Ajankohtaista

Väitös: 13.10.2017 Viestinnän epäonnistuminen kasvattaa etnistä konfliktia (Rahmani)

Alkamisaika: perjantai 13. lokakuuta 2017, 12.00

Päättymisaika: perjantai 13. lokakuuta 2017, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, S212

DiyakoRahmaninetti.jpg
Diyako Rahmani Kuva: Afshin Marjoni
MA Diyako Rahmanin kulttuurienvälisen viestinnän väitöskirjan ”Minorities’ Communication Apprehension and Conflict: An Investigation of Kurds in Iran and Malays in Singapore” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä apulaisprofessori Todd Sandel (Macaon yliopisto, Kiina) ja kustoksena professori Stephen Croucher (Jyväskylän yliopisto)

Ahdistuneisuus saa hyväksymään konfliktit

Rahmani selvitti, kuinka piirretyyppinen ahdistuneisuus häiritsee etnisten vähemmistö- ja enemmistöryhmien välisiä viestintäprosesseja sekä kasvattaa konfliktia niiden välillä.

- Etniset vähemmistöt ovat yhteiskunnallisesti erityisessä tilanteessa, sillä heidän pääsynsä taloudellisiin, poliittisiin sekä kulttuurisiin resursseihin ovat huonommat kuin enemmistöjen, Rahmani selvittää.

Kyseinen tila määritellään alemmaksi sosioekonomiseksi statukseksi ja se voi vaikuttaa yksilöiden tapoihin viestiä. On esimerkiksi todennäköisempää, että alempaan sosioekonomiseen luokkaan kuuluva henkilö on vastentahtoisempi kritisoimaan työtään, koska hänen taloudellinen tilanteensa kestää heikommin irtisanomisen riskiä.  

Korkeampi ahdistuneisuus saattaa myös motivoida vähemmistöryhmiä hyväksymään konfliktit enemmistöjen kanssa. Tämä voi erityisesti tapahtua vähemmistöryhmien ollessa huolestuneita ryhmiensä perustavista, identiteettiin liittyvistä seikoista. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi kieli, perinteet ja muut piirteet, joiden avulla heidät tunnistetaan.

Vähemmistöjen kokemus vaihtelee

Tutkimus paneutui Iranin kurdivähemmistöön sekä Singaporen malaijivähemmistöön. Molempien ryhmien käsitetään kuuluvan alempaan sosioekonomiseen luokkaan enemmistöihin verrattuna. Tutkimuksessa paljastui, että kurdit itse asiassa kokevat yleisesti vähemmän ahdistusta verrattuna muihin kulttuureihin, kun taas malaijit ovat huolestuneempia verrattuna kiinalaiseen enemmistöön.

Etnisten ryhmien tilanteen lisäksi esiin nousevat muiden vähemmistöjen, kuten ikä-, sukupuoli- sekä seksuaalivähemmistöryhmien, asemat. Yhteiskunnallisen osallistumisen sekä taloudellisen statuksen parantaminen näiden ryhmien kohdalla on yksi askel, jonka yhteiskunta voisi ottaa kohti tasa-arvoista ihmiskuntaa.

- Tutkimuksen tuloksia voi hyödyntää erilaisilla sosiologisilla ja poliittisilla kentillä. Erityisesti koulutuksen rooli sekä vähemmän etuoikeutettujen sosiaalisten ja kulttuuristen ryhmien voimaannuttaminen on tärkeää, Rahmani kertoo.

Lisätietoja:

Diyako Rahmani, 040 805493, diyako.rahmani@jyu.fi

Viestintäharjoittelija Sinikka Kauhanen, 040 8054483, sinikka.m.kauhanen@jyu.fi

Diyako Rahmanilla on alempi tutkinto (Associate Degree) englanninopetuksesta, jonka hän on saanut Iranissa vuonna 2002, kandidaatintutkinto englannin kielestä ja kirjallisuudesta Kurdistanin yliopistosta, Iranista vuodelta 2007 sekä maisterintutkinto kielitieteistä Razin yliopistosta Iranista vuodelta 2010. Hän on tehnyt tohtorintutkintoaan Jyväskylän yliopistossa syyskuusta 2013 alkaen. Hän oli lukion englannin kielen opettaja vuosina 2000-2003 ja on opettanut viestintää Jyväskylän yliopistossa vuodesta 2014 alkaen.

The dissertation is published in the series Jyväskylä Studies in Humanities, number 331, 58 p. (+ original publications), Jyväskylä 2017, ISSN: 1459-4323; 331, ISBN: 978-951-39-7190-8. It is available at the University Library’s Publications Unit, tel. +358 (0)40 805 3825, myynti@library.jyu.fi.

Abstract

This research project investigates the relationship between communication apprehension and conflict in the intergroup context of minority and majority relationships. Previous studies of communication apprehension have extensively examined its characteristics in the intercultural context of mostly the USA and Eastern Asians cultures. However, the minority-majority intergroup relationship represents distinctive yet understudied characteristics related to socioeconomic status of the groups, which potentially influence their intergroup conflicts. Furthermore, previous communication research called for more in-depth investigation of the various regions. In the light of such considerations, the present project examines the characteristics of minority groups’ communication apprehension and the relationship between minority communication apprehension and intergroup conflict. The empirical papers of this project investigate communication apprehension of minority groups of Kurds in Iran and the Malays in Singapore. Both groups have recorded lower socioeconomic profiles compared to their respective majority groups of Persians and Chinese. The findings showed Kurds registered a relatively lower communication apprehension, but Singaporean Malays are more apprehensive compared to Singaporean Chinese. Two theoretical papers of the study examine the nature of apprehension and anxiety in intergroup communication, and they seek theoretical explanations for intergroup anxiety, especially in minority-majority relationships, and the role of anxiety in intergroup conflicts. This research project emphasizes the role of culture in formation of communication dispositions and offers insight into promoting intergroup communication and resolving intergroup conflict.

Lisätietoja

Diyako Rahman
diyako.rahmani@jyu.fi
+358408054930
kuuluu seuraaviin kategorioihin: