Ajankohtaista

Ennätysyleisö: Jyväskylän Tutkijoiden yössä vieraili yli 12 000 kävijää!

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 29.9.2017 yhteensä 14 paikkakunnalla. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä työpajoissa sekä keskusteltiin tutkimusaiheistaan innostuneiden tieteen tekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen.

Eniten vierailijoita tapahtumassa kävi Jyväskylän yliopistossa, jossa Tutkijoiden yön erilaiset aktiviteetit keräsivät yli 12 000 kävijää. Viime vuonna kävijöitä oli noin 5000. Muun muassa kiihdytinlaboratorion avoimet ovet, virtuaalitodellisuus, aivotutkimus ja Pokémonien evoluutio kiinnostivat yleisöä.

- Yhteistyö Valon kaupungin kanssa oli yksi tärkeä tekijä mahtavassa kävijämäärässä. Ylistön sillan ja Ylistönrinteen upeat valoteokset olivat lisähoukutin kampukselle tuloon, valtakunnallisen tapahtuman koordinaattori, yliopistotutkija Janne Pakarinen sanoo.

Koko Suomessa tapahtuma sai liikkeelle yhteensä 24 000 henkeä.

Tutkijoiden yö on vuodesta 2005 saakka järjestetty Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, joka tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle. Suomessa tapahtuma järjestettiin nykyisessä laajuudessaan ensimmäistä kertaa viime vuonna. Nyt järjestetty tapahtuma on suurin Suomessa järjestetty tiedetapahtuma.

Tämä oli onnistunein järjestämämme tapahtuma. Oli mahtavaa nähdä, miten kaikenikäisillä lapsilla oli tapahtumassa hauskaa. Positiivisten kommenttien kuuleminen esiintyjiltämme heidän pitkän päivätyönsä jälkeen oli erittäin palkitsevaa, Jyväskylän tapahtuman koordinaattori Philippos Papadakis kertoo.

Tänä vuonna tapahtuman teemana toimivat Muutos ja Suomi 100. Tieteeseen tutustuttiin esimerkiksi työpajojen, tutkijatapaamisten, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta.

Tutkijoiden yön tavoite oli antaa tieteentekijöille kasvot ja viestiä perustutkimuksen tärkeydestä. Innostuneet tutkijat onnistuivat tässä upeasti, siirtäen samalla kipinän tutkimukseen tapahtuman vieraille. Uskon että tutkijanura näyttäytyy heille nyt entistä houkuttelevampana tulevaisuuden vaihtoehtona, Pakarinen sanoo. Tapahtuma oli ainutlaatuinen monella eri tapaa. Yliopistomme sai varmasti paljon positiivista mainetta, tästä kiitos kaikille osallistujille. 

Tutkijoiden yötä vietettiin Espoossa, Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Sodankylässä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Monipuolisesta ohjelmasta vastasi yli kymmenen suomalaista yliopistoa, Tiedekeskus Heureka, Tieteellisten seurain valtuuskunta sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Tutkijoiden yö -tapahtumia tukee Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman Marie Skłodowska-Curie -toimet.

Lisätietoja:

Tapahtuman koordinaattori
Janne Pakarinen
Yliopistotutkija, Jyväskylän yliopisto
janne.pakarinen(at)jyu.fi / 040 8054900

Tapahtuman viestintävastaava
Mandi Vermilä
Tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori, Tieteellisten seurain valtuuskunta, mandi.vermila(at)tsv.fi / (09) 228 69 221

www.tutkijoidenyo.fi
www.ec.europa.eu/research/researchersnight/

Suomi100Marie Skłodowska-Curie: an inspiration to follow!MarieCurie

Tutkijoiden yö on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

 

kuuluu seuraaviin kategorioihin: