Gradublogi

Tommi Koski 6.6.2017: Ohjeita menestyksekkääseen gradutyöskentelyyn

Tommi KoskiMissäs vaiheessa sulla on gradu? Joko on pian valmista? Näitä ja saman teemaisia kysymyksiä kuulin mielestäni jatkuvasti oman graduprosessini aikana. Jälkikäteen olen kuitenkin huomannut, että nämä pääosin kuvitteelliset odotukset olivat lähinnä omia itselleni asettamia turhia paineita. Graduprosessin alkuvaiheessa tuntuikin, ettei koko hommasta tule yhtään mitään, sillä aina kyseistä hetkeä seuraavana päivänä oli mielestäni parempi aika tarttua toimeen, aiheeseen paremmin perehtyneenä, motivoituneempana ja kaiken kaikkiaan parempana ihmisenä! Tässä gradublogipostauksessa haluankin esitellä omia neuvojani ja vinkkejäni opiskelijoille, jotka ovat vasta aloittamassa omaa gradutaivaltaan. OIkoon tämä kirjoitus siis eräänlainen yksinkertainen ohjelistaus asioista, jotka omien kokemusteni kautta koen tärkeiksi pointeiksi onnistuneen gradun kirjoittamiseksi!

Oma graduni aiheesta ”Digitalisaatio ja sen luomat mahdollisuudet – ohjelmistoyritysten näkemyksiä tarvittavista kyvykkyyksistä” oli ajallisesti noin vuoden mittainen rutistus, täynnä kaikkia niitä stereotyyppisen gradutuksen tyypillisiä piirteitä, aina epätoivosta innostukseen ja lopulta palautuksen loistofiilikseen. Gradussani tutkin digitalisaatio ilmiön vaikuttavuutta, sen luomia uusia toimintamahdollisuuksia ja toisaalta niitä kykyjä ja taitoja, joita organisaatio tarvitsee digitalisaatiosta hyötyäkseen. Voin hyvillä mielin todeta olevani erittäin tyytyväinen gradukokemukseeni, aihevalintaani sekä työni lopputulokseen!

Graduprosessin aluksi työ tuntui kuitenkin laajalta ja vaikeasti hahmotettavalta kokonaisuudelta. Noin puolivälissä työtä ymmärsin kuitenkin, että opinnäytteen kokonaisuus hahmottuu matkan varrella, eikä gradun tarvitsekaan olla alusta alkaen valmis ja täydellinen.  Työskentelytapani myös kehittyi loppua kohden entistä tehokkaammaksi ja viimeisimpinä kuukausina graduun syntyi tekstiä melkein itsestään! Seuraavaksi esittelenkin kaksi tärkeää pointtia, joiden avulla gradun työstö onnistuu nopeammin ja vaivattomammin.

Ensimmäiseksi korostaisin yksityiskohtaisen gradun TODO-listan, eli tehtävälistan luomista. Oma graduni hyppäsi valtavasti eteenpäin kun ymmärsin pilkkoa laajat kirjallisuusteemat ja ilmiöt pienempiin osatekijöihin, ja nämä osatekijät entisestään pienempiin ja pienempiin kokonaisuuksiin. Tavoitteena oli lopulta listata asiat niin pieninä kokonaisuuksina, eräänlaisina mikrotehtävinä, että yhden osion käsittely ja puhtaaksi kirjoitus graduun tuntui nopealta ja yksinkertaiselta haasteelta.  Omalla kohdallani huomasin, että silloin kun laajat kokonaisuudet olivat nähtävissä erilaisina tehtävälistoina, tuntui homma huomattavasti helpommalta, koska työ oli jo pureksittu ja jäsennelty. Lisäksi tutkimus- ja kirjoitusosion tavoite ja merkitys osana isompaa ilmiötä oli tässä vaiheessa selvillä, joten varsinaiseksi työksi jäi itse gradutekstin kirjoittaminen. Ehdottaisinkin, että jokainen graduntekijä ottaa itselleen tarvittavan ajan ja esimerkiksi käsitekarttojen, teemoittelun tai muiden jäsentelymenetelmien avulla pyrkii ymmärtämään, pilkkomaan ja listaamaan oman gradunsa merkittäviä teemoja, ilmiötä ja asioita pieniksi tehtäväkokonaisuuksiksi. Graduprosessin hallintaan liittyen suosittelen jatkolukemiseksi esimerkiksi Juha T. Hakalan (2008) ”Uusi graduopas” -teosta.

Toisekseen haluan korostaa selkeän ja sitovan graduaikataulun luomista. Kun työtä jaksottaa etukäteen voi helpommin hallita mitä gradun eri osioita tulisi kunakin päivänä työstää eteenpäin. Aikataulusta ei kannata tehdä kuitenkaan liian tiukkaa tai joustamatonta. Itselleni toimivin ratkaisu oli löyhästi päättää, että tänään teen gradun eteen töitä x määrän tunteja, tai kunnes osio y tulee valmiiksi. Tärkeintä gradun valmiiksi saamisessa on kuitenkin itse kirjoittaminen, eli puolivalmistakin tekstiä olisi hyvä tuottaa mahdollisimman paljon, sillä lauserakenteita voi aina lopuksi viimeistellä. Käytännön toimivana aikatauluratkaisuna ehdottaisin gradun kirjoittamista pomodore menetelmän avulla 25 minuutin pätkissä, jonka jälkeen pidetään noin viiden minuutin tauko ennen kirjoittamisen jatkamista. 

Gradutyöskentely ei lopulta todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Asiat on hyvä pitää yksinkertaisina. Tärkeää on myös pyrkiä nauttimaan koko graduprosessista, sillä monille opiskelijoille kyseessä on kuitenkin viimeinen ponnistelu omalla akateemisella taipaleellaan. Kannattaa ottaa siitä kaikki irti!

Haluaisitko kirjoittaa gradustasi?


Yhteystiedot:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
Miikka Kimari
tiedotus@jyu.fi