Ajankohtaista

Kodin ja koulun yhteistyöfoorumissa myös tutkijat mukana

Jyväskylässä tutkijat ovat olleet yhteistyössä järjestämässä Jyväskylän vanhempainfoorumin kanssa yhteistä avointa keskustelutilaisuutta. – Mennään mukaan sinne, missä varsinaiset asiantuntijat eli vanhemmat kokoontuvat, tutkimuskoordinaattori Satu Perälä-Littunen kertoo. Hän on Vanhempainfoorumin toiminnassa mukana tutkijana, ei neuvonantajana tai asiantuntijana.

Kodin ja koulun yhteistyötä tutkitaan runsaasti maailmalla. Perälä-Littunen on tehnyt aiheen ympärillä yhteistyötä pääasiassa pohjoismaisten kollegojen kanssa. – Kulttuurisesti täällä Pohjoismaissa koulujärjestelmät ovat melko yhdenmukaisia ja yhteistyö on luontevaa, hän kertoo.

Suomalainen Wilma-viestintäjärjestelmä kiinnostaa juuri nyt kovasti ja siitä riittää kysymyksiä ulkomaalaisia tutkijoita tavattaessa. Vanhempainfoorumin tilaisuuteen onkin saatu järjestelmään perehtynyt tohtorikoulutettava Sanna Oinas alustamaan asiasta. 

Perälä-Littunen haluaisi nostaa tutkimukseen nykyistä vahvemmin myös lapsen näkökulman. – Tahtoo olla niin, että koti ja koulu eli aikuiset puhuvat keskenään ja lapsen näkökulma jää vaille huomiota.

Jyväskylän Vanhempainfoorumi on kasvatustieteiden opiskelijoille ja heidän ohjaajilleen mainio yhteistyökumppani. Sitä kautta moni saa aineistoa esimerkiksi gradu-tutkielmiinsa. Yhteistyö yliopiston kanssa ei ole uutta, mutta 16.11. on ensimmäinen yhteinen isompi tapahtuma, johon toivotaan runsasta osanottoa.

Ohjelma 16.11.2017 klo 17.00–19.30, paikka: Ruusupuisto rakennus

Uusia askelia Jyväskylän Vanhempainfoorumin ja Jyväskylän yliopiston yhteistyössä. Lyhyt yhteistyöfoorumin puuhaporukan puheenvuoro

Kodin ja koulun yhteistyön tutkimusta: erilaisia näkökulmia, esteitä ja toimintamahdollisuuksia. Satu Perälä-Littunen, tutkimuskoordinaattori, Jyväskylän yliopisto

Wilma kodin ja koulun yhteistyövälineenä. Sanna Oinas, tohtorikoulutettava, Helsingin yliopisto

Valtakunnallinen Lapsi- ja perhetyö Jyväskylässä. Senja Hirsjärvi, kehittämiskoordinaattori, Keski-Suomen LAPE

Uutta puhtia vanhempaintoimintaan Jyväskylässä. Jyväskylän kaupungin puheenvuoro. Jyväskylän vanhempainfoorumin hallitus ja kaikki yhdessä

Kahvi- ja teetarjoilu!

Jyväskylän vanhempainfoorumi Ry:n ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta järjestävät avoimen tapahtuman

Lisätietoja:

Satu Perälä-Littunen, +358408053770, satu.perala-littunen@jyu.fi

Jyväskylän vanhempainfoorumi ry:n kotisivu: https://peda.net/jyvaskyla/vanhempainfoorumi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: