Ajankohtaista

Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma KEOS2017 kouluttaa interaktiivisella otteella

Keski-Suomen kasvatus- ja opetusalan ammattilaiset yhteen paikkaan kokoava KEOS2017 järjestetään 25.11.2017 Jyväskylän Paviljongissa. Osallistujia tapahtumaan odotetaan noin 3500.

Tämän vuoden pääteemoja ovat turvallisuus, pedagogiikka ja hyvinvointi. Teemojen sisältöihin pureudutaan monipuolisen ohjelman merkeissä luennoilla, pop-up -pisteissä ja työpajoissa. Tämän vuoden nimekkäihin esiintyjiin kuuluvat esimerkiksi kansanedustaja Pekka Haavisto sekä opettaja ja kirjailija Arno Kotro.

Yliopistotoimijat ovat vahvasti esillä KEOSissa. Mukana on luennoitsijoita ja työpajan vetäjiä esimerkiksi Opettajankoulutuslaitokselta ja Koulutuksen tutkimuslaitokselta. Opettajankoulutuslaitoksen johtaja Matti Rautiainen kertoo OKL:n olevan tänä vuonna todella isosti mukana KEOSissa.

– Meiltä tulee mukaan kymmeniä opettajankouluttajia ja toista sataa opiskelijaa pitämään työpajoja, pop-up -pajoja sekä keskustelemaan, haastamaan ja itsekin näkemään uusia ja mielenkiintoisia asioita.

Rautiainen kertoo OKL:n pyrkivän edistämään kulttuuria, jossa kokeillaan rohkeasti uusia asioita ja tutkitaan niitä. – Tutkimus on tavalla tai toisella kaikkien esiteltävien kokeilujen ja työpajojen taustalla, Rautiainen sanoo.

Tämän vuoden KEOS:issa on panostettu erityisesti interaktiivisuuteen. Koulutus ei jää pelkäksi teoriaksi, vaan opetusalan uusia käytäntöjä ja innovaatioita pääsee kokeilemaan tositoimissa. Kokeilukeskuksessa pääsee tutustumaan mitä erilaisimpiin teknologian tarjoamiin mahdollisuuksiin opetustyössä. Tarjolla on demoja esimerkiksi virtuaalitodellisuuden, robotiikan sekä animaatioiden hyödyntämisestä opetuksessa.

Tämänvuotisessa forumissa on mukana myös viime vuonna perustettu EduFutura-osaamiskeskittymä, joka edistää koulutusyhteistyötä Jyväskylän yliopiston, ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymän välillä. Tarkoituksena on lisätä joustavuutta opiskelussa esimerkiksi ristiinopiskelun mahdollisuuksia parantamalla. EduFuturan monialainen viestintätiimi vastaa KEOS2017-tapahtuman viestinnällisistä tehtävistä.

Tapahtuman tarkka ohjelma löytyy osoitteesta https://peda.net/hankkeet/ksosaava/keos.

Lisätietoja

Projektipäällikkö Tarja Tuomainen
tarja.tuomainen@jkl.fi
014 266 4004
kuuluu seuraaviin kategorioihin: