning land partitioning upheld and increased economic inequality in the rural Finland by constraining rural work opportunities and increasing the share of vagrant rural laborers, vulnerable to exogenous fluctuations in the labor demand. This, coupled with other legal arrangements, left especially young men in an increasingly disadvantaged position. The process was enforced by the underdevelopment of other sectors of the economy. Thirdly, multidimensional mapping of poverty and social structure greatly enhances the picture of spatial socioeconomic conditions prevailing in Finland in the mid-1800s. Various measures of poverty and underdevelopment agglomerated in regions subject to recurrent adverse climate shocks. Little evidence for impoverishment driven by population growth could be found. Fourthly, the crop failure in 1867 constituted a significant income shock and resulted in greatly increased income inequality. By the end of the famine, household incomes remained well below the pre-famine levels, whereas income inequality decreased substantially.

Lisätietoja

Tohtorikoulutettava Miikka Voutilainen
miikka.p.voutilainen@jyu.fi
+358408054497
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,