Ajankohtaista

Väitös: 26.1.2018 Suomalainen perinnemaisema on sukupuuton partaalla (Raatikainen)

Alkamisaika: perjantai 26. tammikuuta 2018, 12.00

Päättymisaika: perjantai 26. tammikuuta 2018, 15.00

Paikka: Ylistönrinne, YAA303

Kaisa RaatikainenFM Kaisa Raatikaisen väitöskirjan "Conservation of traditional rural biotopes in Finland. A social-ecological approach" (Sosioekologinen näkökulma perinnebiotooppien suojeluun Suomessa) tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Joern Fischer (Leuphana University of Lüneburg, Saksa) ja kustoksena dosentti, tutkijatohtori Panu Halme (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus on englanninkielinen.

Luonnonlaitumet ja -niityt, kuten nummet, kedot, hakamaat ja metsälaitumet, ovat Suomen uhanalaisimpia ja monimuotoisimpia elinympäristöjä. Kaisa Raatikainen perehtyi väitöstyössään näiden perinneympäristöiksi nimitettyjen luontotyyppien suojeluun.

Perinneympäristöissä kiteytyy ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus, sillä kyseiset luontotyypit ovat riippuvaisia hoitotoimista.

-        Perinneympäristöt ovat varsinaisia arvojen aarreaittoja. Niiden laiduntaminen tai niitto ylläpitää samanaikaisesti rikasta lajikirjoa, kaunista maaseutumaisemaa ja kulttuuriperintöä, Raatikainen sanoo.

Hoito on käynyt harvinaiseksi: sata vuotta sitten arviolta kymmenesosa Suomesta oli luonnonlaitumia tai -niittyjä, nyt niiden osuus on 0,1 %. Ilman laidunnusta tai niittoa perinneympäristöt kasvavat umpeen ja katoavat.

-        Perinneympäristöt ovat vähentyneet maankäytön tehostumisen takia, Raatikainen kertoo. Suomalainen maaseutumaisema on muuttunut rajusti viimeisten 150 vuoden aikana.

Vanhat kartat kertovat muutoksesta

Raatikainen tutki muutosta historiallisten karttojen avulla. Paikalliset maankäytön muutokset ovat seurausta esimerkiksi tehomaatalouteen siirtymisestä, kaupungistumisesta ja globalisaatiosta. Yhteiskunnallisen murroksen johdosta perinteistä maaseudun kulttuurimaisemaa on nykyään vaikea löytää muualta paitsi vanhoista Suomi-filmeistä. Samalla perinneympäristöjen lajisto niittykukkineen ja perhosineen katoaa, sillä lajitkin ovat riippuvaisia hoitotoimista.

Tutkimus osoittaa hoidettujen perinneympäristöjen määrän vähentyneen alle 20 000 hehtaariin koko maassa. Tämän lisäksi nykyiset hoitotoimet eivät kohdennu luontoarvoiltaan parhaille alueille. Jotta perinneympäristöjen suojelutilanne paranisi, hoitoa ja ennallistamista pitäisi kohdentaa erityisesti länsi- ja lounaisrannikolle, missä on jäljellä runsaiten toimista hyötyviä luontotyyppejä ja niillä elävää lajistoa. Perinneympäristöissä on kuitenkin alueellista vaihtelua. Tämän vuoksi niitä on hoidettava kautta maan, jotta biologinen, kulttuurinen ja maisemallinen monimuotoisuus turvattaisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Suojelumahdollisuuksista tarvitaan lisää tietoa

Raatikainen penää uutta näkökulmaa suojelutoimiin, jotteivät perinneympäristöt ja niiden monet arvot katoaisi kokonaan.

-        Monet haluavat nähdä maisemassa laiduneläimiä, hakamaita ja kukkaniittyjä, ja perinneympäristöjen hoito on mielekäs tapa rakentaa ja ilmaista omaa luontosuhdetta. Tarvitaan enemmän viestintää ja parempia tapoja tukea tällaista ruohonjuuritason toimintaa, hän sanoo.

Osallistava luonnonsuojelu on suomalaisille uutta ja Raatikainen arvelee, että osittain siksi perinneympäristöjen tila on päässyt heikentymään näin merkittävästi. Hänen tutkimushaastattelujensa perusteella nykyiset suojelukeinot koetaan rajoittaviksi eivätkä ne tavoita kaikkia perinneympäristöjen hoidosta kiinnostuneita.

Lisätietoja:

Kaisa Raatikainen, kaisa.raatikainen@jyu.fi, puh. 044 083 0906
Viestintäpäällikkö Liisa Harjula, puh. 040 805 4403, tiedotus@jyu.fi

Kaisa Raatikainen kirjoitti ylioppilaaksi Sonkajärven lukiosta vuonna 2002 ja valmistui filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta 2007. Hän on työskennellyt ympäristöhallinnossa maaseudun luonnon monimuotoisuuteen liittyvissä tehtävissä mm. Keski-Suomen ELY-keskuksessa ja Metsähallituksen luontopalveluissa. Tällä hetkellä Raatikainen tutkii Jyväskylän yliopistossa perinneympäristöjen suojelun ongelmakohtia ja etsii niihin mahdollisia ratkaisukeinoja monitieteisellä, maantiedettä ja ekologiaa yhdistävällä otteella. Hänen Perinnebiotooppeja tutkimassa -bloginsa löytyy osoitteesta http://perinnebiotooppi.blogspot.fi/

Teos on julkaistu sarjassa Jyväskylä Studies in Biological and Environmental Science numerona 340, 180 s., Jyväskylä 2018, ISSN: 1456-9701, ISBN 978-951-39-7335-3 (nid.), 978-951-39-7336-0 (PDF). Väitöskirjaa voi tiedustella Jyväskylän yliopiston kirjaston julkaisuyksiköstä, puh. 040 805 3825, myynti@library.jyu.fi. Pysyvä linkki julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7336-0

Abstract

This research focuses on conservation of traditional rural biotopes, which are biodiverse meadows and wood-pastures that are dependent on management through grazing or mowing. These low-intensity management actions have become rare as a result of agricultural modernisation. I have utilised a social-ecological approach in order to seek for the most critical factors hindering conservation of traditional rural biotopes in Finland. I also explore practical solutions that have the potential to improve their conservation status. The coverage of traditional rural biotopes has faced severe habitat loss during the last 150 years. This has led to endangerment of several habitat types and species that dwell in them. As a result of habitat loss and dynamic land use history, contemporary factors drive remnant biodiversity related to traditional rural biotopes in Central Finland. Therefore an emphasis on present, not past, better supports their conservation. On national level, the management actions are not targeted to ecologically most valuable sites. On site-level, management actions foster local biodiversity, but also cultural heritage and human–nature relationship. Understanding of this multiscale social-ecological complexity is crucial in promoting management actions among landowners according to conservation goals. Yet current agri-environmental policies treat the social-ecological interactions in a simplified manner, and therefore they do not self-evidently encourage management of traditional rural biotopes. My results show that the inefficiency in conservation of traditional rural biotopes largely follows from a scale mismatch between the extent and location of current management actions and the desired ecological response. More effective conservation of traditional rural biotopes calls for adoption of a new governance approach that aims for resilience through local focus and increased actor participation.

Lisätietoja

tohtorikoulutettava Kaisa Raatikainen
kaisa.raatikainen@jyu.fi
kuuluu seuraaviin kategorioihin: