Ajankohtaista

Markkinoinnin pro gradu -tutkielma voittoon Milttonin gradukilpailussa

Kauppatieteiden maisteri Miira Leinosen markkinoinnin pro gradu -tutkielma ”Facilitators and impediments in the adoption and implementation of the HubSpot marketing automation system" palkittiin parhaana markkinointiviestinnän alan pro graduna Milttonin Gradukilpailussa. Tutkielman ohjaajina toimivat markkinoinnin professori Heikki Karjaluoto sekä markkinoinnin yliopistonopettaja Joel Mero.

Kilpailun tuomariston mielestä työn aihevalinta, markkinoinnin automaatio, oli erittäin onnistunut, koska se on liike-elämässä nykyisin erittäin kuuma aihe. Tuomariston mielestä työssä myös onnistuttiin erinomaisella tavalla yhdistämään teoria ja empiria. Lisäksi työn esittely finaalitilaisuudessa sai kehuja.

Kuudetta kertaa järjestetyssä kilpailussa Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu (JSBE) menestyi tällä kertaa loistavasti -neljän parhaan joukkoon päässeet olivat kaikki JSBE:stä (muut finalistit JSBEstä olivat Auli Viitanen, Joel Jokinen ja Khoa Nguyen).

Kilpailuun kelpuutettiin pro gradu -tutkielmat, jotka olivat valmistuneet vuoden 2016 alusta vuoden 2017 marraskuun loppuun mennessä. Arviointikriteereinä käytettiin aihevalinnan uutuusarvoa, rohkeutta ja innovatiivisuutta, tutkielman merkitystä markkinointiviestinnälle liike-elämän näkökulmasta ja tutkielman akateemisuutta. Lisäksi finaaliin valikoituneiden töiden osalta arviointiin vaikuttivat suullisen esityksen laatu ja tutkielman tekijöiden kyky vastata kysymyksiin.

kuuluu seuraaviin kategorioihin: , ,