Ajankohtaista

Yliopistokollegion puheenjohtajaksi valtio-opin professori Mika Ojakangas

Mika Ojakangas, kuva: Petteri Kivimäki.Jyväskylän yliopiston yliopistokollegio piti järjestäytymiskokouksensa 30.1.2018. Yliopistokollegion puheenjohtajaksi valittiin valtio-opin professori Mika Ojakangas yliopistokollegion professorien ryhmästä. Kollegion 1. varapuheenjohtajaksi valittiin yliopistotutkija Elina Sillanpää opetus- ja tutkimushenkilöstö ja muu henkilöstö -ryhmästä ja 2. varapuheenjohtajaksi valittiin opiskelija Ira Vainikainen opiskelijoiden ryhmästä.

Valtio-opin professori Mika Ojakankaan erityisala on poliittisen ajattelun, kulttuurin ja retoriikan tutkimus. Hän on toiminut Jyväskylän yliopiston professorina vuodesta 2010. Ojakangas toimii yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen johtajana humanistis-yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa.

Jyväskylän yliopiston yliopistokollegiossa on 30 jäsentä, joilla on henkilökohtaiset varajäsenet. Jäsenistä 10 edustaa professoreita, 10 opetus- ja tutkimushenkilöstöä ja muuta henkilöstöä sekä 10 opiskelijoita.

Yliopistokollegio mm. päättää yliopiston hallituksen jäsenmäärästä sekä hallituksen ja sen jäsenten toimikauden pituudesta, valitsee yliopistoyhteisön ulkopuoliset jäsenet yliopiston hallitukseen sekä vahvistaa yliopiston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä päättää vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja rehtorille.

Jyväskylän yliopiston yliopistokollegion toimikausi on 1.1.2018-31.12.2021.

Lisätietoja:
Yliopistokollegion puheenjohtaja, professori Mika Ojakangas, mika.ojakangas@jyu.fi, puh. 040 805 4177
Yliopistokollegion sihteeri, lakimies Eveliina Martikainen, puh. 040 805 4662, eveliina.martikainen@jyu.fi

https://www.jyu.fi/fi/yliopisto/yliopistokollegio

kuuluu seuraaviin kategorioihin: