Ajankohtaista

Toimitusjohtaja - Jyväskylän Yritystehdas Oy

Osaatko innostaa ja motivoida? Oletko yhteistyön tekijä, organisaattori ja valmentaja, joka haluaa rakentaa ja kehittää yrittäjyyttä sekä uusia yrityksiä? 

Toimintansa aloittava, uuteen yritystoimintaan innostava ja kannustava Jyväskylän Yritystehdas Oy etsii toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

TOIMITUSJOHTAJAA

ainutlaatuiselle näköalapaikalle ottamaan kokonaisvaltaisesti ja menestyksekkäästi vastuun yrityksen operatiivisesta toiminnasta uraauurtavassa eri koulutusalat ja -asteet ylittävässä yrityksessä.

Toimitusjohtajana vastaat aloittavan yrityksen liiketoiminnasta, palvelujen tuottamisesta omistajille ja toteutat valittua strategiaa tuloksellisesti. Keskeisimpiä tehtäviäsi on yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintaan innostaminen sekä se, että autat löytämään polkuja ja ideoita uuden, erityisesti oppilaitoksista tulevan yrittäjyyden syntymiseen. Tarjoat myös monipuolista ja uudenlaista tukea sekä valmennusta yrittäjyysosaamisen kehittämiseen monille eri kohderyhmille. Taitavana vuorovaikuttajana verkostoidut aktiivisesti ja hands-on -tyyppisenä moniosaajana osallistut myös yhtiön päivittäiseen operatiiviseen toimintaan omistajaorganisaatioiden ja yhtiön muun henkilökunnan kanssa.

Valittavalta henkilöltä edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa. Edellytämme myös yrittäjähenkisyyttä, innovatiivisuutta, osaamista ja ymmärrystä yrittäjyydestä sekä myynnistä, markkinoinnista ja start-up -yritysten kehittämisestä. Tehtävä vaatii erinomaisia neuvottelu- ja vuorovaikutustaitoja, yhteistyökykyä sekä sujuvaa kielitaitoa. Arvostamme myös pedagogista osaamista ja kokemusta esimiestyöstä, kansanvälisyydestä sekä valmennus- ja neuvontapalveluiden tuottamisesta.

Lisätietoja tehtävästä antavat perustettavan yrityksen hallituksen puheenjohtaja Risto Kovala p. 050 365 0012 ja Personnel Group, aluepäällikkö Terhi Tuukkanen p. 050 441 6658 / terhi.tuukkanen@personnel.fi. Jätä hakemuksesi ja CV:si osoitteessa:
www.personnel.fi
viimeistään 31.10.2017. 
- Hakuaikaa jatkettu päivämäärästä 22.10. kestämään 31.10.2017 saakka. Tieto päivitetty sivulle 20.10.2017.

Yrittäjämyönteisen Jyväskylän asukasluku lähestyy 140 000:tta ja yrityselämä kasvaa myös vauhdilla. Asukasluvun kasvu on Suomen suurten kaupunkien kärkeä. Vilkas opiskelukaupunki on suosittu muuttokohde ja kannustava kasvualusta rohkeille ideoille. Osaava ja koulutettu työvoima sekä innovatiiviset yritykset ovat kaupunkimme ylpeydenaiheita. Perustettava Jyväskylän Yritystehdas Oy on Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy:n ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteinen in house -palveluita tuottava yritys. 

kuuluu seuraaviin kategorioihin: