Ajankohtaista

Yliopiston kirjaston salaiset kansiot: K-18

Alkamisaika: perjantai 16. helmikuuta 2018, 16.00

Päättymisaika: lauantai 17. helmikuuta 2018, 14.00

Paikka: Seminaarinmäki, Kirjasto (B-rakennus)

Yliopiston kirjaston arkistokokoelman ovet avautuvat yleisölle Vanhan kirjan talvi -tapahtuman yhteydessä. Opastetuilla kierroksilla tutustaan eri aikoina (ja vieläkin!) kohahduttaneeseen ja vaaralliseksikin arvioituun aineistoon. Esillä on monenlaista arveluttavaa, salassa pidettyä ja epäkorrektia kotimaista julkaisutuotantoa, kuten seksiin, sukupuolielämään, rotuhygieniaan ja kieltolakiin liittyvää aineistoa, sotapropagandaa ja muitakin isojen, pahojen poikien juttuja. 

Aineistoihin lähdetään tutustumaan perjantaina 16.2. klo 16 sekä lauantaina 17.2. klo 11 ja 13 kirjastorakennuksen ala-aulasta (Seminaarinkatu 15, B-rakennus) Kaisa Saikkosen ja Marjut Katajan johdolla. Jokaiselle kierrokselle mahtuu mukaan 40 henkilöä: kierros on maksuton, mutta ota vuoronumero lähtöpisteeltä, jotta mahdut mukaan.

Samalla pääsee tutustumaan myös kahteen mielenkiintoiseen näyttelyyn, sillä uusissa 2. kerroksen näyttelyissä muistellaan vuotta 1918 ja kahta sisällissodassa kaatunutta kirjailijaa, Juhani Siljoa ja Algot Untolaa.

Tervetuloa!

http://vanhankirjantalvi.blogspot.fi/2018/01/yliopiston-kirjaston-salaiset-kansiot-k.html

Lisätietoja

Kokoelmapäällikkö Kaisa Saikkonen
+358503761187
kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,