Ajankohtaista

Kati Mäkitalo kasvatustieteen professorin tehtävään Kokkolan yliopistokeskuksessa

Kati MäkitaloKati Mäkitalo (ent. Mäkitalo-Siegl) aloittaa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa kasvatustieteen professorina 1.2. Mäkitalo valittiin tehtävään yhteensä 18 hakijan joukosta.

Professori Mäkitalon vastuualueena on opettajuus ja oppiminen digitalisoituvissa oppimisympäristöissä.
- Teknologiatuettu opetus ja oppiminen ja nimenomaan yhteisöllinen oppiminen ovat olleet väitöskirjatyöstä lähtien kiinnostuksen kohteena, Mäkitalo kertoo. - Erityisesti aikaisemmissa töissä olen tutkinut opettajan roolia opetuksen vaiheistamisessa, oppimisen edistäjänä ja tukijana sekä oppimisympäristöjen rakentajana sekä oppilaan ja vertaisoppijoiden roolia vuorovaikutukseen ja oppimiseen yksin ja ryhmässä.

Professorin tehtävä tukee osaltaan Keski-Pohjanmaan alueen koulujen tutkimusavusteista kehittämistyötä. Tehtävää on rahoittamassa useampi kunta, ja yhteistyö niiden kanssa tulee olemaan tiivistä.

Kati Mäkitalo on lähtöisin Enontekiöltä, Lapin käsivarresta. Lastentarhanopettajaksi valmistuttuaan Oulusta hän hakeutui Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan kasvatustiedettä ja erityisesti varhaiskasvatusta. Jo opiskelun loppuvaiheessa ja sen jälkeen hän työskenteli Koulutuksen tutkimuslaitoksella ja kasvatustieteen tohtorin tutkinnon suoritettuaan vuonna 2006 siirtyi tekemään tutkimustyötä Saksaan. Vuodesta 2012 lähtien hän on toiminut professorina Itä-Suomen yliopistolla, Savonlinnan kampuksella.

Lisätietoja: Kati Mäkitalo 0400 395 170

Johtaja Tanja Risikko, 040 1952 037, tanja.risikko@chydenius.fi

Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani. www.chydenius.fi

kuuluu seuraaviin kategorioihin: ,