Ajankohtaista

Väitös: 1.12.2017 Tukea ja ymmärrystä konkurssiin joutuneille autonomisen ajan Suomessa (Turunen)

Alkamisaika: perjantai 01. joulukuuta 2017, 12.00

Päättymisaika: perjantai 01. joulukuuta 2017, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320

RiinaTurunennettikuvaajaHeikkiOksanen.jpg
Riina Turunen kuvaaja: Heikki Oksanen
FM Riina Turusen Suomen historian väitöskirjan ”Velka, vararikko ja tuomio. Konkurssi ja sen merkitykset 1800-luvun suomalaisissa kaupungeissa” tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä dosentti Antti Kuusterä (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Jari Ojala (Jyväskylän yliopisto). Väitös on suomenkielinen.

Suomalaisessa yhteiskunnassa elää vahvana näkemys konkurssin kivuliaisuudesta ja sen ankarista seuraamuksista. Vararikkoon suhtautuminen ja siten sen seuraukset ovat kuitenkin ajassa muuttuvia ja yhteiskunnallisesta tilanteesta riippuvaisia. Turunen tutki, miten modernisoituva ja teollistuva 1800-luvun suomalainen yhteiskunta suhtautui konkurssiin ja sen tekijöihin.

Hyödyn ja pakon näkökulmat

Autonomian ensimmäisen puoliskon suomalainen yhteiskunta sieti ja ymmärsi varsin hyvin taloudellisen epäonnen kouriin joutuneita velallisia. Konkurssivelallisten uudelleen aloittamista voitiin tukea sekä lainsäädännössä että paikallisyhteisöissä, jos velallinen oli toiminut rehellisesti ja ajautunut maksukyvyttömäksi ilman omaa syytään.

- Tukea työtilaisuuksien, kunnallisten virkojen, jopa uuden luoton muodossa annettiin etenkin, jos velallinen harjoitti koko yhteiskuntaa hyödyttävää mutta riskialtista kauppaliiketoimea. Tällöin konkurssi tulkittiin hyvin todennäköisesti epäonneksi ja velallinen kovien olosuhteiden uhriksi, Turunen kertoo.

Toisaalta esiteollisessa yhteiskunnassa vararikkoon liitettiin vahvoja moraalisia näkemyksiä, ja ankarimmillaan konkurssi saattoi viedä velallisen häpeäpaaluun ja vankilaan vedelle ja leivälle. Tämä koski kuitenkin vain petollisia vararikkoisia. Aikakaudella konkurssioikeudenkäynnin tavoite olikin erottaa rehellisesti epäonniset vilpillisistä velallisista.

Yhteiskunta ja aikalaiset tarvitsivat avoimia kauppaliikkeitä, käsityöläisten tekemiä tuotteita ja porvareita hoitamaan näille määritetyt hallinnolliset toimet. Vararikkoisten uudelleen aloittaminen hyödynsi siten koko yhteiskuntaa.

- Uudelleen työllistyvinä he eivät jääneet rasittamaan köyhäinhoitoa. Koska hyvinvointiyhteiskunnan tarjoamaa sosiaaliturvaa ei ollut, työhön tai elinkeinoon paluu oli velallisille myös pakko, Turunen selvittää.

Vuosisadan puolivälin jälkeen suhtautuminen kiristyi

Suomalaisten suhdetta konkurssiin sittemmin määritellyt, velallisten uusia alkuja tukematon konkurssilainsäädäntö säädettiin vuonna 1868. Uusi konkurssissääntö henki säätyläistön, siis liike-elämän riskejä ottamattoman ryhmän, ideologiaa. Toisaalta teollistuvassa ja modernisoituvassa Suomessa vararikkoon alettiin suhtautua karsaammin myös, koska konkursseista oli muodostunut uudenlainen ongelma.

- Teollistuminen, talouspoliittinen liberalismi ja rahoituksen vallankumous lisäsivät konkurssien määrää. Vararikot levisivät uusiin kaupunkiyhteiskunnan kerroksiin, porvariston lisäksi työmiehiin ja naisiinkin. Maksukyvyttömyys ei siis enää liittynyt vain elinkeinoihin, joissa elettiin jatkuvasti ulkopuolisten riskien armoilla. 1880-luvulla aikalaiset havainnoivat elävänsä suoranaisessa konkurssien aikakaudessa, Turunen sanoo.

Ideologisella tasolla kiristyvästä suhtautumisesta huolimatta käytännössä myös vuosisadan lopun konkurssivelallisille löytyi useimmiten jonkinlainen toimeentulo. Teollistuminen ja yhteiskunnallinen modernisoituminen synnyttivät joukon uusia toimialoja, joista riitti palkkatyötä myös vararikkoisille. Heidän paluutaan toimeentulon hankkijaksi edistivät myös matala verotus ja elinkeinotoimen aloittamisen vähäiset byrokraattiset esteet.

Lisätietoja:

Riina Turunen, riina.j.turunen@jyu.fi, 040 805 3392

Tiedottaja Anitta Kananen, tiedotus@jyu.fi, 040 805 414

Riina Turunen on kirjoittanut ylioppilaaksi Kangasniemen lukiosta 2001. Hän valmistui vuonna 2012 Jyväskylän yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen historia. Turunen on työskennellyt vuoden 2013 alusta lähtien Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella historian ja etnologian laitoksen sekä Eemil Aaltosen säätiön rahoittamana väitöskirjatutkijana.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Humanities numerona 335, 344 s., Jyväskylä 2017, ISSN: 1459-4323 (print), 1459-4331 (PDF)), ISBN: 978-951-39-7255-4 (print), 978-951-39-7256-1 (PDF). Sitä saa Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi.

Abstract

This dissertation makes use of legal documents and ancillary official sources revealing the life courses of individuals to explore the implications of bankruptcy and the meanings attached to it at a time when Finnish society industrialized and modernized. Three perspectives serve to support the analysis. At the heart of the study is the domestic economy. Thus the study is concerned with cases of bankruptcy ruin both during life and also after death. Secondly, bankruptcy is addressed as an indicator of economic dynamism and entrepreneurial spirit. Thirdly, attitudes to bankruptcy are approached from the perspective of legal and social forgiveness.

The era of industrialization gave rise to ever more cases of financial ruin during life. Yet, before that, it was characteristic that the estate of a deceased debtor was surrendered to the creditors. Thus bankruptcy as a whole was no rarity also in pre-industrial society. Before the age of liberalism in economic policy bankruptcies were not attributable to modern competition on the markets but rather the various risks in the operating environment. At the same time bankruptcy was a well-tolerated phenomenon in the urban community, the more so if the debtor acted in accordance with generally shared codes of honor and behavior, was a member of the upper-crust bourgeoisie and had at his disposal knowledge and skills which could be utilized in the local community. Rehabilitation was further supported by release from obligation to pay in the case of debts exceeding the monies of the bankrupt’s estate.

In the course of the century attitudes to indebtedness and bankruptcy stiffened. This was part of a wider way of looking, for example, at poverty, and the disseminating problem of short-term credit created by the financial revolution, which proliferated the problem of indebtedness more widely in society. Also with the removal of debt discharge debtors´ chances of starting again were depleted. Yet simultaneously the industrializing society created fields of operations and workplaces where insolvents, too, might find a new beginning.


Lisätietoja

Riina Turunen
riina.j.turunen@jyu.fi
040 805 3392
kuuluu seuraaviin kategorioihin: