Ajankohtaista

Kansainvälinen barometri: Opiskelukokemus Jyväskylän yliopistossa maailman parhaimmistoa

Kansainvälisen International Student Barometer -kyselytutkimuksen (ISB) mukaan Jyväskylän yliopiston ulkomaalaiset opiskelijat ovat erittäin tyytyväisiä opintoihinsa yliopistossa ja elämäänsä Jyväskylässä.  

Runsas enemmistö eli 90,3 % kyselyyn vastanneista yliopiston ulkomaalaisista opiskelijoista on tyytyväisiä opiskelukokemukseensa ja peräti 94,5 % suosittelisi yliopistoa opiskelupaikkana uusille hakijoille ja tuleville opiskelijoille.

- On ilahduttavaa nähdä, että meillä on tutkitusti opintoihinsa ja elämäänsä hyvin tyytyväisiä ulkomaalaisia opiskelijoita. Tuloksissa näkyy tarjoamamme koulutuksen korkea taso ja palveluidemme kehittämisessä tehty pitkäjänteinen työ. Esimerkiksi se, miten otamme opiskelijat vastaan heidän saapuessaan Jyväskylään ja kampukselle on saanut erinomaiset arvosanat, koulutuksesta vastaava vararehtori Marja-Leena Laakso sanoo. - Barometrin tulokset antavat meille myös suuntaviivoja toiminnan kehittämiseen. Vaikka ulkomaalaiset opiskelijat viihtyvätkin meillä erinomaisesti, meillä on vielä kehitettävää heidän työelämäyhteyksien parantamisessa ja suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa, Laakso pohtii. 

Syyslukukaudella 2017 toteutettu ISB-kysely keskittyy opiskelijakokemuksen ja -tyytyväisyyden mittaamiseen ja vertailuun neljässä kategoriassa: oppiminen ja opetus, asuminen ja eläminen, opiskelun tukipalvelut sekä saapumispalvelut. Barometri antaa vertailutietoa yliopiston ulkomaalaisten opiskelijoiden kokemuksista ja tyytyväisyydestä suhteessa muiden barometriin osallistuvien suomalaisten ja ulkomaisten korkeakoulujen opiskelijoiden kokemuksiin.

Oppimisen ja opetuksen sekä asumisen ja elämisen kategoriassa JYU:n opiskelijat antoivat kokemuksestaan parhaan kokonaisarvosanan Suomessa. Lisäksi elämisessä kokonaisarvosana oli myös kansainvälisessä vertailussa paras. Näissä kategorioissa mitataan opiskelijoiden tyytyväisyyttä mm. opetuksen laatuun, opetus- ja opiskelutiloihin, monikulttuurisuuteen, asumiseen, elinkustannuksiin, elämisen mielekkyyteen sekä paikalliseen yhteiskuntaan integroitumiseen. JYU pärjäsi vertailussa hyvin myös saapumiseen liittyvissä palveluissa, joissa opiskelijat olivat Suomen ja Euroopan tyytyväisimpiä, ja maailmanlaajuisestikin arvioituna 8. tyytyväisimpiä. Opiskelun tukipalveluissa JYU sijoittui Suomessa kolmanneksi ja kansainvälisesti kymmenenneksi.

ISB-kyselyyn vastasi lähes 110 000 opiskelijaa 120 korkeakoulusta ympäri maailmaa. Suomesta mukana oli 15 korkeakoulua ja yhteensä 6650 vastaajaa. Jyväskylän yliopistosta vastaajia oli yhteensä 398 (vastausprosentti 38 %) ja kyselyyn osallistui niin vaihto-opiskelijoita kuin maisteri- ja tohtoriopiskelijoitakin. Tutkimuksen toteutti International Graduate Insight Group Ltd.

Lisätietoja:
vararehtori Marja-Leena Laakso, puh. 040 805 4024, marja-leena.laakso@jyu.fi
kansainvälistymispäällikkö Anna Grönlund,  anna.gronlund@jyu.fi, p. 050 313 0401
Strateginen kehittäminen, yliopistopalvelut, Jyväskylän yliopisto

International Graduate Insight Group Ltd – International Student Barometer
https://www.i-graduate.org/

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,