Ajankohtaista

Suomi Sata - Riihi-iltamat 2017: Billy Goat Band

Alkamisaika: keskiviikko 23. elokuuta 2017, 19.00

Päättymisaika: keskiviikko 23. elokuuta 2017, 20.30

Paikka: Seminaarinmäki, Taavettilan Riihi

Perinne elää ja voi hyvin! Kulttuuriyhdistys Karkee ry:n vuoden kohokohta, elokuu, lähestyy ja keskiviikot käyvät yhä kutkuttavimmiksi. Yhdeksännet Riihi-iltamat seuraavat aikaansa, ja liittyvät tällä kertaa temaattisesti satavuotiaan Suomi-neidon juhlintaan. Juhlakalua tarkastellaan erinäköisin ja –kokoisin silmin. Perinnetietoutta vaalitaan, mutta stereotypioita ei. Suomalaista kansanmusiikkia tarjolla sellaisena, kuin se jaetussa todellisuudessamme ilmenee, kaikkina elokuisina keskiviikkoina Taavettilan vanhassa Riihessä klo 19.

Riihi-iltamien nuorinta yhtyettä ja paikallista voimaa edustaa tänä keväänä ensiesiintymisensä kokenut Billy Goat Band. Kahden Jyväskylän ammattikorkeakoulussa musiikkia opiskelevan multi-instrumentalistin yhtye soittaa iloista ja surullista, kantrihtavaa folkia jokaisen tuntemasta klassikosta tuntemattomampaan sälään. 

Heta Halonen – laulu, ukulele

Elias Pullinen – kitara, banjo, viulu, laulu

Liput 6/8€.Yliopiston henkilökunta pääsee iltamiin opiskelijahinnalla.
Ennakkovaraus: Lippuja voi varata ennakkoon osoitteesta kulttuuriyhdistyskarkee@gmail.com tai Karkeen Facebook-sivujen kautta. Varauksia otetaan vastaan iltamia edeltävään päivään saakka tai vaihtoehtoisesti niin kauan, kun 30 varausta tulee täyteen.

Lisätietoja

Puheenjohtaja Katja Laamanen
kulttuuriyhdistyskarkee@gmail.com
kuuluu seuraaviin kategorioihin: