Ajankohtaista

Tutkijaryhmä arvioimaan Oulujärven kiistanalaisien saarien hakattavaksi suunniteltuja metsiä

Kolmen metsätutkijan ryhmä vierailee Oulujärven kiistanalaisien saarien metsissä arvioimassa hakattavaksi suunniteltujen metsien ikää ja luonnetta. Retki tehdään 30.10.-1.11.

Metsähallitus suunnittelee hakkuita Oulujärven saariin, Kaarresaloon ja Kuostonsaareen. Saaria käytetään retkeilyyn, ja osa alueista kuuluu Natura 2000 -verkostoon. Ely-keskus on hyväksynyt hakkuut. Luonnonsuojelujärjestöt Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) vastustavat hakkuita. SLL ja Kainuun lintutieteellinen yhdistys valittivat hakkuista hallinto-oikeuteen.

”Kolmen päivän retki tehdään omalla kustannuksella”, kertoo tutkijoiden retkeä johtava dosentti Panu Halme Jyväskylän yliopistosta. Halme on luonnonsuojelubiologi ja metsäekologi, ja hänen erikoisalaansa on metsien suojeluarvojen arviointi.

”Meitä itseämme kiinnostaa tutkijoina, millaisista saarista ja metsistä on kyse, kun ne ovat tällaisen riidan aiheuttaneet. Kun menemme paikkoja katsomaan, haluamme samalla tuottaa julkisuuteen luotettavaa, riippumatonta tietoa saarista.”

Varsinaisia luontokartoituksia saarissa ei myöhään syksyllä voi tehdä. Niihin kuluisi aikaa viikkoja.

”Tällä aikataululla meiltä irtosi kolmen päivän retki. Sekin on parempi kuin ei mitään. Meillä ei ole suunnitelmissa varsinaisesti ottaa kantaa siihen, voiko näitä kyseessä olevia metsiä hakata vai ei. Mutta toivomme tietysti, että havaintomme auttavat kiistan ratkaisemisessa”, Halme sanoo.

”Tavoitteena on, että vierailumme jälkeen julkinen keskustelu saarien osalta perustuisi enemmän kiistattomiin faktoihin. Olemme tässä eräällä tavalla myös lisäämässä demokratiaa, koska kyse on valtion, eli meidän kaikkien omistamista metsistä. Demokratian toteutuminen edellyttää tietoa.”

Halme keskittyy saarissa lahottajasienilajistoon ja metsän rakennepiirteisiin. Hänen kanssaan saaria lähtevät kartoittamaan tutkijat Tuomas Aakala ja Anna Oldén. Tutkimusretkestä raportoimaan lähtee vapaa toimittaja Juha Kauppinen.

Helsingin yliopiston tutkija, MMT Tuomas Aakalan alaa on luonnonmetsien rakenne ja kehitys. Hän keskittyy saarissa metsien rakenteen kehityshistorian selvittämiseen. FT Anna Oldén on yhteisöekologi. Hän keskittyy saarissa erityisesti puilla eläviin sammaliin. Kauppinen on Jyväskylän yliopistosta valmistunut biologi, joka on kirjoittanut luonnosta ja ympäristöstä 15 vuotta. Hän raportoi tutkijoiden selvittämiä asioita mahdollisuuksien mukaan myös reaaliajassa sosiaalisessa mediassa (Twitter-tili @Metsatieto).

Retken aikataulu on tiukka, eikä mukaan oteta varsinaista työtä seuraamaan muuta mediaa.

Kuvat ja lisätiedot: Panu Halme | 040 8054945 | panu.halme@jyu.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: