Ajankohtaista

CHILDCARE-hankkeelle 1,9 miljoonan euron jatkorahoitus

Toteutuuko varhaiskasvatuksessa tasa-arvo?

Kuvaaja Martti Minkkinen
CHILDCARE -hanke tuottaa varhaiskasvatuksen poluista luotettavaa pitkittäistutkimusta. Kuvaaja Martti Minkkinen

Varhaiskasvatus on parhaillaan kiivaan poliittisen mielenkiinnon ja mediahuomion kohteena. Keskustelua käydään samanaikaisesti sekä perhevapaajärjestelmästä että lasten hoidon tuista. Näitä järjestelmiä ei ole juurikaan aiemmin tarkasteltu samanaikaisesti, vaikka ne yhdessä vaikuttavat vanhempien tekemiin lasten hoitoa ja varhaiskasvatusta koskeviin ratkaisuihin.

Tässä tilanteessa tutkimustiedon tarve on ilmeinen. CHILDCARE-hanke täyttää osaltaan tätä puutetta. Se on juuri saanut Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvostolta 1,9 miljoonan euron jatkorahoituksen. Koko hanketta johtaa Jyväskylän yliopiston varhaiskasvatuksen professori Maarit Alasuutari. Jyväskylän yliopiston osuus rahoituksesta on noin 700 000 euroa. Konsortiossa ovat lisäksi mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Tampereen yliopisto.

CHILDCARE-hanke keskittyy tasa-arvon kysymyksiin, jotka koskevat varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja lastenhoidon tukien järjestelmiä. Se tuottaa pitkittäis- ja seurantatietoa perheiden lastenhoidon tukien ja varhaiskasvatuksen palveluiden käytöstä. Tutkijat selvittävät, vaikuttavatko esimerkiksi perhetausta ja palveluiden tuet eriarvoistavasti lasten päivähoidon tilanteisiin asuinkunnasta riippuen.

– Yllättävää kyllä, meillä Suomessa ei ole ollut varhaiskasvatuksen poluista aiempaa luotettavaa pitkittäistutkimusta. Sen aukon me nyt täytämme tällä hankkeella, Alasuutari kertoo.

Tärkeää on myös selvittää, miten varhaiskasvatusta koskevat ratkaisut perheissä tehdään, mitkä seikat niihin vaikuttavat. Yleensä ajatellaan, että tuet ja julkinen varhaiskasvatus antavat perheille mahdollisuudet valita parhaat hoito- ja kasvatusratkaisut. Kunnat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Niin palveluiden palvelujen järjestäminen kuin lastenhoidon tuetkin vaihtelevat.  

– Kunnalliset erot rajaavat vanhempien valintamahdollisuuksia. Siksi lasten hoidon ja kasvatuksen ratkaisuja on syytä tutkia myös paikallispolitiikan näkökulmasta, Alasuutari kertoo. Hankkeen tutkijat haastattelevat paitsi vanhempia myös kuntapoliitikkoja, varhaiskasvatuksen viranhaltijoita sekä yksityisen ja kolmannen sektorin palveluntuottajia.

CHILDCARE-konsortio on käynnistynyt vuonna 2015 ja myönnetyn jatkorahoituksen turvin toiminta jatkuu vuoden 2020 loppuun.

Lisätietoja:

Hankkeen johtaja Maarit Alasuutari, +358408053513, maarit.alasuutari@jyu.fi

www.jyu.fi/childcare

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,