Ajankohtaista

Väitös: 18.11.2016 Sykevälivaihtelun avulla enemmän irti kestävyysharjoittelusta (Vesterinen)

Alkamisaika: perjantai 18. marraskuuta 2016, 12.00

Päättymisaika: perjantai 18. marraskuuta 2016, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, S212, Vanha juhlasali / Old festival hall

Ville VesterinenLitM Ville Vesterisen valmennus- ja testausopin väitöskirjan ”Predicting and monitoring individual endurance training adaptation and individualizing training prescription with endurance performance, cardiac autonomic regulation and neuromuscular performance” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Stephen Seiler (University of Agder, Norja) ja kustoksena professori Keijo Häkkinen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Kestävyysharjoittelun aikaansaama hyöty voi vaihdella runsaasti. Kun osa ihmisistä saavuttaa harjoittelun myötä suurta kehitystä kestävyysominaisuuksissa, toisille samanlainen harjoittelu voi aiheuttaa jopa negatiivisia vaikutuksia.

Koska samanlainen harjoittelu ei aiheuta toivottua kehitystä kaikilla, harjoittelua tulisi muokata yksilöllisten ominaisuuksien ja toimintojen mukaan. Haasteena on saada selville, minkä tyyppinen harjoittelu toimii parhaiten eri ihmisillä. Vesterisen väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää yksilölliseen kestävyysharjoitteluvasteeseen liittyviä tekijöitä ja eri fysiologisten vasteiden käyttöä harjoitteluvasteen seurannassa sekä harjoittelun ohjelmoinnissa.

Väitöstutkimus koostui kolmesta 12-28 viikon harjoittelututkimuksesta. Yhteensä 108 kestävyysharjoittelutaustaista naista ja miestä toteuttivat erilaisia ohjattuja harjoitusjaksoja sisältäen matalatehoisesta maratonharjoittelusta kovatehoiseen intervalliharjoitteluun. Lisäksi tutkittavat suorittivat fyysisiä suorituskykytestejä ja lepomittauksia fysiologisten ominaisuuksien selvittämiseksi mm. mitaten sykevälivaihtelua yöaikaan nukkuessa ja aamulla heräämisen jälkeen.

Sykevälivaihtelu, joka kuvastaa autonomisen hermoston tilaa, oli tutkimustulosten mukaan vahvin yksittäinen harjoitteluvastetta selittänyt muuttuja. Uusi löydös oli se, että lähtötilanteen sykevälivaihtelun ja harjoitteluvasteen välinen yhteys oli riippuvainen harjoittelun sisällöstä; suuren sykevälivaihtelutason omaavat henkilöt hyötyvät enemmän kovatehoisesta kestävyysharjoittelusta, kun taas vähäisen sykevälivaihtelun omaavat hyötyvät enemmän matalatehoisesta harjoittelusta.  

Vesterisen väitöstutkimuksen toinen päälöydös oli se, että kahdeksan viikon harjoittelujakson aikana sykevälivaihtelun perusteella harjoitellut ryhmä paransi merkittävästi 3000 metrin juoksusuoritusta, kun taas toisella ryhmällä suoritus säilyi samalla tasolla. Maksimihapenotto kehittyi molemmilla ryhmillä, mutta hermo-lihasjärjestelmän suorituskykyä kuvaava reaktiivisuushypyn tehontuotto ainoastaan sykevälivaihtelun mukaan harjoitelleilla. Tulokset antavat viitteitä siitä, että harjoittelu on tuottavampaa, kun kovatehoiset harjoitukset ajoitetaan autonomisen hermoston tilan mukaan verrattuna perinteiseen, ennalta suunniteltuun harjoitteluohjelmaan.

Nykyteknologian avulla kehon ominaisuuksia ja toimintoja voi mitata hyvin vaivattomasti ja nopeasti. Tietoa ei kuitenkaan hyödynnetä parhaalla mahdollisella tavalla terveyden, hyvinvoinnin ja suorituskyvyn kehittämisen kannalta. Vesterisen tutkimuksen perusteella tietoja voidaan hyödyntää harjoittelun yksilöllisessä ohjelmoinnissa mahdollistaen suuremman hyödyn kestävyysominaisuuksien kehittämisen kannalta aina harjoittelemattomista huippu-urheilijoihin.

Lisätietoja:

Ville Vesterinen, ville.vesterinen@kihu.fi, puh. 050 545 1049
Viestintäharjoittelija Katja Ketola, tiedotus@jyu.fi, puh. 040 805 3638 

Ville Vesterinen valmistui ylioppilaaksi Sotkamon urheilulukiosta vuonna 2001 ja liikuntatieteiden maisteriksi vuonna 2007 pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Hän on työskennellyt urheilufysiologian tutkijana Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa vuodesta 2007 saakka. Väitöskirjan ohjaajina ovat toimineet professori Keijo Häkkinen Liikuntabiologian laitokselta ja dosentti Ari Nummela Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta. Tutkimuksen rahoittajina ovat olleet Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus, Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitos, TEKES, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Euroopan aluekehitysrahasto, Suomen Olympiakomitea, Pajulahden urheiluopisto, Firstbeat Technologies Oy, Suunto Oy, Urheiluopistosäätiö ja Suomen urheilututkimussäätiö.

Teos on julkaistu sarjassa Studies in Sport, Physical Education and Health numerona 248, 102 sivua. Jyväskylä 2016, ISSN: 0356-1070, ISBN: 978-951-39-6803-8 (nid.), ISBN: 978-951-39-6804-5 (PDF). Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi.

Abstract

Humans adapt differently to standardized endurance training programs. While some individuals may achieve huge improvements in physical fitness, other individuals may even suffer from negative adaptations. Special attention should be paid to identification of non-responders, which would enable to modify training to be more effective. Therefore, the aim of the present study was to investigate whether running performance, cardiac autonomic regulation and neuromuscular performance can be used in 1) predicting subsequent endurance training adaptations; 2) monitoring training adaptations; and 3) individualizing training prescription in recreational endurance runners. Three longitudinal training studies were performed consisting of: 1) a 28-wk period with progressively increasing training volume and intensity (n = 28); 2) an 18-wk period including either a high volume of low-intensity (HVT) or high-intensity training (HIT) (n = 40); and 3) a 12-wk study with heart rate variability (HRV) guided training (n = 40). Nocturnal HRV was the strongest pretraining subject characteristic to predict training adaptation being negatively associated with the adaptation to HVT and positively to HIT. Thus, runners with lower HRV showed greater positive changes in endurance performance after HVT, while runners with higher HRV responded well to HIT. Running speeds of 80-90% of HRmax in a three-stage warm-up running protocol were the most competent variables to monitor changes in maximal endurance performance during the training period. In the final study, the HRV-guided group trained according to daily HRV measures. HIT was completed, if HRV was within a normal range. Otherwise, low-intensity training was performed. Endurance and neuromuscular performances improved in the HRV-guided group but not in the traditional predefined training group. The findings of the thesis suggest that resting HRV and the warm-up running protocol show great potential as practical tools for monitoring of adaptations and individualizing training by selecting the content of training and for prescribing the timing of HIT sessions.

Lisätietoja

Ville Vesterinen
ville.vesterinen@kihu.fi
050 545 1049
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,