Ajankohtaista

Haku yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin alkaa

Uudistettuja maisteriohjelmia on tarjolla 17

Haku Jyväskylän yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin avautuu 15.11.2016. Yliopiston kuudessa tiedekunnassa on tarjolla 291 aloituspaikkaa 17 maisteriohjelmassa.

Kaksivuotisia maisteriohjelmia on uudistettu ja luotu myös muutama täysin uusi ohjelma, kuten paljon kiinnostusta herättänyt digitaaliseen markkinointiin erikoistunut kauppakorkeakoulun ohjelma sekä uudet informaatioteknologian tiedekunnan ohjelmat. Maisteriohjelmat tarjoavat opiskelijoille kansainvälisen, monikulttuurisen ja monikielisen oppimisympäristön, jossa koulutus perustuu tiedekunnissa tehtävään tutkimukseen.

Ohjelmat ovat tarjolla niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille hakijoille. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta opiskelijoilta peritään lukuvuosimaksu ensi syksystä lähtien. Maksun suuruus vaihtelee ohjelmittain 8000 eurosta 12 000 euroon. Opiskelijat voivat hakea lukuvuosimaksun kattavaa apurahaa jo opiskelupaikkaa hakiessaan.

Yliopistossa opiskelee vuosittain yli 1000 ulkomaalaista opiskelijaa, joista noin puolet opiskelee englanninkielisissä maisteriohjelmissa ja loput tohtoriohjelmissa tai vaihto-opiskelijoina.

- Lukuvuosimaksujen myötä Suomessa nähdään todennäköisesti hakijamäärien notkahdus ainakin parilla hakukierroksella samaan tapaan kuin jo aiemmin maksut käyttöön ottaneissa naapurimaissa. Meillä on kuitenkin hyvät edellytykset pärjätä uudessa markkinatilanteessa kehittämällä koulutuksen laatua ja kilpailukykyä, parantamalla yliopiston kansainvälistä näkyvyyttä sekä opiskelijarekrytointia ja markkinointia, kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund arvioi.

Maisteriohjelmiin voivat hakea soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon kotimaassa tai ulkomailla suorittaneet. Ohjelmien kesto on kaksi vuotta ja laajuus 120 opintopistettä. Opinnot suoritetaan englannin kielellä.

Ohjelmiin haetaan Opintopolku.fi/Studyinfo.fi-palvelussa. Haku päättyy 5.1.2017 ja opinnot alkavat syyskuussa 2017.

Lisätietoja:

kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund, anna.m.gronlund@jyu.fi, puh. 050 313 0401

suunnittelija Jenni Hyvärinen, puh. 040 805 4466, jenni.m.hyvarinen@jyu.fi

Kaikki Jyväskylän yliopiston englanninkieliset maisteriohjelmat ja tietoa hakemisesta: www.jyu.fi/studywithus

 

 

 

 

 

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,