Ajankohtaista

Väitös: 29.10.2016 Taito- ja taideaineet tärkeitä ihmisenä kasvamisessa (Rissanen)

Alkamisaika: lauantai 29. lokakuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: lauantai 29. lokakuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, S212, Vanha juhlasali

Marjo RissanenKM Marjo Rissasen kasvatustieteen väitöskirjan ”Taitamisen tiede − tietämisen taide. Taidon oppimisen arkkitehtuuri” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä toimii professori Antti Juvonen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena yliopistonlehtori Matti Itkonen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Suomalainen koulu on muutoksen pyörteissä noin kymmenen vuoden välein, kun perusopetuksen tuntijako ja opetussuunnitelma uudistuvat. Marjo Rissasen väitöskirjan lähtökohta ajoittuu vuoden 2004 opetussuunnitelmauudistukseen, ja tuolloin keskustelua herättäneeseen taito- ja taideaineiden asemaan perusopetuksessa. Valinnaisaineiden vähenemisen seurauksena myös taito- ja taideaineiden määrä opetuksessa väheni, mikä nosti esiin kysymyksen taito- ja taideaineiden merkityksestä perusopetuksessa.

Rissanen tarkasteli kaikille taito- ja taideaineille yhteistä asiaa, taidon oppimista, tieteidenvälisesti: sekä fenomenologisen filosofian, kognitiivisen neurotieteen että kasvatustieteen näkökulmasta. Oman näkökulmansa taidon oppimiseen toivat asiantuntijahaastateltavat: niin perusopetuksen oppilaat, opettajat kuin keramiikkataiteilijakin.

Tutkimustulokset vahvistivat Rissasen esittämän väitteen siitä, että taito- ja taidenaineet ovat tärkeitä ihmisen minuuden vahvistamisen, aivotoiminnan ja motoriikan kehittymisen sekä oppimisen tehostumisen kannalta. Taito- ja taideaineet edistävät sosiaalista vuorovaikutusta, yhteisöllisyyden kokemusta, ilmaisua sekä minuuden ja persoonan kehittymistä. Siten ne tukevat kokonaisvaltaista ihmisenä kasvamista.

Taito- ja taideaineissa työskennellään prosessinomaisesti ja harjoitellaan erilaisten välineiden avulla monenlaisia motorisia taitoja niin käsillä kuin kokonaisvaltaisesti kehoa käyttäen. Erilaisten motoristen taitojen harjoittaminen aktivoi laajoja aivojen alueita ja siten vaikuttaa niiden hermostolliseen muovautumiseen. Aivojen aktivoituminen ja sen seurauksena syntyneet hermoverkkoyhteydet puolestaan edistävät muistamista ja asioiden oppimista.

Taito- ja taideaineet mahdollistavat luovuuden ja ongelmanratkaisukyvyn, siis ajattelutaitojen, kehittymisen. Ne tarjoavat tilaisuuksia myös erilaisten tunteiden kokemiseen ja tunnetaitojen harjoitteluun, joilla on yhteys esteettiseen kokemukseen ja päätöksentekokykyyn. Käsillä tekeminen vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin, ja kädentaitoja tarvitaan monissa erilaisissa ammateissa – myös tulevaisuudessa.

 

Lisätietoja:

Marjo Rissanen, marjo.rissanen@icloud.com, puh. 040 565 7214

Viestintäharjoittelija Katja Ketola, tiedotus@jyu.fi, puh. 040 805 3638

Marjo Rissanen on kirjoittanut ylioppilaaksi Nivalan lukiosta vuonna 1983. Hän suoritti yo-mallipukineiden valmistajan tutkinnon vuonna 1985 Nivalan ammattikoulussa. Kasvatustieteen maisteriksi Rissanen valmistui Helsingin yliopistosta (tekstiilityönopettajan koulutusohjelma) vuonna 1992. Valmistumisensa jälkeen Marjo Rissanen on työskennellyt perusopetuksessa eri tehtävissä: aluksi luokanopettajana Helsingissä sekä viimeisen parinkymmenen vuoden ajan Pornaisten kunnassa, ensin kahdeksan vuotta tekstiilityön ja kuvataiteen opettajana ja vuodesta 2004 alkaen rehtorina. Oman työnsä ohella Rissanen hoitaa myös kunnan sivistystoimen hallinnolliset tehtävät.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numerona 561, 191 s., Jyväskylä 2016, ISSN: 0075-4625, ISBN: 978-951-39-6781-9 (PDF), ISBN 978-951-39-6780-2 (nid.). Kirjaa myyvät yliopistokauppa Soppi puh. 040 805 3825 tai myynti@library.jyu.fi ja yliopiston verkkokauppa, E-julkaisuna: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6781-9

 

Abstract

The purpose of this research was to study skill learning and the meaning of the art and skill subjects in Finnish comprehensive school.  During the last decade, there have been many discussions in the media about the position of the art and skill subjects in our school system and the curriculum. The beginning, the idea, of this study can be located in 2003, when we educators were in the middle of designing the new curriculum for the year 2004. In that curriculum the amount of the art and skill subjects was decreasing, because the amount of the optional subjects decreased from 20 to 13. Many teachers asked: why was that happening? They had a feeling, that the direction was not right. I was also reasoning this matter and asking myself: what is the meaning of the art and skill subjects in our educational system?

In this research the aim is to point out, that it isn’t waste of time to have art and skill subjects in school. I claim that “the art and skill subjects are important, because it is possible to affirm selfhood with them. Also our brain functions and motor skills are developing. The learning process becomes more effective through the interaction and the creative thinking”. The research questions are: How do the art and skill subjects affirm selfhood? How the hands on approach and action are affecting to one’s brain development and motor skills learning? How the art and skill subjects are contributing the learning and creativity development?

This research is interdisciplinary: phenomenological philosophy, cognitive neuroscience and pedagogy are the main aspects in the research. Edmund Husserl’s eidetic reduction has been used as a research method. Based on that method the Architecture of Skill Learning -figure has been constructed during the research process. As a result of the analysis, the claim is strengthened during the process by interviewing pupils (N 50), art and skill teachers (N 30) and an artist and also analysing the research literature.

In the end of the research there is reasoned, how the 21st century skills are adopted through the art and skill subjects.

Keywords: art and skill subjects, 21st century skills, creativity, curriculum, eidetic reduction, embodiment, skill learning, phenomenology

Lisätietoja

Marjo Rissasen
marjo.rissanen@icloud.com
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,