Gradublogi

Sinimari Mäntynen 14.3.2017: Päiväni gradun kirjoittajana

Sinimari Mäntynen kuvaAamulla herätessäni ensimmäinen ajatus oli ryhtyä toimeen. Siispä syötyäni melko ravinteikkaan ja kofeiinipitoisella juomalla alas huuhdellun aamupalan kyyristyin työpöytäni ääreen. Tunsin, kuinka selkärankani naksahti tuttuun kumaraan ja sormeni koukistuivat krampinomaisesti näppäimistölle.

Olin valmis. Pää oli tyhjä. Mitä minun pitikään kirjoittaa tänään? Käännyin vaivalloisesti katsomaan aineistoani, joka levittäytyi mattona pitkin yksiöni lattiaa. Epämääräiset alleviivaukset, huutomerkit, kommentit ja nuolet tuntuivat nyt aivan täysin käsittämättömiltä. Oloni oli aivan päinvastainen kuin eilen illalla, kun olin työpöydän valon kelmeän loisteen katveessa teekuppi huulilla juhlinut toinen toistaan hienompien ajatusten kanssa ja saanut aikaan niin hyvää tekstiä, että en ollut itsekään sitä uskoa. Tänään tuijotin vain kaikkea silmät punaisena, kokien lievää päänsärkyä ja pahoinvointia. Huokaisin syvään. Rapistelin pöydällä olevaa karkkipussia. Tyhjä. Niinpä tietenkin. Kampesin itseni ylös tuolista ja päätin keittää vielä vähän lisää kahvia. Jos ei sokerilla ajatus kirkastu, niin kofeiinilla sitten.

Höyryävä kuppi kädessä istahdin takaisin työpöydän ääreen. Otin ison kulauksen. Tunsin, kuinka lähes umpeen muurautuneet silmäluomeni alkoivat avautua. Aloin lukea eilisiä aikaansaannoksia. Teksti ei tuntunutkaan enää niin maailmaa mullistavalta, vaikkakin joitain hyviä pointteja olin tehnyt. Muutamissa kohdissa olin ehkä kärjistänyt jotain asiaa liikaa, joten ne täytyi ehdottomasti muuttaa hieman asiallisemmiksi. Jatkoin tekstin silmäilyä ja huomasin kahvin loppuneen. Yksi pätkä oli aivan kamalaa kuraa, se täytyi siirtää tiedoston loppuun otsikon ”kaatopaikka” alle. Sieltä voisin sen käydä mahdollisesti dyykkaamassa takaisin, jos hätä tulisi. Mitähän muuta kirjoitinkaan? Selvä. Tuohon kohtaan ehkä pitäisi lisätä jotain. Voisin kurkata aineistoa, jos saisin sieltä jotain ideoita. Sukelsin aineistoon sekaan lattialle ja itsekseni mutisten kroolasin läpi jokaisen sivun. Ahaa! Kiipesin takaisin tuolille ja aloin kirjoittaa nopeasti, jotta vastapyydystetty ajatus ei pääsisi karkuun. Hymyilin tyytyväisenä.

Kuulin, kuinka koirani vinkui. Mikähän sillä oli? Nostin katseeni ylös tietokoneen näytöstä. Huomasin, kuinka huoneessa oli jo hämärää ja ulkona katuvalot olivat syttyneet. Oho! Oli kulunut jo monta tuntia. Koira-parkaa pitäisi lähteä käyttämään lenkillä. Tarkemmin ajateltuna minulla oli kauhea nälkä, vessahätä ja takapuoleni oli aivan puuduksissa. Ehkä oli aika pitää tauko. Sitä ennen kuitenkin tallensin huolellisesti kaiken kirjoittamani. Enhän haluaisi menettää kaikkea sitä kovaa työtä, minkä juuri äsken tein. Pahinta, mitä voisi tapahtua, olisi joutua aloittamaan kaikki alusta. Kaikki ne älynväläykset, nokkelat huomautukset, huippuun asti hiotut lauseet olivat mittaamattoman arvokkaita.

Gradu. Mihin kaikkeen muuhun olisinkaan voinut päiväni kuluttaa! Enpä vaan kuitenkaan kuluttanut, vaan kökötin kiltisti tietokoneen äärellä päivä toisensa perään. Myöhemmin tulisin olemaan tyytyväinen siihen, että olin tehnyt niin sitkeästi ja ahkerasti töitä. Ennen kaikkea tulisin olemaan ylpeä itsestäni ja gradustani, sillä se oli tähänastisista tutkielmista ja töistä laajin sekä haastavin. Tällaista urakkaa en siis toisin sanoen ollut koskaan aikaisemmin tehnyt, ja jos rehellisiä ollaan vastaavanlaiseen en haluaisi ihan lähitulevaisuudessa ryhtyä uudestaan.

Olin todella yllättynyt siitä, kuinka mielenkiintoista gradun tekeminen oli. Asiaa helpotti tietenkin se, että aiheeni kiinnosti paljon. Vaikka professori antoi alussa muutamia vinkkejä graduni aiheeksi, päätin kuitenkin itse miettiä sellaisen aiheen, jonka kanssa jaksaisin työskennellä muutaman vuoden. Venäjän kielen ja kulttuurin lisäksi opiskelen sivuaineena markkinointia, ja halusin jollain tapaa ottaa sen mukaan työssäni. Halusin lisäksi jatkaa samalla tutkimusmetodilla, kuin kandidaatin tutkielmassani, eli diskurssianalyysillä. Muutaman päivän pohdinnan jälkeen päätin haluavani tutkia Venäjällä toimivan suomalaisyrityksen mainostekstejä. Aineistokseni valitsin lopulta lastenvaatevalmistajan Reiman mainoskampanjan, koska heidän verkkosivuillaan oli todella paljon hyvää materiaalia, joista saisi suhteellisen helposti analyysia aikaiseksi.

Gradun valmiiksi tekeminen suurin ponnistus tähän mennessä.

Ei voida puhua vain kirjoittamisesta, koska se on vain todella pieni osa koko projektia. Oikeastaan gradun tekemisen laajuus selvisi minulle vähitellen. Kun olin huomannut yhden asian, kiinnitin huomioni toiseen jne. Välillä ajatuksia työhön liittyen oli niin paljon, että päässä oli ruuhkaa, toisinaan taas pään sisällä ei liikkunut yhden yhtäkään mietettä.

Itse olen aina ollut sen kannalla, että työt kannattaa tehdä hyvissä ajoin ja rauhassa, sillä se on paras tapa hallita stressiä ja saada aikaan hyvää jälkeä. Toisaalta lepo ja vapaa-aika ovat todella tärkeitä asioita, sillä gradun tekeminen on todella suuri ja pitkä projekti ja jos ei välillä käännä huomiota pois työstä, väsyy todella nopeasti. Toisaalta täytyy myös tietyllä tasolla oppia sietämään väsymystä, turhaantumista ja kyllästymistä, koska gradun tekeminen on kuitenkin loppujen lopuksi työtä, ja mikään työ ei aina huvita tai ole mielenkiintoista.

Gradua tehdessä löytyy viimeistään se paljon puhuttu selkäranka; lusmuilusta ei ole mitään hyötyä, sillä tätä testiä ei läpäistä lottoamalla monivalintalomakkeessa. Työtä ei voi sysätä kenenkään muun harteille, joten jos sitä ei tee, se ei vain yksinkertaisesti etene.

Linkki venäjän kielen ja kulttuurin graduuni ”Reiman tuotteiden mainonta suomalaisen ja venäläisen kulttuurin kontekstissa”:
http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201703021558

Haluaisitko kirjoittaa gradustasi?


Yhteystiedot:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Miikka Kimari
tiedotus@jyu.fi