Ajankohtaista

3D-tulostus luo uusia mahdollisuuksia Keski-Suomessa

Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa alkoi vuoden alussa Opti3D-hanke. Hankkeessa kartoitetaan 3D-tulostuksen tilannetta Keski-Suomessa ja etsitään alueen yrityksille konkreettisia keinoja kehittää toimintaansa 3D-tulostuksen avulla. Lisäksi hankkeessa tutkitaan, millaista lisäarvoa tuotteiden optimointi voisi yrityksille tarjota. 

3D-tulostus on nopeasti kehittyvä tuotantoprosessi, jonka hyötyjä ovat esimerkiksi materiaalien käytön tehokkuus, prototyyppien tekemisen helppous ja matalammat tuotantokustannukset, erityisesti uniikeissa kappaleissa. Tällä tekniikalla voidaan korvata monia perinteisiä tuotantomenetelmiä tai valmistaa kappaleita, joihin nykyiset menetelmät eivät pysty.

”3D-tulostus on yksi tämän päivän mielenkiintoisimmista ja potentiaalisimmista teknologioista”, kertoo hankkeen vastuullinen johtaja Tero Tuovinen ja jatkaa, että ”menetelmillä tuotteita voidaan tehdä entistä paremmin tai ratkaista ongelmat kokonaan uudella tavalla. 3D-tulostuksella ei ole samanlaisia rajoitteita kuin perinteisillä menetelmillä esim. CNC-työstökoneilla. Esimerkkinä tästä rakenteet, jotka voidaan tulostaa suoraan sisäkkäin ilman kasaamista.”

Hanke tukee Keski-Suomen strategiaa 2040, jossa vastataan digitalouden vallankumoukseen tuomalla digitaalista uudelleenajattelua keskisuomalaisiin yrityksiin. Hanketta rahoittaa Keski-Suomen liitto ja kesto on vuoden 2018.

Lisätietoja:

Dosentti Tero Tuovinen, tero.tuovinen@jyu.fi, p. 050 441 3685

kuuluu seuraaviin kategorioihin: