Gradublogi

Laura Kinnunen ja Petri Niemi 11.4.2017: Parigradu – yhteisellä tiellä

Laura Kinnunen ja Petri NiemiOnnistunut graduprosessi on kuin onnistunut ohjelmistoprojekti. Sen läpiviemiseen tarvitaan ymmärrys nykytilasta, kirkas näkemys tavoitetilasta, oikeat ihmiset työskentelemään yhdessä ja runsaasti hyvää vuorovaikutusta. Lisäksi tarvitaan vielä vaatimukset työtä kohtaan, jotka tuottavat graduun sen varsinaisen sisällön.

Helpommin sanottu kuin tehty, voisimme mekin todeta näin jälkikäteen katseltuna. Lähdimme gradutyöhön hirveällä innolla,  jäimme täysipäiväisesti opintovapaalle ja päätimme että gradu on suvivirren aikaan valmis. Jos gradu on mahdollista tehdä kuukaudessa, tai jopa viikossa, niin miksi ei sitten kahteen pekkaan kahdessa kuukaudessa. Olimme kehitelleet sopivaa aihetta jo pitkään ennen gradutyön aloittamista, joka lisäsi motivaatiota entisestään tutkielmaa kohtaan.

Ajatus yhteisen gradun tekemisestä muotoutui, kun huomasimme meidän molempien osaamisen ja työelämässä saavutetun kokemuksen täydentävän hyvin toisiaan. Arvelimme että kaksi erilaista näkökulmaa samasta aiheesta voisi tuottaa kiinnostavan lopputuloksen. Ajatus parigradusta otettiin informaatioteknologian tiedekunnassa hyvin vastaan. Graduohjaus järjestyi sujuvasti videochatin välityksellä Kokkolasta Rovaniemelle ja työnteko gradun parissa aloitettiin.

Pian ensimmäisten viikkojen jälkeen huomasimme kuitenkin olevamme ongelmissa gradutyön kanssa. Palasimme takaisin alkuun miettimään missä jouduimme harhaan ja miten tilanne korjattaisiin. Gradun aihepiirin keskittyessä ohjelmistojen vaatimusmäärittelyyn, ymmärsimme pian myös gradun ongelmien liittyvän vaatimuksiin. Saimme graduohjaajilta aktiivista apua ja neuvontaa uudelleensuunnitteluun, jonka myötä ymmärrys gradutyöstä kokonaisuutena kirkastui.

Olimme kompastuneet omista opinnoistakin tuttuihin ohjelmistokehitykseen liittyviin ongelmiin. Nykytilan ymmärrys eli perusteet tutkimukselle olivat epäselvät, kuten myös asiakkaan eli yliopiston vaatimukset. Gradun valmistumiselle oli tavoite, mutta kartta maalin saavuttamiseen puuttui. Tunnistimme myös vuorovaikutuksen ohjaajien kanssa puolin ja toisin merkittäväksi tekijäksi, etenkin kun kyseessä oli perinteisen kasvokkain tapahtuvan ohjauksen sijaan etäohjaus.

Gradutyön jatkaminen suunnittelutauon jälkeen oli huomattavasti johdonmukaisempaa, kun työn perusta oli selkeä ja tavoitetila kirkkaana mielessä. Meille muodostui nopeasti selvä työnjako sen suhteen, mitä osia gradusta kumpainenkin työstää ja kirjoittaa. Yhteisen työn tekeminen edellyttää molemmilta sekä vastuuta, että vapauden antamista toiselle kirjoittajalle. Jokaisesta toisen kirjoittamasta lauseesta ei voi eikä kannata murehtia. Toisaalta oikolukeminen ja punaisen langan säilyttäminen työssä onnistuu erinomaisesti parityöskentelynä. Ilahduimme erityisesti siitä, kuinka sujuvasti onnistuimme tuomaan molempien kirjoittajien vahvuuksia esiin läpi gradun.

Graduprosessin läpivienti parityönä tuottaa paljon hyvää. Gradun kanssa ei tarvitse oikeastaan koskaan olla yksin, vaan ajatuksia voi jakaa, niin ylä- kuin alamäissäkin. Välissä kiukuttaa ja pitää puntaroida miten omat vaatimukset osaa tuoda esiin loukkaamatta toista. Parityöskentely opettaa kompromisseihin, paras idea tai ratkaisu ei välttämättä aina ole se, jonka on itse keksinyt. Opimme kantapään kautta, että huolellinen suunnittelu on avain onnistumiseen niin gradussa kuin ohjelmistoprojektissakin.

Opintovapaa-aika on nyt päättynyt, ja ajatukset gradun kirjoittamisesta kuukaudessa tai kahdessa ovat varsin etäisiä. Parhaassa tapauksessa gradu opettaa sekä kirjoittajaansa että gradun ohjaajaa, kuten uskomme näiden kuukausien aikana tapahtuneen. Voimme katsella graduprosessia jo tyytyväisenä taaksepäin ja todeta maaliviivan olevan aivan lähellä. Ja siihen suvivirteenkin on vielä aikaa.

 

Kirjoittajat ovat opiskelleet ohjelmistotekniikkaa etäopintoina työn ohessa Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Pro gradu -tutkielma selvittää loppukäyttäjien suhtautumista ohjelmistojen vaatimusmäärittelytyöhön.

Haluaisitko kirjoittaa gradustasi?


Yhteystiedot:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Miikka Kimari
tiedotus@jyu.fi