Ajankohtaista

Väitös: 12.11.2016 Reitinoptimoinnista helpotusta kotihoidon kasvaviin tehokkuusvaatimuksiin (Nakari)

Alkamisaika: lauantai 12. marraskuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: lauantai 12. marraskuuta 2016, 15.00

Paikka: Mattilanniemi, Agora, Delta -sali

FM Pentti Nakarin tietotekniikan väitöskirjan “Potential and Challenges in Home Care Service Process Optimization - A Route Optimization Approach” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä yliopistonlehtori, dosentti Erkki Laitinen (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Pekka Neittaanmäki (Jyväskylän yliopisto).

Kotihoidon tarve kasvaa väestön ikääntyessä; samalla julkisten palvelujen tehokkuusvaatimukset ja kuormitus kasvavat. Näin ollen palveluissa tarvitaan uusia, myös laskennallisiin tieteisiin pohjautuvia ratkaisuja.

Nakari paneutui väitöstutkimuksessaan erityisesti kulkemiseen kuluvan ajan ja matkan lyhentämiseen kohdistuvan reitinoptimoinnin hyödyntämiseen. Tutkimuksessa osoitettiin myös, kuinka kotihoidon toimintaan liittyvää dataa analysoimalla ja visualisoimalla voidaan saada uutta informaatiota päätöksenteon ja kehittämisen pohjaksi.

Monet kotihoito-organisaatiot hyödyntävät erilaisia tietojärjestelmiä ja mobiiliteknologiaa, mutta mobiilijärjestelmiin liitetty reitinoptimointi ei ole vielä yleisesti käytössä. Kotihoitotyön luonteen vuoksi reitinoptimoinnin soveltaminen on monimutkaisempaa kuin kaupallisen ja teollisen logistiikan alueella; nopeasti muuttuvat asiakaslähtöiset tilanteet, runsaasti erilaisia tehtäviä sisältävä kotihoitotyö ja monimutkaiset rajoitteet tekevät optimoinnin toteuttamisesta ja hyödyntämisestä vaikeaa. Nämä ongelmat tulevat tutkimuksessa esiin sekä tehdyissä reitinoptimointikokeissa että kotihoito-organisaatioiden kyselyvastauksissa.

Vaikka kotihoidon reitinoptimointijärjestelmiä käyttävät tai koekäyttäneet organisaatiot raportoivat Nakarin tutkimuksessa käytännön ongelmista, on suhtautuminen kotihoidon reitinoptimointijärjestelmien tutkimiseen ja kehittämiseen pääsääntöisesti myönteistä. Reitinoptimointiin on kannattavaa kiinnittää huomiota, sillä vaikka se ei kotihoidon kaltaisessa toimintaympäristössä heti tuottaisikaan suoria säästöjä, voi reitinoptimointi olla hyödyksi automatisoidussa työvuorojen ja resurssien kohdentumisen suunnittelussa, jota on myös kehitettävä henkilökunnan ja asiakasmäärän kasvaessa.

Lisätietoja:

Pentti Nakari, pentti.nakari@jyu.fi
Viestintäharjoittelija Katja Ketola, tiedotus@jyu.fi, puh. 040 805 3638 

Pentti Nakari valmistui ylioppilaaksi Jyväskylän Cygnaeus-lukiosta 1996. Hän toimii tällä hetkellä datatiedeasiantuntijana Synesa Solutions Oy:ssä. Aiemmin Nakari työskenteli tutkijana Agora Centerissä.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä studies in computing; 245. ISSN 1456-5390, ISBN 978-951-39-6801-4 (nid.), ISBN 978-951-39-6802-1 (PDF). Luettavissa JYX-arkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-6802-1

Abstract

Aging of the population is an increasing problem in Finland and it poses a challenge to public services such as home care. Vehicle routing optimization (VRP) type optimization solutions are one possible way to decrease the time required for planning home visits and driving to customer addresses, as well as decreasing transportation costs. Although VRP optimization is widely applied to commercial and industrial logistics, the home care is a relatively new application area for it. This study examines what kind of distance and time savings would be possible to achieve by route optimization in home care operations. In order to plan the optimization cases, a detailed analysis of the target home care organization in the City of Jyväskylä is conducted. The optimization results and other findings are compared to the experiences of 98 Finnish home care organizations (all organizations in Finland that serve areas with at least 10,000 inhabitants) that answered a survey concerning home care optimization. Both the optimization experiments and the answers support the conclusion that operational home care work is difficult to handle by typical route optimization solutions. The home care work is customer oriented, contains many constraints, and the schedules of the home care staff may change suddenly when unexpected events happen. This often breaks the detailed schedules created by optimization. Although many organizations reported difficulties with optimization systems, most organizations that answered the survey had a positive outlook concerning the research and development of optimization systems for home care.

Lisätietoja

Pentti Nakari
pentti.nakari@jyu.fi
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,