Ajankohtaista

Väitös: 9.3.2018 FM Seija Johnson (Humanistis-yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, etnologia)

Alkamisaika: perjantai 09. maaliskuuta 2018, 12.00

Päättymisaika: perjantai 09. maaliskuuta 2018, 15.00

Paikka: Seminaarinmäki, H320

FM Seija Johnsonin etnologian väitöskirjan "I den folkliga modedräktens fotspår. Bondekvinnors välstånd, ställning och mode­medvetenhet i Gamlakarleby socken 1740−1800" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä yliopistonlehtori, FT, dosentti Pia Olsson (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Outi Fingerroos (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Seija JohnsonFM Seija Johnsonin etnologian väitöskirjan "I den folkliga modedräktens fotspår. Bondekvinnors välstånd, ställning och mode­medvetenhet i Gamlakarleby socken 1740−1800" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä yliopistonlehtori, FT, dosentti Pia Olsson (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Outi Fingerroos (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on suomenkielinen.

Naisen elämää määritteli 1700-luvulla hänen varallisuutensa ja asemansa sääty-yhteiskunnassa. Sääty-yhteiskunnassa pukeutuminen paitsi erotti, myös yhdisti ihmiset siihen ryhmään, johon kukin kuului. Erottautumista omaksi ryhmäksi johdettiin lain määräysten ja eri säätyjen pukeutumista koskevien ylellisyysasetusten avulla.   

– Vilkkaan satamakaupungin läheisyys ja kaupungin kauppiaiden ja laivanvarustajien eri puolille maailmaa ulottuva kaupankäynti tarjosi Kokkolan alueen talonpoikaisnaisille mahdollisuuden tulla tietoiseksi sekä muodista että omista mahdollisuuksistaan pukeutua sääty-yhteiskunnassa vallitsevan muodin mukaisiin vaatteisiin, Johnson kertoo.

Muotitietoisia talonpoikaisnaisia

Kokkolan pitäjän talonpoikaisnaisten varallisuus nousi vuosisadan loppuun tultaessa ja tuontikankaiden saanti helpottui. Tästä huolimatta naisten vaateomaisuus ja sen perukirjaan merkitty rahallinen arvo ei ollut suoraan verrannollinen tilan varallisuuteen.

– Kokkolan seudun talonpoikaisnaiset olivat vakavaraisia, mutta eivät erityisen varakkaita. Silti he hankkivat ostokankaita ja seurasivat vallitsevaa muotia. Myös vähävaraisella talonpoikaisnaisella saattoi olla huomattava vaateomaisuus, Johnson kertoo.

Talonpoikaisnaiset eivät voineet suoraan jäljitellä pukeutumisessaan porvarisnaisia, sillä se ei lainsäädäntöön liitettyjen ylellisyysasetusten vuoksi ollut mahdollista. Sen sijaan talonpoikaisnaiset pukeutuivat yhtenäiseen kaksiosaiseen röijypukuun, jota Johnson kutsuu kansanomaiseksi muotipuvuksi.

– Röijypuku oli materiaaliltaan ja väriltään yksilöllinen riippuen talonpoikaisnaisen käsityötaidoista ja taloudellisista mahdollisuuksista. Kokkolan kaupungin porvarisnaiset puolestaan pukeutuivat 1700-luvun muotipukuihin ja heidän vaatetuksensa oli ylellistä, Johnson kuvailee.

Ei vain paikallisia perinteitä

Johnson selvitti Kokkolan talonpoikaisnaisten elämää heidän perukirjoihin merkityn varallisuutensa ja sosiaalisen asemansa kautta. Kaikki perukirjat sisälsivät vaateluettelon. Tutkimus tuo esiin uutta tietoa talonpoikaisnaisten arkielämästä ja pukeutumisesta 1700-luvun jälkipuoliskolla.

– Valitsin tutkimukseeni mikrohistoriallisen näkökulman ja tutkimukseni keskiössä oli kirkkomaalari Johan Backmanin vaimo Maria Laiberg ja hänen poikkeuksellinen vaateluettelonsa, Johnson selventää.

Pohjoismaissa on viime vuosina tutkittu aktiivisesti alueita, joiden pukuperinne ei ole perustunut paikalliseen traditioon. Johnsonin tutkimus avaa uuden näkökulman Kokkolan pitäjän pukuhistoriaan. Se osoittaa, että myös Kokkolan pitäjä kuuluu näihin alueisiin, jossa paikallisen perinteiden sijaan eri aikakaudelle kuuluneet muotisuuntaukset ovat olleet hallitsevia myös talonpoikien pukeutumisessa.

Lisätietoja:

Seija Johnson, seija.johnson@gmail.com, 040 7480604
Tiedottaja Sari Laapotti, sari.laapotti@jyu.fi, 040 805 3575

Seija Johnson kirjoitti ylioppilaaksi 1969 Kokkolan yhteislyseosta. Tämän jälkeen hän opiskeli Åbo hemslöjdslärarinneinstitutissa, jossa hän suoritti kotiteollisuusopettajan tutkinnon 1973. Johnson valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2001. Hän toimi tutkimusamanuenssina Keski-Pohjanmaan maakuntamuseossa 2003–2013.

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä studies in Humanities 339, 269 s. Jyväskylä 2018. ISBN 978-951-39-7367-4 (nid.). Linkki väitöskirjaan: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7368-1

Abstract:

In the footsteps of a common folk fashionable dress. The wealth, social position, and fashion awareness of farmers’ wives in Gamlakarleby parish 1740–1800

My research study deals with the wealth, social position, and fashion awareness of farmers’ wives in Gamlakarleby (Kokkola) parish in the latter half of the eighteenth century. In addition, I investigate the picture that present national costumes give about eighteenth century dressing. The aim is to examine farmer wives’ wealth in the villages of Karleby (Gamlakarleby socken) and the village of Nedervetil, which were part of the class society regulated by the Church Law of 1686 and the Swedish Civil Code enacted in 1734.  

The perspective of my research is microhistorical, which means that I study individual persons and phenomena in the villages of Gamlakarleby parish, and I mention the persons of my data by their names. My research data consists of farmer wives’ inventories (65 in all), whose clothes records I have compared with those of twelve burgher wives in the town of Gamlakarleby. Complementary data is made up of three male burghers’ inventories from Gamlakarleby as well as of church records from the town of Gamlakarleby, the mother parish of Gamlakarleby, and the parish of Nedervetil.

The focus of my research is on Maria Laiberg, whose clothes record, described as petty-bourgeois, awoke my interest. Maria Laiberg was the daughter of parish clerk Thomas Laiberg from the village of Kaustar. She was married to church painter Johan Backman (born Bastubacka). Their family lived first in the town of Gamlakarleby but moved to Nedervetil in 1754 when a chapel parish was established there, to be led by vicar Anders Chydenius. I connect the case study of Maria Laiberg to my second case which incorporates seven other women belonging to the wider Bastubacka family, most of whom died in the latter half of the eighteenth century.

I estimated the wealth of farmers’ wives based on the property that was recorded in their inventories, the most important items in the lists of objects being silver and money as well as horses and other livestock and wearing clothes. Immovable property was also recorded in women’s inventories, but as the husbands typically owned the whole estates, I did not include the value of the farming estates when estimating the wives’ wealth. Neither did I consider the impact of inflation in my estimate because I focussed on investigating how the wealth of the women developed in rough terms. Women’s wealth increased towards the end of the century, access to imported fabrics was made easier, and the prices of fabrics decreased. However, women’s property in clothes was not directly comparable to the property of the estate; what mattered was also the woman’s sewing skills and ability to accumulate her property in clothes by way of barter. The new, best and less worn out clothes were first and foremost recorded in the clothes lists of the inventories whereas the recording of worn out and old clothes was irregular and less systematic.

As to their social status, I found the women of my study to be a relatively uniform class, which distinguished itself by dressing according to legislation including the sumptuary laws. However, in a more exacting way, the bench order of each church stipulated everyone’s position in their community. When comparing the attire of burgher women in the town of Gamlakarleby and peasant women in the parish of Gamlakarleby, I looked at differences in terms of the value and mobility of clothes. This revealed definite differences in festive dressing, but the more everyday clothes turned out to be quite similar.

The names of fabrics and clothes displayed that the Gamlakarleby burgher women followed the European fashion, but peasant women also followed fashion trends. They were not able to use the very same fabrics and designs as the burgher women. Their festive dress was made up of two main parts, the jacket and the skirt. The dress can be identified as the common folk fashionable dress even if instances of this dress are not uniform, deriving from the models of the European courts, as in the case of the highest classes during the centuries.

National costumes are variants of historical festive dresses from the eighteenth and nineteenth centuries. The peasant women in the parish of Gamlakarleby were fashion conscious. Yet, in their dressing, elements such as the apron, silk scarf and headdress (styckemössa) remained for a long time and also became integral parts of the national costume. The national costumes from my area of research were established by the association Föreningen Brage r.f. in the early twentieth century, a period when folk dresses in the Swedish-speaking regions of Finland were revitalised as national costumes. The costumes of Karleby, Öja and Nedervetil were designed based on oral records and some few clothes that remained. The woman’s national costume for the Gamlakarleby region is the most recent and the region’s only national costume where the primary data for its design is based on clothes lists in inventories.

The peasant women in the Gamlakarleby region were not particularly wealthy, but they had a solid financial standing. Being the wife of a popular church painter, Maria Laiberg stands out by her dressing from the rest of the wives in the village of Nedervetil, and the clothes of burgher wives in the town of Gamlakarleby are an indication of wealth. Women followed fashion trends not only because the town had a bustling harbour and staple rights to import goods from the rest of world but also because the inhabitants were active and innovative. Exports from Gamlakarleby were made up of tar and timber but also intellectual capital, which can even today be seen in the works of Anders Chydenius.

Keywords: wealth, social position, fashion, fashionable dress, common folk fashionable dress, national costume.

Lisätietoja

Seija Johnson
seija.johnson@gmail.com
kuuluu seuraaviin kategorioihin: